Pina Colada -pirtelö kookosmaidosta, banaanista, ananaksesta, vaniljauutteesta ja jääpaloista

Tämän Pina Colada -pirtelön resepti on kirjasta Hyvän olon jäätelökirja, jonka on kirjoittanut Virpi Mikkonen. Koronahamstrauksen takia tähän sattui nyt olemaan kotona ainekset: kookosmaito, säilykeananas, banaani, vaniljauute ja jääpalat. Kookosmaitoa tuli yksi tölkki eli 4 dl, säilykenanaspaloja 2 dl, banaaneja 2 kpl, vaniljauutetta 1 tl ja jääpaloja 3 kpl. Kaikki ainekset ajetaan tehosekoittimella tasaiseksi. Banaanien piti alkuperäisen reseptin mukaan olla pakastettuja kypsiä, mutta niiden puuttuessa käytettiin tuoreita kypsiä.

Valmistamisen jälkeen ilmassa leijaili sellainen ei-hyvä pähkinäinen (huonon kookosmaidon) aromi, joten arvelin tästä tulleen pahaa. Maku oli kuitenkin ihan kiva. Juomisen jälkeen vasta se pähkinäinen aromi tuli suuhun ja jäi pyörimään siellä, mutta ei kuitenkaan merkittävän pahana. Se pähkinäinen aromi tuli kookosmaidosta, joka oli halvinta mahdollista, eli sininen säilykepurkki. Ilman sitä ei-hyvää pähkinäisyyttä on mielestäni esimerkiksi Santa Marian liilassa tetrassa myytävä Extra Creamy Coconut milk, jossa on mielestäni hyviä makuja huonojen makujen sijaan. Paremmalla kookosmaidolla olisin siis voinut pitää tästä pirtelöstäkin enemmän.

Itselleni terästäisin tätä pirtelöä myös valkoisella sokerilla. Lapset pyysivät tätä lisääkin. Lapsi sanoi: ”Banaani tekee tästä hyvää. Muuten tämä olisi pahaa.”

Ei huono pirtelö. Tämä on helposti toteutettavissa pitkään säilyvistä kotivara-aineksista, jos käyttää pakastettuja banaaneja. Jos kookosmaitona olisi hyvää kookosmaitoa ja mukana myös valkoista sokeria, voisin tykätä tästä ihan tosissaan. Rakenne oli hyvä, vaikka banaanit olivatkin tuoreita eivätkä jäisiä.

Puolukkamehu keittämällä ilman mehumaijaa

Tänään oli mehut loppu, joten keitin pakkasesta puolukoita mehuksi. Tein sen samalla tavalla kuin muutkin marjamehut yleensä, olivat ne sitten pakastemarjoista tai tuoreista: Marjat kattilaan, peitän ne kylmällä vedellä, kiehautan, keitän kymmenen minuuttia, siivilöin, laimennan ja makeutan sopivaksi.

Puolukkamehu pakastemarjoista kattilassa ilman mehumaijaa
pakastepuolukoita
vettä
sokeria
Laita pakastepuolukat kattilaan. Niitä ei tarvitse sulattaa ensin, mutta jos ne ovat jo sulaneet, se ei haittaa. Täytä kattila korkeintaan puolilleen, koska puolukat kuohuvat keitettäessä paljon. Tarvittaessa ota isompi kattila tai jaa marjat useampaan kattilaan.
Lisää puolukoiden päälle sen verran kylmää vettä, että ne peittyvät. Kiehauta. Kun on kiehahtanut, laske keittolevyn lämpöä yksi pykälä. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia tai kunnes marjat näyttävät kiehuneen rikki ja neste on värjääntynyt.
Kaada puolukat nesteineen tiheän siivilän läpi. Siivilän voi halutessa vuorata harsolla, jos haluaa täysin kirkasta mehua. Anna mehun valua itsestään siivilän läpi. Vältä marjon painelua, koska se helposti aiheuttaa sameutta mehuun. Anna valua, kunnes mehua ei enää tipu siivilän läpi (esim. 15 min ilman harsoa, tai 30 min harson kanssa).
( Seuraavaksi vaihe, joka ei ole pakollinen, mutta voi parantaa säilyvyyttä: Kiehauta siivilöity mehu uudestaan. Kuori pois kaikki näkyvä vaahto. Kun vaahtoa ei enää muodostu, siirrä pois levyltä. Vanhojen keittokirjojen mukaan vaahdossa voi elää homeitiöitä, joskin ei ole varmaa, onko sillä väliä juuri puolukan tapauksessa. Tällä kertaa vaahdossa oli myös pienenpieniä siivilästä läpi menneitä puolukan palasia, jotka oli hyvä saada pois. )
Muodostunut mehu on puolukkamehutiivistettä, jota mieluiten en juo sellaisenaan, vaan vain sopivaksi laimennettuna ja makeutettuna. Puolukkamehutiiviste säilyy jääkaapissa puhtaassa suljetussa purkissa ainakin kuukausia. Marttojen mukaan happamista marjoista tehty mehu säilyy seuraavaan satokauteen saakka, jos se on pastöroitu. Keittämisen pitäisi tietääkseni ajaa säilyvyyden kannalta sama asia kuin pastöroiminen, joka myös on kuumuudella käsittelemistä. Toisaalta, vaikka mehu säilyykin homehtumatta, maku ei silti säily saman vahvuisena, vaan voimistuu ajan kanssa. Jos maun haluaa säilyvän saman vahvuisena, suosittelen pakastamaan mehut. Pakastemarjoista keittämällä tehdyn mehun voi vielä turvallisesti pakastaa.
Puolukkamehun laimentaminen: Itse laimennan puolukkamehut yleensä suhteessa 1:5-8, eli 1 osa puolukkamehua ja 5-8 osaa vettä. Vastatehtyyn puolukkamehuun lisään yleensä vettä suhteessa 1:5 tai 1:6, ja sen jälkeisiin laimennuseriin mahdollisesti enemmän, jos maku ehtii voimistua jääkaappisäilytyksen aikana. Jääkaapissa säilytetyn purkin pohjimmaiset puolukkamehutiivisteet ovat tyypillisesti vahvemman makuisia kuin purkin päällimmäiset, ja tarvitsevat yleensä siksi enemmän laimennusta kuin vastatehty puolukkamehu. Pitkään jääkaapissa säilyttäminen ylipäätään yleensä voimistaa puolukkamehutiivisteen makua, jolloin laimennusta tarvitaan enemmän. Viikkoja purkin pohjalla olleet viimeiset puolukkamehut voivat tarvita laimennusta jopa suhteessa 1:9. Maun voimistumista ajan kanssa voi ehkäistä pakastamalla mehut (sellaisenaan, ilman laimennusta ja sokerointia). Pitkässä jääkaappisäilytyksessä puolukkamehuun tulee herkästi myös suolakurkun makua, mitä voi ehkäistä pakastamalla ylimääräiset mehut.
Sokeria lisään saman verran kuin muihinkin kotitekoisiin marjamehuihin, eli 100 grammaa laimennettua mehua kohden 10 grammaa sokeria (eli 1000 grammaa laimennettua mehua kohden 100 grammaa sokeria). Tilavuusmitoiksi muutettuna se tarkoittaa, että noin 1 ⅕ dl sokeria litraa mehua kohden. Sama sokeripitoisuus on esimerkiksi kaupan appelsiinimehuissa sekä coca colassa (tai ainakin oli silloin kun viimeksi tarkistin), ja sen lukeman perusteella kokeilemalla olen todennut, että se on hyvä myös kaikille itsetekemilleni marjamehuille (sekä omenamehulle). Laimennusvaiheessa on hyvä lusikoida vaahtoja pois, jos niitä ilmaantuu.
Kun puolukkamehuun on sekoitettu vettä ja sokeria, on hyvä antaa makujen tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli tai joidenkin ohjeiden mukaan jopa 2 vrk. Tämä siis sen takia, että vastasekoitettuna tämä maistuu siltä, että välillä tulee suuhun pelkkää vettä, välillä laimentamatonta puolukkamehua ja välillä pelkkää sokeria. Yön yli jääkaapissa ollessaan maku yleensä tasoittuu. Kuitenkin jos mehuun sekoitettava vesi on kuumaa, mehusta tulee aika tasaisen makuista jo heti, jolloin voi juoda heti kupillisen kuumaa mehua.

Puolukkamehu on mielestäni hyvä riittoisa yleismehu. Riittoisalla tarkoitan, että paljon riittoisampi kuin esimerkiksi mustikkamehu ja omenamehu, jotka vaativat paljon vähemmän laimennusta (niiden keitettyjä versioita en laimenna ollenkaan, mutta mehumaija- ja mehuasemaversioita laimennan, joskin vähemmän kuin puolukkamehua). Riittoisalla tarkoitan myös, että puolukkamehun makuun helpommin kyllästyn kuin vaikkapa juuri mustikkamehun tai omenamehun makuun.

Puolukkamehua juon sekä kylmänä että kuumana silloin kuin siltä tuntuu. Kuumana juomista varten kaadan laimennetusta kannusta kuppiin, lämmitän mikrossa ja lisään vähän hunajaa, joka mielestäni sopii siihen hyvin. Käytän puolukkamehua myös smoothieiden nesteenä. Suosikkismoothieni puolukkamehusta tehtynä on mansikka-puolukkasmoothie, jossa siis vain soseutan (jäisiä) mansikoita puolukkamehun kanssa. Jonkin verran käytän puolukkamehupohjaisissa smoothieissa myös itsepakastettuja omenaviipaleita, joista en enää muista, olivatko ne omista puista vai naapurin.

Puolukkamehu on siitä erilainen kuin vaikkapa aroniamehu, että siinä maistuu se marja, josta se on tehty. Sopivaksi laimennettu aroniamehu siis maistuu mielestäni aivan erilaiselta kuin aronia sellaisenaan, mutta puolukka maistuu sopivaksi laimennettuna puolukalta, joskin sokerin vuoksi makeammalta kuin puolukka itse. Näin ollen sanoisin, että jos puolukan makua kaikin puolin inhoaa, ei välttämättä tykkää puolukkamehustakaan. Minulle puolukkamehu on suurin piirtein ainoa tapa, jolla yleensäkään käytän puolukkaa, koska puolukkamehu, vaikka se maistuukin puolukalta, niin siinä puolukan maku ei ole kuitenkaan yhtä vahva kuin vaikkapa puolukkasurvoksessa ja puolukkahillossa, joita itse en ole kaivannut minkään ruuan kanssa. Puolukkahilloa olen kyllä tehnyt jääkaappiini, mutta käyttämättä on jäänyt. Ehkä voisin antaa sille joskus uuden mahdollisuuden, vaikka kaalilaatikon kanssa en siitä niin välittänytkään.

Ensimmäinen kattilallinen kiehuu. Melkein yli, mutta ei aivan, joten säästyin sotkuilta.

Toinen kattila, kun lämpöä on alennettu yksi pykälä.

Siivilään jääneet puolukat 15 min myöhemmin, kun mehua ei enempää valunut pois.

Laimennusvaiheessa tuli näin paljon vaahtoa. Lusikoin ne pois.

Sopivaksi laimennettua puolukkamehua lasissa.

Muita mehukirjoituksia:

Perunaviipaleet uunissa – helppo ja herkullinen perunalisäke

Tätä yksinkertaista perunalisäkettä voidaan kutsua monella eri nimellä: perunaviipaleet uunissa, perunasiivut uunissa, viipaleperunat uunissa, siivutetut perunat uunissa, viipaloidut perunat uunissa, paahdetut perunaviipaleet, uunipaahdetut viipaleperunat, uunissa paahdetut perunaviipaleet. Kutsui sitä millä nimellä tahansa, kyseessä on todellakin helppo ja herkullinen perunalisäke, jota voin lämpimästi suositella. Perunat, öljy ja suola ovat kaikki raaka-aineet, mitä tähän tarvitaan. Välineiksi tarvitaan uuni, uunipelti ja leikkuuveitsi – ja halutessa leivinpaperi ja kuorimisveitsi.

Perunaviipaleet uunissa
perunoita 2-3 kpl per syöjä tai sen verran kuin pellille mahtuu perunaviipaleita
öljyä
suolaa
Perunat voi kuoria tai jättää kuorimatta. Kuorimattomat kannattaa olla hyvin pestyjä ja kuivattuja.
Leikkaa perunat viipaleiksi. Viipaleiden paksuus on makuasia. Mitä paksummat viipaleet, sitä kauemmin niillä kestää kypsyä, sitä enemmän tulee pehmeää sisusta, ja sitä enemmän perunaa mahtuu yhdelle pellille. Mitä ohuemmat viipaleet, sitä nopeammin ne ovat valmiit, sitä suurempi osuus niissä on rapeaa paistopintaa, sitä vähemmän perunaa mahtuu yhdelle pellille, ja sitä herkempiä viipaleet ovat palamaan. Itse suosin muutaman millimetrin paksuisia perunaviipaleita, jolloin perunaviipaleissa on hyvin sekä herkullista rapeaa paistopintaa että pehmeää mehevänmakoisaa sisusta. Muutaman millimetrin paksuiset perunaviipaleet kypsyvät 225-asteisessa uunissa 25 minuutissa. Perunoiden päädyt kannattaa jättää vähän muita viipaleita paksummiksi, koska ne ovat herkempiä kärähtämään.
Asettele perunaviipaleet leivinpaperoidulle tai voidellulle uunipellille niin, että perunaviipaleet eivät koske toisiinsa. Valuta kauttaltaan päälle öljyä (esim. 2 rkl). Sivele öljy kaikkien perunaviipaleiden pintaan esim. sormilla tai pullasudilla. Ripottele päälle suolaa.
Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnat ovat saaneet väriä ja perunat kypsiä, mutta eivät vielä palaneet. Kypsymisaika riippuu perunoiden paksuudesta. Superohuiden tilanne kannattaa tarkistaa jo 15 minuutin jälkeen, muutaman millimetrin paksuisten tilanne 25 minuutin jälkeen, ja sitä paksumpiem tilanne 30 min jälkeen.
Tämä on hyvä perunalisäke esim. pihville, muille liharuuille, kanalle, kalalle ja makkaralle. Hyvää sekä kastikkeen kanssa että ilman. Parhaimmillaan tuoreena.
Vinkki: Perunaviipaleille voi halutessa lisätä muitakin mausteita kuin suolaa. Niitä voi lisätä joko ennen tai jälkeen paiston, joko koko määrälle tai vain osalle perunaviipaleista. Perunaviipaleille sopii mausteeksi ainakin mustapippuri, sipulijauhe, paprikajauhe, valkosipulijauhe ja yrtit.

Annos perunaviipaleita, broilerin jauhelihapihvejä ja rucola-kermaviilikastiketta. Paahdetut perunaviipaleet ovat tässä käännettyinä alapuoli ylöspäin.

Muita perunaan liittyviä kirjoituksia:

Uuniperunat keitetyistä perunoista ja savusiikatäyte

Teki mieli uuniperunoita, samalla miettien mitä tehdä eilen keitetyistä perunoista. Kokeilin sitten tehdä uuniperunat keitetyistä perunoista, kun kerran uuniperunaa himotti ja johonkin piti käyttää ne keitettyjen perunoiden tähteet. Tämä uusiokäyttö keitetyille perunoille onnistui mielestäni hyvin: kylmät ylijääneet keitetyt perunat paahtuivat uunissa sellaisiksi, että ne maistuivat herkullisilta samanlaisen täytteen kanssa kuin tavallisetkin uuniperunat. Tällaista makoisaa ruokaa keitetyistä perunoista teen takuulla toistekin, jos sattuu olemaan keitettyjä perunoita tähteenä. Hyvin kätevää, että uuniperunat voi tehdä myös tähteeksi jääneistä keitetyistä perunoista, ja täytteenkin voi tarvittaessa tehdä tähteistä. En väitä, että keitetyistä perunoista tehdyt uuniperunat olisivat täysin sama asia kuin tavalliset uuniperunat, mutta hyvää ruokaa kuitenkin. Koko on tietenkin pienempi, ja maussa on vivahde-eroja. Molemmanlaiset uuniperunat kelpaavat minulle todella hyvin. Alla resepti.

Uuniperunat keitetyistä perunoista
kuorineen keitettyjä perunoita n. 2 kpl per syöjä korkeintaan sen verran, kuin uunipellille mahtuu
Pistele perunoiden kuoriin reikiä, jotta höyry pääsee ulos. Pistele kuitenkin vain varovasti, jotta perunat eivät hajoa. Jos perunoiden pintaan on jäänyt vettä keittämisestä, kuivaa vedet pois, koska vesi hidastaa paahtumista.
Laita pistellyt ehjät perunat leivinpaperoidulle uunipellillle niin, että perunat eivät koske toisiinsa. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes kuoret näyttävät paahtuneilta eli ruskeilta, mutta ei mustilta. Minulla siinä kesti 45 minuuttia.
Leikkaa valmiisiin uuniperunoihin ristiviillot täytteitä varten. Tarjoa täytteiden kanssa. Minulla oli nyt savusiikatäyte, mutta hyviä täytteitä ovat myös ainakin savulohitäyte ja kinkkutäyte.
Hyvä ruokailuväline syömiseen on lusikka.

Tavalliset uuniperunat ovat yleensä uunissa tunnin, joten valmiiksi kypsillä perunoilla säästää aikaa vain 15 minuuttia. Rosamunda-lajikkeesta tehdyissä uuniperunoissa on häivähdys sienimäisiä ja pähkinämäisiä makuja, joita ei ole tavallisista keitinperunoista tehdyissä uuniperunoissa. Kuitenkin jos keitettyjä perunoita haluaa uusiokäyttää, tämä on yksi hyvä vaihtoehto, vaikkei se täysin sama asia perinteisten uuniperunoiden kanssa olekaan. Muita käyttötapoja ylimääräisille keitetyille perunoille löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijääneet keitetyt perunat.

Uuniperunoita lautasella. Kaksi keitinperunoista tehtyä uuniperunaa oli sopiva annoskoko.

Uuniperunat savusiikatäytteellä sekä kurkku- ja paprikatikkuja.

Savusiikatäytteen resepti täällä.

Muita perunaan liittyviä kirjoituksia:

Tummat saaristolaissämpylät – siirappisen maltaiset rouheiset ruissämpylät ilman piimää, puolukkaa ja leseitä

Tuli vastaan Valion sivuilla resepti Tummat saaristolaissämpylät: https://www.valio.fi/reseptit/tummat-saaristolaissampylat/

Innostuin ohjeesta, koska siinä neuvottiin käyttämään nesteenä joko kotikaljaa tai omenamehua. Omenamehua minulla sattui olemaan vielä omista omenoista tehtynä , joten halusin käyttää omenamehua vaihteeksi tällaiseen, mitä en ole ennen kokeillut, ja mihin en olisikaan itse keksinyt omenamehua käyttää.

Saaristolaissämpylöistä tuli mahtavan makuisia. Maistuu maltaiselta, siirappiselta, fenkoliselta ruissämpylältä, joka on sisältä pehmeä ja rouheinen ja pohjasta rapea. Oli niin hyviä, että aion tehdä toistekin. En tosin tiedä, mitä käyttäisin nesteenä, jos omenamehu olisi loppu. Ehkä puolukkamehua, juomavahvuisena ja -makeana. Saaristolaisleipien resepteissä usein on puolukkaa jossain muodossa, mutta juuri tässä reseptissä ei ollut.

Alkuperäisessä Valion ohjeessa oli leipämallasta ja ruisrouhetta, joita minulla ei ollut. Korvasin ne kaljamaltaalla ja neljän viljan hiutaleilla. Niitä minulla oli, ja minulla on hyvät kokemukset niiden käytöstä leipätaikinoissa. Googlauksen perusteella leipämaltaan ja kaljamaltaan ero on, että kaljamallas on tummempaa ja karkeampaa, eli leipämallas siis on vaaleampaa ja hienojakoisempaa. Nyt kun käytin kaljamallasta ja söin lopputuloksena tulleita sämpylöitä, pidin kaljamaltaan antamasta tummuudesta ja karkeudesta, joten en ehkä vaihtaisi kaljamallasta leipämaltaaseen, vaikka leipämallasta olisikin kaapissa.

Neljän viljan hiutaleita en nyt huomannut lopputuloksesta, mutta eivät ne siinä haitanneetkaan, eikä niitä ole hinnallakaan pilattu. Ne voisi varmaan jättää poiskin korvaamatta niitä millään, mutta jos niitä nyt sattuu olemaan niin kuin minulla yleensä, niin ihan hyvin niitä voi käyttääkin. Toisaalta niiden sijaan sopisi varmasti mikä tahansa muukin viljahiutale, mitä sattuu olemaan, kuten vaikkapa ruis- tai kaurahiutale. Alkuperäisessä ohjeessa hiutaleiden sijaan oli ruisrouhetta, jota varmaan en käyttäisi yhtä aikaa kaljamaltaan kanssa, koska kaljamaltaasta tuli jo tarpeeksi rouheisuutta.

Rouheisuutta tuli myös kokonaisista fenkolinsiemenistä. Valion ohjeessa käskettiin murskata fenkolinsiemenet kämmenessä, mutta minä en niitä onnistunut murskaamaan, vaikka yritin, joten kokonaisina menivät taikinaan. Niistä tuli hyvää makua, ja niiden kokonaisina oleminen ei häirinnyt.

Tummat saaristolaissämpylät (16 kpl – vegaaninen, maidoton, kasvisruoka)
5 dl / 500 g omenamehua (tai kotikaljaa – voi kokeilla myös juomavahvuista puolukkamehua)
25 g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa)
2 dl kaljamaltaita (tai leipämaltaita)
1 dl tummaa siirappia (140 g)
2 tl suolaa
1 tl fenkolinsiemeniä
3 dl ruisjauhoja (165 g)
2 dl / 70 g neljän viljan hiutaleita (tai muita hiutaleita esim. kaura- tai ruishiutaleita – tai ruisrouhetta, jos maltaana ei käytä kaljamallasta)
5 dl vehnäjauhoja (325 g)
Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi (tai jos käytät kuivahiivaa, 42-asteiseksi eli kädenlämpöä kuumemmaksi mutta ei kättä polttavaksi). Liuota hiiva kädenlämpöiseen mehuun (tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista, esim. ruisjauhoihin). Sekoita mehuun maltaat, siirappi, suola ja fenkolinsiemenet (joita voi koittaa ensin murskata kämmenessä).
Lisää hiutaleet ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Ei tarvitse varsinaisesti vaivata taikinaa, vaan riittää, että vain sekoittaa taikinan tasaiseksi. Anna taikinan kohota peitettynä vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (noin puoli tuntia).
Nostele kohonneesta taikinasta lusikalla n. 16 kekoa kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. Pinnat voi halutessa taputella jauhojen avulla tasaisemmiksi, mutta se ei ole pakollista. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Paiston jälkeen pinnat voi voidella siirappiseoksella 1 rkl siirappia + 1 rkl vettä per pellillinen. Se ei ole pakollista, mutta suosittelen sitä lämpimästi, koska siitä tulee herkullinen maku pintaan. Toisaalta siirappivoitelulla pinnasta tulee myös tahmeampi.
On hyvää sekä tuoreltaan että jäähtyneenä. Halkaistuna on erityisen hyvää voin kanssa.

Lusikalla otettuja kekoja toisen leivinpaperin päällä toisella pellillä.

Ensimmäinen pellillinen siirappivoitelun jälkeen.

Muita tästä blogista löytyviä rukiisia leipäreseptejä:

Muita tästä blogista löytyviä sämpyläreseptejä: