Savusiika-riisisalaatti

Tämä on ruokaisa salaatti, joka on kätevä ja nopea tehdä, jos on savusiikaa, ylijäämä riisiä, kasviksia ja kastikeaineksia. Samalla tämä on myös näppärä uusiokäyttö riisin jämille. Ylijäänyt keitetty riisi toimii hyvänä pohjana, kun haluaa täyttävän salaatin. Tämä on sellaista ruokaa, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä riisistä tai varta vasten keitetystä ja jäähdytetystä riisistä. Tämä savusiiasta nyt tekemäni savukalasalaatti on saman tyyppinen kuin tämä aiempi savukala-riisisalaatti savukirjolohesta ja ylimääräisestä riisistä, mutta tällä kertaa tämä savusiikasalaatti kruunattiin makealla sinappikastikkeella.

Savusiika-riisisalaatti (1 annos – voi tarvittaessa moninkertaistaa)

2 dl keitettyä jäähtynyttä riisiä (160 g – raakana n. 2/3 dl tai 57 g)

reilu 50 g savusiikaa ilman nahkaa ja ruotoja

pätkä kurkkua (50 g)

reilu kourallinen tuoretta persiljaa (10 g)

noin puolikas punakuorinen omena (80 g)

Kastike:

3 rkl öljyä

1 rkl makeaa sinappia

1 rkl sitruunamehua (15 g)

1 rkl sokeria

muutama ripaus suolaa

Pilko kurkku ja omena suupaloiksi. Silppua persilja. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä mukissa haarukalla tasaiseksi.

Sekoita riisiin kurkku, omena ja persilja. Asettele annoksen päälle savusiika paloina, tai sekoita savusiika joukkoon. Valuta kastike annoksen päälle (voi halutessa myös sekoittaa kastikkeen tasaisesti joukkoon). Voi syödä heti tai siirtää jääkaappiin myöhempää syöntiä varten, joskin omena voi tummua säilytyksen aikana. Syödään kylmänä.

Muunnoksia:

* Tämä kastike maistuu makealta ja sinapilta. Jos ei tykkää makeasta eikä sinapista, voi esimerkiksi puolittaa sokerin määrän ja/tai käyttää makean sinapin sijaan muuta sinappia. Voi myös jättää kastikkeen pois ja sen sijaan vain käyttää öljyä ja sitruunamehua niin kuin tässä savukala-riisisalaatissa, tai esimerkiksi käyttää jotain kylmää kastiketta Kastikkeita kalalle -kirjoituksestani.

* Savusiian sijaan tähän sopii myös muu savukala tai muu kypsä kala, esimerkiksi tonnikala, jos tykkää

* Kurkun sijaan voi halutessa käyttää muuta vihannesta mistä tykkää, omenan sijaan muuta hedelmää mistä tykkää, ja persiljan sijaan muuta yrttiä mistä tykkää, joskin yrtit voi jättää kokonaan poiskin

* Tähän salaattiin voi halutessa lisätä esim. juustoja, pähkinöitä/siemeniä ja mausteita

Muita tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt riisi löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi. Siellä on reseptit Riisivuoka, Riisiletut ja Riisirieska sekä linkkejä muihin resepteihin riisin jatkojalostuksesta.

Muita tapoja käyttää ylimääräinen savukala tai muu kypsä kala olen esitellyt kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Päivitys 17.3.2020:

Eilen tein savusiika-riisisalaatin öljy-sitruunamehukastikkeella:

Tässä versiossa on 2 dl keitettyä riisiä, 100 g savusiikaa, salaatin lehtiä, paprikaa, päärynää, mandariinia sekä reilu 3 rkl öljyä + 2 tl sitruunamehua + ripaus suolaa + ripaus valkopippuria. Kaikki ainekset on vain sekoitettu keskenään. Erittäin hyvää näinkin, ja nopeaa, kun keitettyä riisiä oli jäljellä. Se oli keitetty kanakastiketta varten.

Makaroni-tonnikalasalaatti

Eilen syötiin makaronia ja halloumia, ja makaronia jäi yli. Tähteeksi jäänyt makaroni meni osittain tähän makaroni-tonnikalasalaattiin, jota söin lounaaksi ja hyvin lähti nälkä. Makaronisalaatti on yksi nopeammasta päästä ruokia, mitä voi tehdä ylijääneestä keitetystä makaronista. Periaatteessa vain mielikuvitus on rajana ainesten suhteen. Nyt käytin tähän tonnikalaa, mutta yhtä hyvin voisi käyttää vaikkapa kypsää kanaa, kinkkua ja/tai juustoa. Muinakin aineksina voi hyödyntää mitä sattuu löytymään, mutta itse haluan mielelläni makaronisalaattiin jotain makeaa, jotain raikasta, jotain suolaista ja jotain rasvaista. Makean virkaa tällä kertaa toimitti säilykepersikka ja porkkanaraaste, raikasta oli se säilykepersikka ja sitruunamehu, suolaista oli se tonnikala ja rasvaista oli tonnikalapurkin öljy. Nyt tähän tuli niin paljon pehmeitä lähes mössömäisiä aineksia, että halusin suutuntuman vaihtelevuuden takia tähän myös cashewpähkinöitä, jotka toimivat tässä sekä suutuntuman että maun puolesta. Kokonaisuus maistuu tonnikalalta, hedelmäisen raikkaalta sekä siellä täällä cashewpähkinältä. Makaronin ja porkkanan maut eivät tässä juuri erotu, mutta porkkana on tässä kiva jo värin vuoksi. Makaronina käytän salaateissa mieluiten vaaleaa makaronia, koska en pidä kuituisempien pastojen mausta ja suutuntumasta kylmänä, mutta se on makuasia.

Makaroni-tonnikalasalaatti (n. 4-8 annosta)

6 dl keitettyä jäähtynyttä makaronia (noin 300 g)

1 tölkki tonnikalaa öljyssä, öljyineen (à 150 g, josta tonnikalaa 105 g)

2 rkl sitruunamehua

1 iso porkkana tai 2 keskikokoista

pari kourallista cashewpähkinöitä (n. 50 g)

4 säilykepersikan puolikasta + 1 rkl säilykepersikoiden lientä

Kuori ja raasta porkkana karkealla terällä. Pilko säilykepersikat suupaloiksi. Sekoita keskenään kaikki ainekset. Tarvittaessa tonnikalapurkin öljyn voi korvata lisäämällä ½ desilitraa neutraalin makuista öljyä. Tarjoa joko sellaisenaan tai lisäkkeenä. Sellaisenaan tarjotessa tästä tulee noin 4 annosta, lisäkkeenä tarjotessa ehkä 8. Voi tarjota heti tai myöhemmin, tosin cashewpähkinät voivat pehmetä säilytyksen aikana.

Muunnoksia:

* tonnikalan sijaan voi käyttää esimerkiksi savukalaa, kypsää broileria, kinkkua, meetvurstia, paistettua pekonia, juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen tai oliiveja – pilko tarvittaessa suupaloiksi

* öljyn, sitruunamehun ja persikkaliemen sijaan voi käyttää jotain samaa kylmää kastiketta joka kalallekin sopii

* säilykepersikan sijaan voi käyttää jotain muuta makeaa hedelmää, joka voi olla tuore tai säilyke

* porkkanan sijaan voi käyttää vihanneksia maun mukaan, mieluiten värikkäitä

* cashewpähkinät voi jättää pois tai korvata muilla pähkinöillä, jotka voivat olla paahdettuja tai paahtamattomia – myös suolatut pähkinät käyvät

* makaronisalaattiin sopii myös tuoreet yrtit silputtuina, jos on

* makaronisalaattiin voi tarvittaessa lisätä mausteita maun mukaan

Makaroni-tonnikalasalaatti kulhossa.

Muita tapoja käyttää ylijäämä makaroni löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt spagetti, makaroni ja muu pasta.

Päivitys myöhemmin:

Päivälliseksi söin tätä lämpimänä. Otin annoksen lautaselle, höyläsin päälle juustoa ja lämmitin mikrossa, kunnes juusto oli sulanut. Toimi lämpimänäkin, jolloin sulan juuston kanssa maistui vähän niin kuin tonnikala-ananaspizzalta ilman tomaattikastiketta. Lämpimänä tämä oli käytännössä hedelmäistä tonnikalapastaa juustokuorrutettuna. Cashewpähkinät olivat syödessä jonkin verran pehmenneitä ja porkkanaraaste al denteä.

Mikrossa lämmitettyä juustokuorrutettua makaroni-tonnikalasalaattia, eli käytännössä tonnikalapastaa.

Nopea possu-makaronipata tähteeksi jääneestä porsaan palapaistista

Porsaan palapaistia oli vielä tähteenä. Tein sen lopuista tällaisen nopean makaronipadan. Keitin vain makaronit, lämmitin uudestaan porsaan palapaistin tähteet liemineen, ja sekoitin ne keitettyyn makaroniin. Keitin 400 grammaa makaronia, ja siihen sekoitin porsaan palapaistin jämät jotain 250-300 grammasta porsaan palapaistia liemineen. Rikoin lihoja haarukalla vähän pienemmiksi ennen sekoittamista. Tuli oikein maukasta, liemessä olevan umamin ansiosta. Kuitenkin rasvaa kaipasin suutuntumaan enemmän, eikä palapaisti olekaan niin rasvaista kuin vaikkapa sika-nautajauheliha, joten kaadoin maistamisen jälkeen vielä annokseni päälle öljyä. Silloin oli oikein hyvä. Lapset tykkäsivät ihan sellaisenaan ilman öljylisää, ja sanoivat ”tosi hyvää”. Lisukkeeksi tuli salaattia, jossa on jääsalaattia, punaista paprikaa ja säilykepersikkaa. Persikkapurkki oli avattuna jääkaapissa käytettyäni sitä kanasalaattiin, kinkku-juustosalaattiin ja punakaali-persikkaraasteeseen.

Helpot broilerinjauhelihapihvit pelkästä broilerin jauhelihasta

Broilerinjauhelihapihvejä.

Tämä on helppo tapa tehdä broilerin jauhelihasta pihvit ilman, että tarvitsee erikseen sekoittaa mitään taikinaa. Tässä vain muotoillaan broilerin jauhelihasta pihvit, paistetaan ne pannulla kypsiksi ja ripotellaan suolaa päälle. Toki voi ripotella muitakin mausteita jos tykkää, mutta korppujauhoja, nesteitä ja kananmunia ei näihin helppoihin broilerinjauhelihapihveihin tarvita.

Broilerinjauhelihapihvit pelkästä broilerin jauhelihasta

400 g broilerin jauhelihaa

paistamiseen voita tai muuta rasvaa

suolaa

Muotoile broilerin jauhelihasta pieniä ohuita pihvejä esim. leivinpaperin päälle. Kuumenna isolla paistinpannulla voi tai muu rasva (esim. öljy). Paista broilerinjauhelihapihvit molemmin puolin ruskeiksi ja sisältä kypsiksi, muutamisen minuuttia per puoli. Ripottele suolaa molemmille puolille, mieluiten heti kääntämisen jälkeen sille puolelle, joka juuri oli kuumaa pannua vasten. Nauti heti.

Vinkit:

* Mausteita voi halutessa lisätä muitakin. Sopivia mausteita broilerinjauhelihapihveille ovat esimerkiksi mustapippuri, curry, paprikajauhe, sipulijauhe, valkosipulijauhe ja rakuuna.

* Samalla tavalla voi tehdä jauhelihapihvejä muistakin jauhelihoista kuin vain broilerin. Esimerkiksi naudan jauhelihasta tulee hyvät jauhelihapihvit samalla lailla.

Broilerinjauhelihapihvejä, viipaleperunoita, rucola-kermaviilikastiketta, jääsalaattia ja keltaista paprikaa.

Tänään söin näiden yksinkertaisten broilerinjauhelihapihvien kanssa viipaleperunoita, rucola-kermaviilikastiketta ja kasviksia. Maistui hyvin. Rucola-kermaviilikastikkeen tein sekoittamalla purkilliseen kermaviiliä kourallisen revittyä rucolaa, 1 tl sitruunamehua, 1/4 tl currya, ½ tl suolaa ja 2 tl sokeria. Annoin maustua jääkaapissa puoli tuntia. Kastikkeen voi maustaa myös rucolan ja curryn sijaan esim. raastetulla sitruunan kuorella tai puristetulla valkosipulin kynnellä, joiden tapauksissa vähentäisin sokerin määrän yhteen teelusikalliseen. Viipaleperunoiden sijaan lisäkkeeksi sopii myös esim. riisi tai pasta.

Päivitys 3.2.2020:

Tähteeksi jääneistä broilerinjauhelihapihveistä ja rucola-kermaviilikastikkeesta tein hyvän kanasalaatin.

Perunaviipaleet uunissa – helppo ja herkullinen perunalisäke

Uunissa paahdetut perunaviipaleet.

Tätä yksinkertaista perunalisäkettä voidaan kutsua monella eri nimellä: perunaviipaleet uunissa, perunasiivut uunissa, viipaleperunat uunissa, siivutetut perunat uunissa, viipaloidut perunat uunissa, paahdetut perunaviipaleet, uunipaahdetut viipaleperunat, uunissa paahdetut perunaviipaleet. Kutsui sitä millä nimellä tahansa, kyseessä on todellakin helppo ja herkullinen perunalisäke, jota voin lämpimästi suositella. Perunat, öljy ja suola ovat kaikki raaka-aineet, mitä tähän tarvitaan. Välineiksi tarvitaan uuni, uunipelti ja leikkuuveitsi – ja halutessa leivinpaperi ja kuorimisveitsi.

Perunaviipaleet uunissa

perunoita 2-3 kpl per syöjä tai sen verran kuin pellille mahtuu perunaviipaleita

öljyä

suolaa

Perunat voi kuoria tai jättää kuorimatta. Kuorimattomat kannattaa olla hyvin pestyjä ja kuivattuja.

Leikkaa perunat viipaleiksi. Viipaleiden paksuus on makuasia. Mitä paksummat viipaleet, sitä kauemmin niillä kestää kypsyä, sitä enemmän tulee pehmeää sisusta, ja sitä enemmän perunaa mahtuu yhdelle pellille. Mitä ohuemmat viipaleet, sitä nopeammin ne ovat valmiit, sitä suurempi osuus niissä on rapeaa paistopintaa, sitä vähemmän perunaa mahtuu yhdelle pellille, ja sitä herkempiä viipaleet ovat palamaan. Itse suosin muutaman millimetrin paksuisia perunaviipaleita, jolloin perunaviipaleissa on hyvin sekä herkullista rapeaa paistopintaa että pehmeää mehevänmakoisaa sisusta. Muutaman millimetrin paksuiset perunaviipaleet kypsyvät 225-asteisessa uunissa 25 minuutissa. Perunoiden päädyt kannattaa jättää vähän muita viipaleita paksummiksi, koska ne ovat herkempiä kärähtämään.

Asettele perunaviipaleet leivinpaperoidulle tai voidellulle uunipellille niin, että perunaviipaleet eivät koske toisiinsa. Valuta kauttaltaan päälle öljyä (esim. 2 rkl). Sivele öljy kaikkien perunaviipaleiden pintaan esim. sormilla tai pullasudilla. Ripottele päälle suolaa.

Paista 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnat ovat saaneet väriä ja perunat kypsiä, mutta eivät vielä palaneet. Kypsymisaika riippuu perunoiden paksuudesta. Superohuiden tilanne kannattaa tarkistaa jo 15 minuutin jälkeen, muutaman millimetrin paksuisten tilanne 25 minuutin jälkeen, ja sitä paksumpiem tilanne 30 min jälkeen.

Tämä on hyvä perunalisäke esim. pihville, muille liharuuille, kanalle, kalalle ja makkaralle. Hyvää sekä kastikkeen kanssa että ilman. Parhaimmillaan tuoreena.

Vinkki: Perunaviipaleille voi halutessa lisätä muitakin mausteita kuin suolaa. Niitä voi lisätä joko ennen tai jälkeen paiston, joko koko määrälle tai vain osalle perunaviipaleista. Perunaviipaleille sopii mausteeksi ainakin mustapippuri, sipulijauhe, paprikajauhe, valkosipulijauhe ja yrtit.

Annos perunaviipaleita, broilerin jauhelihapihvejä ja rucola-kermaviilikastiketta. Paahdetut perunaviipaleet ovat tässä käännettyinä alapuoli ylöspäin.

Muita perunaan liittyviä kirjoituksia: