Lohipasta kypsästä lohesta mikrossa yhdelle

Yhden hengen lohipasta mikrossa uunilohen jämistä.

Tein aiempana päivänä simppeliä uunilohta. Kun uunilohesta oli jäljellä enää vain vähän, tein viimeisistä uunilohen tähteistä itselleni yhden annoksen lohipastaa mikroaaltouunissa ilman hellaa. Tästä nopeasta yhden hengen annoksesta tuli maistuvaa: maistuu raikkaan sitruunaiselta, lohelta ja voiselta pastalta. Muuntelumahdollisuuksissa vain mielikuvitus on rajana.

Lohipasta kypsästä lohesta mikrossa (1 annos)

80 g fusillipastaa (tiukkaan pakattuna n. 1½ dl, löysästi pakattuna n. 2 dl)

vettä

suolaa

10 g voita

1/4 tl raastettua sitruunan kuorta

1 tl sitruunamehua

50 g kypsää lohta ilman nahkaa ja ruotoja

Ota mikronkestävä syvä lautanen tai kulho ja laita sen alle mikronkestävä matala lautanen. Matala lautanen alla helpottaa siirtelyä ja ottaa kiinni mahdollisia sotkuja. Laita keittämätön pasta syvään lautaseen tai kulhoon. Laita pastan päälle suolaa (itse laitoin 3 g suolaa).

Kiehauta vettä vedenkeittimellä tai mikrossa. Kaada kiehautettua vettä pastan päälle vähintään sen verran, että pasta peittyy, mutta mieluiten ylikin. (Itse laitoin 3 dl kiehautettua vettä vedenkeittimestä.) Sekoita. Laita mikroon täydelle teholle 7 minuutiksi (tai se aika, joka pakkauksessa kerrotaan kyseisen pastan keittämisajaksi).

Tarkista kypsyys haarukalla. Jos ei ollut vielä halutussa kypsyysasteessa, sekoita ja laita mikroon täydelle teholle vielä 2 minuutiksi. (Tämän kertaisessa fusillipastassa luki keittämisajaksi 7-9 min.) Vedenkeittimestä voi lisätä vettä pastan päälle ennen mikroa, jos pasta ei enää peity vedellä.

Kun pasta on halutussa kypsyysasteessa, kaada kypsennysvesi pois. Kypsennysastia voi olla käsiä polttavan kuuma, jolloin kannattaa käyttää tässä vaiheessa patakintaita. Kypsennysveden voi kaataa pois esimerkiksi käyttämällä lautasta tai kantta kantena tai kaatamalla pastan siivilään.

Kun pastasta on saatu vedet pois, lisää pastaan voi, sitruunan kuoriraaste ja sitruunamehu. Sekoita, kunnes voi on sulanut tasaisesti pastan joukkoon.

Lisää lohi. Jos haluaa, että lohi ei sekoittaessa hajoa liian pieniksi paloiksi, silloin kannattaa lohi lisätä isohkoina paloina. Pyöräytä lohi nopeasti pastan sekaan. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa tai muuta maustetta. Nauti heti, koska tämä ei pysy kauan kuumana.

Vinkkejä:

* Kypsäksi loheksi tähän reseptiin sopii myös valmis savulohi.

* Fusillipastan voi tarvittaessa korvata muulla pastalla. Kypsennä pastaa mikrossa pakkauksen mukainen keittoaika, tarkista kypsyys ja tarvittaessa kypsennä lisää 2 minuuttia kerrallaan, kunnes on kypsää. Pitkät pastat kuten spagetti ja tagliatelle kannattaa pätkiä lyhyiksi ennen mikrokypsentämistä, jotta ne on helpompi peittää vedellä.

* Sitruunatuotteiden sijaan tai niiden lisäksi tämän voi maustaa myös muulla tavalla. Voi käyttää esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: tilli tuoreena silppuna tai kuivattuna, sipulijauhe, mustapippuri, valkopippuri, valmis kalamausteseos, sitruunapippuri.

* Voin sijaan voi käyttää myös jotain muuta kostuketta. Voi käyttää esimerkiksi jotain näistä: kerma, creme fraiche, tuorejuusto, smetana, pesto, valmis kalalle tarkoitettu kastike, tähteeksi jäänyt kalalle sopiva kastike. Käytä kostuketta sen verran, että ruoka näyttää mehevältä. Tarvittaessa lämmitä pasta mikrossa kostukkeen lisäämisen jälkeen kuumaksi esim. 1 minuutti täydellä teholla (suositeltavaa erityisesti jos kostukkeena käyttää kermaa tai tähteeksi jäänyttä lämpimänä tarjottua kastiketta).

* Tämän ruuan voi tehdä myös tähteeksi jääneestä pastasta. Silloin lämmitä mikrossa noin 190 g / reilu 2 dl kypsää pastaa, sitten sekoita siihen muut ainekset kuten edellä.

* Tämän reseptin voi myös moninkertaistaa ja tehdä sen kattilassa.

* Annoksen voi viimeistellä tuoreella tillillä, persiljalla tai ruohosipulilla, jos sattuu olemaan.

Muita tapoja käyttää ylijäänyt kypsä kala on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Katso myös:

Lohi-riisivuoka keittämättömästä riisistä ja lohen tähteistä

Riisiä, lohta, kalalientä, kermaa ja suolaa paistettuna uunissa.

Eilen tein kokonaisesta lohesta lohikyljyksiä. Samalla kun leikkasin lohen kyljyksiksi, otin talteen lohen pään ja hännän ja keitin ne liemeksi. En vielä siinä vaiheessa päättänyt, mihin sen lohiliemen käytän. Tänään tuumin, että ei tällä kertaa keittoa, koska keittoa oli juuri toissapäivänä syöty pasta-kinkkukeiton muodossa. Nyt en halunnut myöskään perunaruokaa, koska eilen jo syötiin sen lohen kanssa perunoita. En halunnut nyt myöskään pastaruokaa, koska kolme päivää sitten syötiin jo pastaruokaa savusiikapastan muodossa, ja saman keitetyn pastan tähteitä syötiin toissapäivänä siinä pasta-kinkkukeitossa. Näillä rajoitteilla en sitten keksinyt muutakaan tapaa käyttää ne lohiliemet kuin tehdä jokin riisipohjainen ruoka, jossa riisi imee ne liemet. Vaihtoehtoja tuli mieleeni kaksi: joko risotto, joka imee ne liemet. Tai sitten riisivuoka uunissa. Ei huvittanut nyt seisoa risottoa hämmentelemässä, joten valitsin riisivuoan. Lohi-riisivuoasta tuli nyt mielestäni sellainen perushyvä arkiruoka. Siinä maistuu riisi, lohi, umami ja rasva. Suurimman osan ajasta en itse asiassa pääruualta muita makuja kaipaakaan kuin neutraali tärkkelys + eläimen maku + umami + rasva (+ sopivasti suolaa). Kuitenkin tämä lohi-riisivuoka on helposti myös tuunattavissa lisämakuja sisältäväksi, jos sellainen kaipuu tulee.

Lohi-riisivuoka keittämättömästä riisistä (n. 6 annosta)

460 g keittämätöntä valkoista riisiä (vajaa 5 ½ dl)

nestettä tarvitaan yhteensä noin 1.2 litraa: nyt meni 9 3/4 dl kalalientä + 2 ½ dl kuohukermaa

suolaa (lisäsin 1 ½ tl, liemessä valmiina oli 1 tl)

125 g kypsää nahatonta ruodotonta lohta (voisi laittaa ainakin tuplamääränkin)

Voitele iso uunivuoka (mitat alkuperäisen ohjeen perusteella noin 40 cm x 50 cm). Sekoita uunivuoassa keittämätön riisi, nesteet ja suola. Peitä vuoka foliolla. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla 40 minuuttia. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen. Ota folio pois, sekoita riisi-nesteseosta. Lisää päälle kypsää lohta suupaloina. Paista vielä 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes enin neste näyttää haihtuneen (n. 30 min).

Vinkkejä:

* Kypsän lohen sijaan voi käyttää myös raakaa nahatonta ruodotonta lohta suupaloina. Niitä käyttäisin tähän määrään 400 grammaa. Ne sekoittaisin riisi-nesteseokseen siinä vaiheessa, kun kypsät lohipalat laitettaisiin päälle. Voi käyttää kypsän lohen sijaan myös esimerkiksi graavilohta tai kylmäsavulohta. Kalalajinkin voi vaihtaa eriksi, mutta maku toki muuttuu silloin aika paljon, ja esimerkiksi seitiä käytettäessä voi tarvita lisättyjä makuja reilulla kädellä.

* Liemenä voi käyttää sitä lientä mitä löytyy ja mistä tykkää.

* Alkuperäisen ohjeen mukaan tähän käyvät seuraavat riisilajit: pitkäjyväinen riisi, basmatiriisi, jasmiiniriisi. Täysjyväriisille alkuperäisessä ohjeessa annetaan kypsennysohje 45 min foliolla peitettynä + 20 min ilman foliota.

* Lohen/kalan sijaan voi hyvin käyttää esimerkiksi broileria tai mureaa lihaa. Silloin liemeksi kannattaa vaihtaa kana- tai lihaliemi.

* Liemen ja kerman suhdetta voi vaihdella mielen mukaan. Tällä suhdeluvulla lopputulos ei ollut mielestäni huomattavan kermainen. Jos haluaa huomattavan kermaisen lopputuloksen, voi käyttää tähän esimerkiksi 5 dl kuohukermaa + 7 1/4 dl lientä. Toisaalta osan nesteistä voi halutessa korvata esimerkiksi tomaattimurskalla.

* Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta.

* Annoksen päälle lautasella voi halutessa lisätä esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: mustapippuri, valkopippuri, puristettu sitruuna, tuore tilli/ruohosipuli/persilja silputtuna, juustoraaste, voisula, öljy, sweet chili -kastike.

* Ruuan voi ennen uunia maustaa esimerkiksi yhdellä tai useammalla näistä: tilli, raastettu sitruunan kuori, paistettu sipuli, mustapippuri, valkosipuli.

* Ruokaan voi halutessa lisätä vihanneksia tai sieniä. Ne sekoittaisin mukaan paistettuina suupaloina siinä vaiheessa, kun folio on poistettu.

Tätä reseptiä en muistanut ulkoa, vaan lunttasin riisin ja nesteen määrät sekä kypsennysajat ja -lämpötilat aiemmasta possu-riisivuokapostauksestani ja sieltä löytyvästä tästä alkuperäisestä ohjeesta: https://www.recipetineats.com/oven-baked-chicken-and-rice/ Jälkimmäisen linkin määrän 1.5-kertaistin, jotta saan näppärästi käytettyä sekä kaikki lohiliemet että kaikki, mitä riisipaketissa oli jäljellä. Riisipaketti oli Myllyn Paras Pitkäriisi, jota tuskin tulen ostaneeksi uudelleen, koska sen kypsennysaika keittämällä (25 min) on tuntuvasti pidempi kuin esimerkiksi X-tra Pitkäriisin (15 min). Jälkimmäinen on mielestäni myös pehmeämmän makuinen kuin ensin mainittu, joka maistuu selvästi parboiled-käsitellyltä.

Nyt kun meillä on muutenkin jääkaappi täynnä ruokaa ja muutenkin tähteitä vielä siellä, pakastin loput. Moni uuniruoka jäähtyy niin kiinteäksi, että se on kätevä pakastaa annospaloina (kuten kaalilaatikko ja kinkkukiusaus), mutta tämä lohi-riisivuoka ei kuulu niihin. Niinpä tämän pakastin annosrasioissa (puolen litran vetoisissa). Sopivan annoskoon määritin laittamalla ensin sopivan kokoisen annoksen lautaselle, ja vasta siitä siirtämällä rasiaan.

Lohi-riisivuokaa annoksina rasioissa menossa pakkaseen.
Jäisiä lohi-riisivuoan annoksia.

Muita tapoja käyttää tähteeksi jäänyt lohi tai muu kypsä kala on kirjoituksessani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt lohi, savukala ja muu kypsä kala.

Päivitys 9.4.2020:

Tänään lämmitin pakkasesta annoksen lohi-riisivuokaa (resepti ja selostus ylempänä). Annos irtosi jäisenä rasiasta helposti, ja sen pystyi kippaamaan suoraan rasiasta lautaselle jäisenä sulattamatta ensin. Lämmitin mikrossa. Kuuman annoksen päälle ripottelin juustoraastetta, joka sopi siihen hyvin. Lisäkkeeksi paistoin pakastimesta vihreitä papuja voissa, ja maustoin ne suolalla ja hunajalla.

Päivitys 23.4.2020:

Tämä pakastettu ja mikrossa lämmitetty lohi-riisivuoka maistui tosi hyvältä tuoreen (omalta pihalta löytyneen) ruohosipulin kanssa. Lisänä uunipunajuuria fetan kanssa ja paistettua sipulia. Uunipunajuuret olivat jääneet tältä mac and cheese -aterialta. Paistettu sipuli oli jäänyt tältä uunipyttipannuaterialta.

Lohivoileivät tähteeksi jääneestä lohesta

Aiemmalta päivältä oli jäljellä paistettua lohta: https://ruokaideat.com/2019/09/22/paistettua-lohta-voi-siiderikastiketta-riisia-ja-uunikasviksia/

Tein sitten siitä voileipiä. Otin vain pakkasesta ruisleipiä paahtimeen, ja niiden pompattua voitelin ne voilla, levitin päälle kypsää lohta, ja ripottelin suolaa päälle. Maistui oikein hyvin, ja lohenjämät sai juuri näppärästi käytettyä.

Tähteiden jatkojalostus: kypsät lihat, kanat ja kalat

Nyhtöpossun tähteitä.

Tässä kirjoituksessa kerron tapojani hyödyntää tähteeksi jäänyt kypsä liha, kana ja kala. Kyseessä voi olla esimerkiksi tähteeksi jäänyt paisti, joulukinkun tähteet, nyhtöpossun jämät, paistetun jauhelihan loput tai mikä tahansa kypsä liha. Luettelen yleisluontoisia tapoja uusiokäyttää näitä tähteitä sekä reseptejä ja blogilinkkejä. Sen lisäksi, että näistä tähteistä voi tehdä uutta ruokaa, niitä voi myös pakastaa. Silloin kun teen näistä tähteistä uusioruokaa, käytän yleensä pienet määrät näitä tähteitä paistinpannulla, kattilassa, mikrossa valmistettaviin ruokiin, kylmänä syötäviin ruokiin sekä taikinapohjaisiin ruokiin. Isot määrät näitä tähteitä käytän yleensä uuniruokiin, joista tarvittaessa pakastan ylimääräiset sopivan kokoisina annoksina.

Pelkkä reseptilista kypsien lihojen, kanojen ja kalojen hyödyntämisestä täällä.

Siirry kohtaan: Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Siirry sivulle: Broileri/kana/kalkkuna, Kala, Kinkku ja paisti yms.

Tähteeksi jäänyttä kypsää lihaa, kanaa ja kalaa käytän mielelläni leivän/hampurilaisen/tortillan/tacon tms. päällisenä tai täytteenä, uuniruuan osana, keitossa, pizzan täytteenä, pastan/riisin/perunan kastikkeessa, suolaisen pannukakun täytteessä, suolaisten lettujen täytteessä, uunimunakkaassa tai munakkaan täytteessä, suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana sekä pyttipannu– ja wok-tyyppisissä ruuissa. Kypsää nahatonta luutonta/ruodotonta kalaa ja kanaa (tai broileria tai kalkkunaa) sekä porsaan kinkkua ja naudan paistia käytän myös salaattiin, mutta muita lihoja oikeastaan en, koska en yleensä pidä niiden mausta kylmänä. Sellaisenaan syötynä uudelleenlämmitettynä uusien lisukkeiden kanssa toimii usein myös.

Nopeat jauhelihavoileivät tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta.

Hienonnetuista lihoista/kanoista/kaloista tulee myös hyviä pihvejä lettupannulla, kun niihin sekoittaa korppujauhoja, kananmunaa, nestettä ja mausteita ja paistaa lettupannun koloissa voissa tai muussa rasvassa. Hyvä perusohje siihen on mielestäni tämä allaoleva. Se on alun perin Kati Jaakosen kirjasta Kotiruokaa ohje nimeltään Tonnikalapihvit.

Pihvit kypsästä lihasta, kalasta tai kanasta

300 g kypsää lihaa/kalaa/kanaa

1 dl korppujauhoja

2 kananmunaa

2 dl nestettä esim. maitoa/kermaa/tähdekastiketta/tähdelientä/sosemuodossa olevaa keittoa

paistamiseen voita tai muuta rasvaa

mausteita maun mukaan ja sen mukaan, onko lihassa/kalassa/kanassa/nesteessä jo valmiiksi mausteita – jos ei ole, käytän itse tähän määrään esim. 1½ tl suolaa, 1 tl sipulijauhetta, 1 tl paprikajauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta ja jos kyseessä kala niin myös 1 tl tilliä ja 2 tl sokeria

Sekoita mausteet nesteeseen. Vispaa kierrevispilällä sekaan kananmunat. Vispaa sekaan korppujauhot. Jätä turpoamaan muutamaksi minuutiksi.

Sillä aikaa hienonna liha/kala/kana. Kypsä kala hienontuu helposti haarukalla. Lihat ja kanat pilkon terävällä veitsellä niin hienoksi kuin jaksan. Sekoita hienonnettu liha/kala/kana taikinaan. (Tässä vaiheessa voi siirtää taikinaan jääkaappiin odottamaan nälkää, tai paistaa heti.)

Kuumenna lettupannu. Laita sen koloihin voita tai muuta rasvaa. Nosta lusikalla taikinaa koloihin, ja madalla taikinaköntit. Paista ruskeiksi molemmin puolin. Alla kuva tällä reseptillä tehdyistä kalapihveistä.

Kalapihvejä ylläolevan reseptin mukaan tehtynä. Samaan pihvitaikinaan voi käyttää sekä tähteeksijäänyttä kalaa/lihaa/kanaa että tähteeksijääneitä nesteitä esim. kastikkeita tai liemiä tai sosemaisia keittoja. Näihin kalapihveihin meni tähteeksijääneet voi-valkoviinikastikkeet. Tämän satsin pihvit päätyivät seuraavana päivänä hampurilaisen väliin.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Jos kypsää lihaa/kanaa/kalaa on noin 100-200 grammaa, sen voin jemmata esimerkiksi suolaiseen pannukakkuun. Itse käytän allaolevaa reseptiä.

Suolainen pannukakku tähteistä

3 dl vehnäjauhoja (tai hiivaleipäjauhoja, jos tykkää sen mausta)

4 kananmunaa

6 dl täysmaitoa (osan voi korvata tähteeksijäänellä kastikkeella, keitolla, perunamuusilla tai puurolla, jos on – ja/tai pienellä määrällä kerma-/hapanmaitotuote-/mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja)

1½ tl suolaa (tai vähemmän, jos neste on suolaista)

50 g sulatettua voita (tai muuta rasvaa – hyviä tähän ovat esim. tähteeksijääneet pekonin ja muiden lihajalosteiden, lihan ja kanan paistorasvat, mutta ei kalan)

100-200 grammaa tähteeksijäänyttä kypsää lihaa, kanaa tai kalaa suupalan kokoisina paloina (kastikkeineen, jos ovat kastikkeessa) TAI kuutioitua lihajalostetta

(tähteeksijääneitä kypsiä kasviksia suupaloiksi pilkottuna, jos on)

(tähteeksijäänyttä keitinperunaa, perunamuusia, riisiä, risottoa, pastaa tai couscousia, jos on)

(halutessa kypsentämättömiä kasviksia tai sieniä ohuina viipaleina päälle yhteen kerrokseen tai paista ensin ja sitten max 100 grammaa taikinan sekaan suupalan kokoisina)

(halutessa tuoreita yrttejä silputtuna kourallinen, jos on)

(halutessa 100-200 grammaa juustoraastetta pinnalle – käy mikä tahansa raastettava juusto mitä sattuu olemaan, käy myös pehmeät juustot pienittyinä)

uunipellille voita tai muuta rasvaa voiteluun, tai leivinpaperi

Jos käytät useampaa nestettä, sekoita niitä keskenään sellaisessa suhteessa, että lopputuloksena tuleva neste on ohutta. Nesteitä sekoittaessa on kuitenkin syytä huomioida, että maitotuotteisiin ei kannata sekoittaa kiiviä eikä ananasta kuumentamattomissa muodoissaan, koska ne voivat muuttaa maitotuotteen maun karvaaksi. Sekoita kulhossa keskenään jauhot, kananmunat, neste ja suola (jos neste ei ole suolaista). Jätä turpoamaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita taikinaan voisula (tai muu rasva), ja kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä päälle täytteitä (juustot ja raa’at ohuet kasvikset/sienet vasta viimeisenä) korkeintaan sen verran, että niitä on vain yhdessä kerroksessa ja täytteiden välistä näkyy taikinaa. Ripottele päälle juustot, jos käytät niitä, ja haluttaessa raakoja kasvis- tai sieniviipaleita niin, että ne eivät koske toisiinsa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20-30 min, kunnes pinta on ruskistunut. Leikkaa paloiksi. Voidaan syödä lämpimänä tai kylmänä. Sopii aamupalalle, välipalalle, lounaalle, päivälliselle, iltapalalle ja illanistujaisiin. Sopii myös pakastettavaksi.

Suolaisen pannukakun reseptin olen muokannut kokemuksen myötä tämän Vappu Pimiän reseptin pohjalta: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001062331.html

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Jos kypsää lihaa/kanaa/kalaa on jäljellä sen verran, että kypsäpaino on puolisen kiloa, yksi hyvä käyttökohde on pellillinen liha-/kana-/kalapiirakkaa. Siihen hyvä resepti on mielestäni tämä:

Liha-/kana-/kalapiirakka pellillinen

Pohja:

300 g voita

300 g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 3/4 dl vettä kylmänä

1 tl suolaa

Täyte:

2 sipulia silputtuna kuullotettuna tai 2 tl sipulijauhetta

500 g kypsää lihaa hienonnettuna (johon sekoitan 1 tl suolaa, jos ei jo maistu suolatulta)

4 dl keitettyä riisiä (tai keitä 1½ dl raakaa riisiä kypsäksi)

3 dl kuohukermaa

2 kananmunaa

muna-kermaseokseen ½-1 tl suolaa maun mukaan

halutessa: 3-4 valkosipulin kynttä hienonnettuna ja kuullotettuna, 1 tl paprikajauhetta, ripaus mustapippuria, 1 tl chilijauhetta

Lisäksi:

voita pellin voiteluun

1 kananmuna pinnan voiteluun

Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja nypi se käsin sekaisin jauhojen kanssa. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina käsin nopeasti tasaiseksi (eli sekoita vain sen verran että on tasaista, älä vaivaa sitkoa). Painele taikina suorakaiteen muotoiseksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita keskenään kypsä hienonnettu liha ja kypsä riisi. Vispaa kananmunien rakenne rikki kierrevispilällä, ja vispaa sekaan kerma. Sekoita kananmuna-kermaseokseen ½-1 tl suolaa maun mukaan ja halutessa muut mausteet. Sekoita tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin vetäytymään.

Jaa taikina kahteen osaan, joista toinen saa olla vähän suurempi. Kauli isompi taikinapala pellin kokoiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Nosta voidellulle pellille. Levitä täyte taikinalevylle tasaisesti niin, että taikinaa jää joka reunasta näkyviin vajaa viitisen senttiä. Kauli lopputaikina levyksi ja nosta se kanneksi täytteen päälle. Voitele kannen reunat vedellä. Käännä pohjan reunat kannen päälle. Sulje haarukalla painellen. Pistele kanteen haarukalla reikiä. Riko kananmuna lasiin, sekoita sen rakenne tasaiseksi haarukalla ja voitele piirakan kansi sillä tasaiseksisekoitetulla kananmunalla. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia.

Lihapiirakan resepti on alun perin jostakin blogista, jota en ole enää löytänyt netistä.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Sellaisille lihoille, kanoille ja kaloille, joiden oma maku sellaisenaan jo totaalisesti kyllästyttää, suosittelen lasagnettea, wokkia tai currya. Alla suosimani lasagnetteresepti, jonka olen muokannut Snellmanin sivujen tämän reseptin pohjalta: https://snellman.fi/fi/reseptit/helppo-lasagnette/

Lasagnette tähdelihasta/-kanasta/-kalasta

7 lasagnelevyä tai 200 g lasagnettepastaa

Kastike:

300 g kypsää lihaa/kanaa hienonnettuna tai kalaa suupaloina

1 sipuli kuullotettuna tai 1 tl sipulijauhetta

1 purkki eli 400 g tomaattimurskaa

2 dl vettä

suolaa sen mukaan, onko liha jo valmiiksi suolaista – jos liha on jo sopivan suolaista, laitan suolaa 4 maustemitallista. Jos liha on suolatonta, laitan suolaa 7 maustemittaa.

(halutessa: 2 valkosipulin kynttä kuullotettuna tai ½ tl valkosipulijauhetta, 3 rkl chilikastiketta, 1 tl basilikaa, 1 tl timjamia)

Päällinen:

2 dl kuohukermaa

1 maustemitta suolaa

150-300 g juustoraastetta (tähän käy kaikki raastettavat juustot mistä tykkää)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kattilassa kypsä liha/kana/kala, mausteet, tomaattimurska ja vesi. Anna kiehahtaa hetki.

Riko lasagnelevyt, jos käytät niitä. Ripottele kastikkeen joukkoon rikotut lasagnelevyt tai lasagnettelevyt niin, että ne eivät jää päällekkäin, vaan kaikkien ympärillä on kastiketta. (Päällekkäiset rikotut lasagnelevyt, jotka eivät ympäröidy kastikkeella tässä vaiheessa, jäävät helposti koviksi lopputuloksessa.) Sekoita hyvin.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita keskenään kuohukerma, suola ja juustoraaste. Kaada kerma-juustoseos pasta-kastikeseoksen päälle uunivuokaan. Paista uunissa 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes pinta on saanut väriä.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Alla suosimani wokkiresepti, jonka olen muokannut tämän reseptin pohjalta: https://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/juurekset/recipe/887-itamainen-liha-kasvisvokki

Wokki tähteeksijääneestä kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

300 g kypsää lihaa, kanaa tai kalaa

n. 400-500 g kasviksia mitä sattuu olemaan (käy sekä kypsät että raa’at, sekä tuoreet että pakasteet)

2 rkl soijakastiketta

1 rkl viinietikkaa tai sitruunamehua

1 rkl fariinisokeria tai muuta sokeria, valkoista tai tummaa (tai hunajaa tai siirappia)

(1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna, jos on)

(halutessa 1 tuore chili tai 1 tl kuivattua chiliä)

(halutessa 1 valkosipulin kynsi)

öljyä tai lihasta irronnutta rasvaa

Tarjoiluun halutessa riisiä tai nuudelia

Pilko kasvikset tikkumaisiksi suikaleiksi, jos ne eivät ole esikypsennettyjä (pakastevihannekset ovat). Esikypsennetyille riittää, että ovat suupaloina. Hienonna valkosipulin kynsi ja tuore chili, jos käytät niitä. Leikkaa kypsä liha/kana/kala suupaloiksi (kypsä kala kannattaa jättää isommiksi paloiksi, koska sekoittaessa se hajonnee joka tapauksessa). Sekoita pikkukupissa keskenään soijakastike, viinietikka/sitruunamehu ja (fariini)sokeri (tai hunaja tai siirappi).

Kuumenna öljy tai rasva paistinpannulla tai wokissa. Paista kasvikset kovalla lämmöllä koko ajan käännellen rapeankypsiksi tai läpikypsiksi makusi mukaan. Kun kasvikset ovat halutussa kypsyysasteessa, sekoita mukaan inkiväärit, valkosipulit ja chilit, jos käytät niitä. Sekoita mukaan kypsä pilkottu liha/kana/kala. Lisää soijakastikeseos ja sekoita. Tarjoa riisin tai nuudelin kanssa tai sellaisenaan.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Liha-/kana-/kalacurrylle suosittelen allaolevaa ohjetta. Se perustuu tähän: https://www.taste.com.au/recipes/beef-coconut-curry/52e40d16-f107-4d13-af75-d76760a6133c Sen kanssa tarjottavaksi sopii raitakastike ja naanleipä, joiden ohjeet perustuvat näihin: https://www.valio.fi/reseptit/raita/ ja https://www.soppa365.fi/reseptit/suolainen-leivonta/naanleipa

Curry kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton, kananmunaton, soijaton, pähkinätön, paistorasvan valinnalla maidoton)

900 g kypsää lihaa/kanaa/kalaa ilman nahkoja ja luita/ruotoja

50 g voita, gheetä tai muuta rasvaa (esim. lihan/kanan paistorasvat, jos on)

2 sipulia hienonnettuna

2 valkosipulin kynttä hienonnettuna

2 cm pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna

1½ tl jauhettua kurkumaa

½-1 tl chilijauhetta TAI hienonnettua tuoretta chiliä maun mukaan, esim. 1 kpl

½ tl jauhettua sarviapilaa (jos ei löydy, voi korvata curryjauheella, joista Santa Maria -merkkinen maistuu enimmäkseen sarviapilalta)

2 tl jauhettua korianteria

1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa

2 tl paprikajauhetta

4 dl kookosmaitoa

(2 curryn lehteä, jos on)

suolaa maun mukaan – itse laittaisin curryyn 4 maustemitallista suolaa ja lisäksi liha-/kana-/kalapaloihin 9 maustemitallista (vajaa 2 tl) suolaa, jos ne maistuvat suolattomilta

(halutessa pippuria)

Tarjoiluun:

basmatiriisiä (tai muuta riisiä) JA/TAI naanleipiä, halutessa raitakastiketta

Pilko kypsät lihat tai kanat kuutioiksi. Jos käytät kypsää kalaa, se kannattaa jättää isoiksi paloiksi ja lisätä vasta lopussa, jotta se hajoaa mahdollisimman vähän.

Paista rasvassa sipulisilppu pehmeäksi. Lisää valkosipuli, inkivääri, chili jos käytät sitä, ja mausteet. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia.

Lisää liha-/tai kanakuutiot (kypsät kalat vasta lopussa). Ruskista, jos eivät ole jo ruskistuneita. Lisää kookosmaito, (curryn lehdet, jos on), suola ja halutessa pippuria. Kiehauta. Laita kansi päälle, ja säädä hellan levy pienimmälle ei-nollalle.

Anna hautua vähintään puoli tuntia. Jos liha ei ole tarpeeksi mureaa, anna hautua, kunnes se on mureaa (esim. vielä toiset puoli tuntia). Maista suolaisuus sopivaksi. Jos käytät kypsää kalaa, lisää se lopussa. Sekoita vain sen verran, että kaikki kalapalat ovat kastuneet, ja siirrä kattila heti pois levyltä. Kalacurry kannattaa tarjota heti. Liha- ja kanacurryt sopivat hyvin myös pitempään seisotukseen ja uudelleenlämmitykseen, jolloin maustuu lisää. Jos kalacurrya ei syö heti, voi olla hyvä idea tarjota kastike ja kalapalat erikseen.

Curryn kanssa tarjottavaksi sopii hyvin raita (ohje alla), basmatiriisi (tai muu riisi mitä löytyy) ja naanleipä (ohje alla).

Raita (gluteeniton, viljaton, kananmunaton, soijaton, pähkinätön, lihaton)

2 dl turkkilaista, kreikkalaista tai bulgarialaista jogurttia TAI kermaviiliä (voi olla yhdistelmä yhtä tai useampaa näistä tarvittaessa)

10 cm pala kurkkua suikaleina TAI cantaloupemelonia pieninä kuutioina

2 tl juoksevaa hunajaa

(2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna, jos on)

½ tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa

½ tl chilijauhetta

½ tl suolaa

(halutessa mustapippuria maun mukaan)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta paranee merkittävästi, jos antaa maustua yön yli.

Naanleivät

4 dl vehnäjauhoja

1 dl maitoa

2 rkl maustamatonta jogurttia

15 g hiivaa TAI puoli pussia kuivahiivaa

½ tl suolaa

1 kananmuna

4 rkl voisulaa

Sekoita keskenään maito ja jogurtti. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi, jos käytät tuorehiivaa, tai vähän kädenlämpöä kuumemmaksi muttei sormiapolttavaksi, jos käytät kuivahiivaa. Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoseokseen tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Sekoita maitoseokseen suola ja kananmuna.

Alusta maitoseokseen jauhot ja lopussa 1 rkl voisulaa. Vaivaa taikina käsin pehmeäksi, noin 10 minuuttia. Peitä kulho, ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön noin yhdeksi tunniksi, tai kunnes taikina on kaksinkertaistunut.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Jauhota leivinpöytä, ja kumoa taikina siihen. Vaivaa parin minuutin ajan. Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli taikinasta noin 25 cm pitkiä pisaranmuotoisia leipiä. Nosta niitä pellille sen verran kuin niitä mahtuu kerralla niin, että ne eivät ole päällekkäin. Voi jakaa useammalle pellille.

Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 4-5 minuuttia, tai kunnes pinnat ovat saaneet väriä ja leivät kypsiä. Voitele sulatetulla voilla heti paistamisen jälkeen. Voita voi joutua sulattamaan enemmänkin kuin ohjeen määrän. Tähteeksijääneet naanleivät voi säilyttää seuraavaan päivään tai pakastaa.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Kypsästä tähteeksijääneestä lihasta ja/tai kanasta tulee minun kokemukseni mukaan hyvä bolognesekastike. Kypsää kalaakin voi käyttää, mutta se kannattaa lisätä vasta aivan lopussa, ja ottaa lisäyksen jälkeen heti pois levyltä. Hienoksipilkottuna en erota valmiin bolognesekastikkeen mausta, minkä eläimen lihaa siinä oli, joten bolognesekastike on mielestäni oikein hyvä tapa käyttää sellaisia lihoja, joiden omaan makuun olen jo kyllästynyt. Jos kuitenkin bolognesekastikkeesta haihduttaa nesteet pois, silloin sen lihan ominaismaku taas tulee esille. Siksi tähdelihaa kannattaa käyttää bolognesekastikkeessa vain säästeliäästi niin, että aiemmasta kypsytyksestä kuivunut liha ei ime kaikkia nesteitä itseensä. Jos kuitenkin liha näyttää imevän itseensä liian suuren osan tomaattimurskasta, kannattaa lisätä mukaan toinenkin purkki tomaattimurskaa.

Bolognesekastike kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton, kananmunaton)

200 g kypsää lihaa/kanaa/kalaa hienoksi pilkottuna

400 g tomaattimurskaa

1 sipuli hienonnettuna TAI 1 tl sipulijauhetta

1 tl sokeria

suolaa maun mukaan ja riippuen siitä, maistuuko liha jo suolatulta (jos maistuu suolattomalta, lisään tähän suolaa 6 maustemitallista – jos liha maistuu normaalisuolaiselta, lisään tähän suolaa 4 maustemitallista)

(halutessa 1 valkosipulin kynsi hienonnettuna)

(halutessa ½ tl oreganoa, ½ tl basilikaa ja 1/4 tl timjamia)

(halutessa ripaus mustapippuria)

(halutessa 1 paketti pekonia kuutioituna)

(1 rkl voita tai muuta rasvaa paistamiseen, jos käytetään sipulia ja/tai valkosipulia muttei pekonia)

Jos käytät vähintään yhtä näistä: sipuli/valkosipuli/pekoni, paista ne kypsiksi kattilan pohjalla. Lisää samaan kattilaan (tai tyhjään kattilaan, jos et paistanut mitään) hienonnettu kypsä liha ja tomaattimurska (ja sipulijauhe, jos käytät sitä). (Jos käytät kalaa, käytä se nahattomana ja ruodottomana ja lisää se vasta aivan lopussa isoina paloina, ja siirrä kattila heti pois keittolevyltä.) Kiehauta. Laita kansi päälle, ja säädä hellan levy pienimmälle ei-nollalle. Hauduta vähintään puoli tuntia. Sekoita mukaan suola, sokeri ja halutessa muita mausteita. Tarjoa esimerkiksi pastan ja parmesaaniraasteen kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Kaikki kypsät lihat, kanat ja nahattomat ruodottomat kalat sopivat kiusaustyyppisiin ruokiin, jonka ylimääräiset voi tarvittaessa pakastaa. Alla tapa, jolla itse teen kiusaukset.

Kiusaus kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton, kananmunaton)

1 kg kiinteitä perunoita kuorittuina

200 g kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa

5-6 dl kuohukermaa

1 sipuli TAI 1 tl sipulijauhetta

suolaa maun mukaan – itse laitan kerman sekaan 2 tl ja lisäksi liha-/kana-/kalapaloihin sekoitan 2 maustemitallista, jos ne maistuvat suolattomilta

(halutessa 1 valkosipulin kynsi, mustapippuria, tuoreita tai kuivattuja yrttejä, 1 tl sokeria)

Jos käytät sipulia ja/tai valkosipulia, silppua ne ja kuullota voissa tai muussa rasvassa. Siirrä jäähtymään. Leikkaa perunat suikaleiksi. Pilko kypsät lihat/kanat/kalat suupaloiksi. Voitele uunivuoka. Lado siihen puolet perunasuikaleista. Ripottele päälle kypsät liha-/kana-/kalapalat. Ripottele päälle myös sipuli- ja/tai valkosipulisilppu, jos käytät. Lado päälle loput perunasuikaleista. Sekoita kermaan mausteet. Kaada kermaseos uunivuokaan perunasuikaleiden päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin tunti, kunnes pinta on ruskistunut ja perunat ovat kypsiä. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Riisivuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja kypsästä riisistä (gluteeniton, voi tehdä myös kananmunattomana ja maidottomana)

keitettyä riisiä

kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa saman verran kuin kypsän riisin tilavuus, tai vähemmän

nesteitä sen verran, että kaikki riisit kastuvat, mutta eivät ui – esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: tähteeksijääneitä kastikkeita/keittoja/liemiä (lämmitettyinä, jos kiinteytyneet kylmässä), kermaa, tomaattimurskaa, munamaitoa (1 muna per 2 dl maitoa + 1-2 maustemittaa suolaa), pieni määrä hapanmaitotuotteiden, mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja

(suolaa, jos nesteet ja sattumat eivät ole suolaisia – suolattomiin nesteisiin esim. 1 maustemitta suolaa per 1 dl nestettä ja suolattomiin lihoihin/kanoihin/kaloihin esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g)

(lihan tai kanan paistorasvat sulatettuna päälle, jos on)

(halutessa mausteita)

(halutessa juustoraastetta)

(halutessa kypsiä vihanneksia/sieniä pilkottuna suupaloiksi tai soseutettuna nesteiden sekaan)

Pilko kypsät lihat/kanat/kalat suupaloiksi. Voitele uunivuoka. Sekoita kypsät lihat/kanat kypsän riisin kanssa uunivuoassa, tai asettele riisi ja kypsät liha/kanat/kalat kerroksittain uunivuokaan niin, että päällimmäinen kerros on riisiä. Sekaan tai kerrosten väliin voi halutessa laittaa myös juustoraastetta ja/tai kypsiä vihanneksia/sieniä.

Sekoita nesteet ja niihin tarvittaessa suolaa ja mausteita. Nesteitä sekoittaessa on syytä huomioida, että maitotuotteisiin ei kannata sekoittaa kypsentämättömiä kiivejä tai ananaksia, koska niiden entsyymeillä on kyky muuttaa maitotuotteiden maut karvaiksi. Kaada nesteseosta riisiseoksen päälle sen verran, että riisiseos peittyy, mutta seos ei näytä keitolta. Jos nestettä tuli liikaa niin että riisit uivat väljästi, seokseen voi sekoittaa esimerkiksi 1 tasaiseksisekoitettua kananmunaa per 2 dl ylimääräistä nestettä. Jos kaikki riisit eivät kastuneet, lisänesteeksi voi kaataa päälle esimerkiksi tomaattimurskaa, kermaa tai munamaitoa, joihin voi olla aiheellista sekoittaa suolaa esimerkiksi 1 maustemitta per 1 dl nestettä. Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (esim. 40 min). Anna mielellään vetäytyä pöydällä 5 min. Voidaan tarjota pääruokana tai lisäkkeenä riippuen siitä, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Riisivuoan voi tehdä myös raa’asta riisistä. Silloin en suosittele sekoittamaan kypsää kalaa suureen nestemäärään, koska suuri nestemäärä pitkässä kypsennyksessä helposti hajottaa kypsän kalan epämiellyttävän näköiseksi ja hajuiseksi. Kypsä kala kuitenkin säilyy hyvänä, jos sitä ei sekoita suureen nestemäärään, vaan vain ripottelee pinnalle niin kuin tein tässä lohi-riisivuoassa.

Riisivuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja raa’asta riisistä (gluteeniton, kananmunaton, voi tehdä maidottomana)

kypsää lihaa/kanaa/kalasta

raakaa riisiä vähintään 100 grammaa (1 dl + 1 rkl) per 100 g yllämainittuja

ohuita nesteitä 2.5 dl per 100 grammaa raakaa riisiä – nesteinä voi olla esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä yhdistettynä sellaisessa suhteessa, että tulee ohutta lirua nestettä: tähteeksijääneitä liemiä/keittoja/kastikkeita, vettä, liha-/kana-/kalalientä, kermaa, maitoa, tomaattimurskaa, pieni määrä hapanmaitotuote-/mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja – kuitenkaan ei sekaisin maitotuotteita raakojen ananasten tai kiivien kanssa

suolaa, jos neste ja liha/kana/kala eivät ole suolaisia – suolattomaan nesteeseen esimerkiksi 1 maustemitta suolaa per 1 dl nestettä ja suolattomaan lihaan/kanaan/kalaan esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g

(halutessa mausteita ja/tai maustekastikkeita)

(halutessa juustoraastetta)

(halutessa vihanneksia/sieniä raakoina tai kypsinä – suupaloiksi pilkottuina tai nesteen sekaan soseutettuna)

(lihan tai kanan paistorasvat sulatettuina, jos on)

Sekoita kaikki ainekset voidellussa uunivuoassa (mutta jos käytät kypsää kalaa, älä sekoita sitä nesteisiin, vaan ripottele pinnalle vasta kypsentämisen loppuvaiheessa folion poistaisen jälkeen). Peitä vuoka foliolla. Kypsennä 180-asteisen uunin keskitasolla ensin puoli tuntia. Ota folio pois, ja kypsennä vielä 20 minuuttia, kunnes neste näyttää hävinneen, mutta pinta ei ole palanut. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen 5 minuuttia. Voi tarjota pääruokana tai lisäkkeenä riippuen siitä, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii pakastettavaksi.

Lohi-riisivuoka kypsästä kalasta ja raa’asta riisistä.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pastavuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja kypsästä pastasta (voi tehdä maidottomana ja kananmunattomana)

keitettyä pastaa (jos se on pitkää, kannattaa pilkkoa se ensin suupaloiksi)

kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa

nesteitä sen verran, että pastaseos kastuu kokonaan, mutta ei näytä keitolta – esim. yhtä tai useampaa näistä: tähteeksijääneet kastikkeet/keitot/liemet, kermaa, tomaattimurskaa, munamaitoa (1 kananmuna per 2 dl maitoa + 1-2 maustemittaa suolaa), pieni määrä hapanmaitotuote-/mehupurkin tai vihersmoothien loppuja – kuitenkaan ei sekaisin maitotuotteita ja raakaa ananasta/kiiviä

suolaa, jos nesteet ja lihat/kanat/kalat eivät ole suolaisia – suolattomaan nesteeseen esim. 1 maustemitta suolaa per 1 dl ja suolattoman lihan/kanan/kalan sekaan esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g

(halutessa mausteita ja/tai maustekastikkeita)

(halutessa juustoraastetta – voi laittaa pastaseoksen tai nesteen sekaan, väliin ja/tai pinnalle – pintajuustot voi halutessa sekoittaa korppujauhoihin tai kermaan)

(halutessa kypsiä vihanneksia/sieniä suupaloina, pienempinä tai nesteen sekaan soseutettuna)

Voitele uunivuoka. Sekoita siinä keskenään pasta sekä kypsä liha/kana, tai lado kerroksittain pastaa, kypsää lihaa/kanaa/kalaa ja pastaa niin, että päällimmäinen kerros on pastaa. Sekaan tai väliin voi halutessa laittaa juustoraastetta.

Kaada päälle nesteseosta (joka on tarvittaessa suolattu ja maustettu) sen verran, että kaikki pastat kastuvat, mutta seos ei näytä keitolta. Jos nestettä tuli liikaa, mukaan voi sekoittaa kananmunaa esim. 1 tasaiseksisekoitettu kananmuna per 2 dl ylimääräistä nestettä. Jos nestettä ei tullut tarpeeksi, nesteeksi voi lisätä esimerkiksi tomaattimurskaa, kermaa tai munamaitoa, joihin voi olla tarpeen lisätä suolaa 1 maustemitta per 1 dl nestettä.

Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta. Juustoraasteen voi halutessa sekoittaa korppujauhoihin tai kermaan. Korppujauhoja käytettäessä hyvä suhde on 1 dl korppujauhoja per 1 dl juustoraastetta. Kermaa käytettäessä voi laittaa esimerkiksi 2 dl kuohukermaa per 150 g juustoraastetta (3 dl). Jos juusto ei ole voimakassuolaista kuten esim. pecorinoa, kermaan voi sekoittaa suolaa esimerkiksi 1 maustemitta per 1 dl kermaa.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (esim. 40 min). Anna mielellään vetäytyä pöydällä 5 minuuttia uunistaottamisen jälkeen. Voi tarjota pääruokana tai lisäkkeenä sen mukaan, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pastavuoan voi tehdä myös keittämättömästä pastasta. Allaoleva ohje perustuu tähän Kotikokin Palermon pasta -ohjeeseen: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/59953/Palermon%20pasta/

Pastavuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja raa’asta pastasta

400 g raakaa pastaa (jos se on pitkää, kannattaa katkoa se ensin)

300 g kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa suupaloina tai kalat vähän isompina

1 litra ohutta nestettä: esim. yhdistelmä yhtä tai useampaa näistä niin, että lopputuloksena syntyvä neste on ohutta lirua: tähteeksijääneitä keittoja/kastikkeita/liemiä, liha-/kana-/kalalientä, vettä, maitoa, tomaattimurskaa, pieni määrä hapanmaitotuote-/mehupurkin tai vihersmoothien loppuja – kuitenkaan ei sekaisin maitotuotteita ja kuumentamatonta ananasta/kiiviä

2 dl kermaa tai jotain kerman paksuista nestettä

suolaa, jos nesteet ja sattumat eivät ole suolaisia – suolattomaan nesteeseen esim. 1 maustemitta suolaa per 1 dl nestettä ja suolattoman lihan/kanan/kalan sekaan esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g

1 dl vehnäjauhoja

4 rkl voita tai muuta rasvaa (esim. lihan, kanan, pekonin tai muun lihajalosteen paistorasvaa)

2 dl juustoraastetta juustosta mitä sattuu löytymään (100 g)

halutessa mausteita

Kuumenna rasva kattilassa. Sekoita mukaan vehnäjauhot ja kiehauta sekoittaen. Lisää nesteet ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Hauduta muutama minuutti. Sekoita mukaan juustoraaste ja mausteet. Sekoita voidellussa uunivuoassa keittämätön pasta ja kypsät liha-/kana-/kalapalat. Kaada kattilasta juustokastike päälle. Sekoita hyvin. Kypsennä 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai kunnes pasta on kypsää. Uunistaoton jälkeen anna mielellään vetäytyä 5 minuuttia. Sopii pakastettavaksi.

Päivitys 31.3.2020:

Pastavuoan keittämättömästä pastasta voi tehdä myös kokonaan ilman keittämistä ja pannulla paistamista. Sen voi tehdä esim. käyttämällä tätä savusiika-pastavuoan reseptiä, josta savusiian voi korvata muulla ylimääräisellä kypsällä kalalla/kanalla/lihalla/lihajalosteella.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Paimenen paistos (shepherd’s pie) kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton)

Perunamuusikerros:
1 kg perunoita (punnittu kuorineen, jauhoisia tai yleisperunoita)
vettä perunoiden keittämiseen sen verran, että perunat peittyvät
4 dl täysmaitoa
40 g voita
2 tl suolaa
1 kananmuna
Lihakerros:
200 grammaa kypsää lihaa/kanaa/ruodotonta nahatonta kalaa pilkottuna
400 grammaa tomaattimurskaa
1 tl suolaa, jos liha ei ole voimakassuolaista (maista kastikkeen suolaisuus sopivaksi ennen uuniin laittoa)
1 tl sokeria
(halutessa: 1 sipuli TAI 1 tl sipulijauhetta, 1 valkosipulin kynsi tai useampikin maun mukaan, yrttimausteita esim. timjamia/oreganoa/basilikaa ½-1 tl kutakin tai vain yhtä tai kahta niistä maun mukaan)

(halutessa juustoraastetta)


Jos käytät sipulia ja/tai valkosipulia, silppua ne ja kuullota pienen kattilan pohjalla voissa. Lisää kypsä pilkottu liha/kana/kala (kala kannattaa jättää aika isoiksi paloiksi ja lisätä kastikkeeseen vasta aivan lopussa, jotta se hajoaa mahdollisimman vähän), suola ja tomaattimurska (tyhjään pieneen kattilaan, jos et käyttänyt sipuleita). Kiehauta, laske lämpö pienimmälle ei-nollalle ja jätä hautumaan siksi aikaa, kun valmistelet perunakerroksen.


Kuori perunat ja pilko ne lohkoiksi. Keitä ne kypsiksi vedessä, joka juuri ja juuri peittää perunat. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.


Kun perunat ovat kypsiä, kaada niistä vesi pois. Survo perunat. Lisää maito, voi ja suola. Sekoita tasaiseksi muusiksi. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa, voita ja/tai maitoa. Riko kananmuna ensin juomalasiin, ja sekoita sen rakenne tasaiseksi haarukalla. Sekoita kananmuna perunamuusiin kierrevispilällä hyvin sekoittaen.


Voitele noin 1½ litran vetoinen uunivuoka. Sekoita liha-tomaattikastikkeeseen 1 tl sokeria ja maun mukaan suolaa (ja halutessa muita mausteita). Maista ja mausta kastikkeen suolaisuus (ja muu mausteisuus) sopivaksi. Levitä kastike uunivuoan pohjalle. Levitä sen päälle perunamuusi. Perunamuusin sekaan ja/tai päälle voi halutessa laittaa juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. Uunistaoton jälkeen anna mielellään vetäytyä 5 minuuttia. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pyttipannu tähteeksijääneestä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, voi tehdä maidottomana)

keitettyjä perunoita kuorittuina TAI raakoja perunoita kuorittuina
kypsää lihaa/kanaa/kalaa – sama tilavuusmäärä kuin perunakuutioita tai vähemmän
1 sipuli
suolaa maun mukaan (ja halutessa muita mausteita)
voita tai muuta rasvaa paistamiseen
1-2 kananmunaa per syöjä
Pilko kuoritut perunat kuutioiksi. Pilko muutkin kypsät ainekset kuutioiksi (kypsät kalat kannattaa jättää aika isoiksi paloiksi, koska ne hajonnevat joka tapauksessa). Silppua sipuli.
Laita paistinpannulle rasvaan paistumaan mielellään vain sen verran perunoita kerrallaan, että ne mahtuvat yhteen kerrokseen. Siirrä mielellään perunakuutioita niin, että ne kaikki koskevat kuumaan pannuun eivätkä ole päällekkäin. Tarvittaessa perunamäärän voi jakaa useammalle paistinpannulle. Anna perunoiden alapintojen ruskistua rauhassa. Kun ne ovat ruskistuneet, sekoittele niin, että toisetkin puolet pääsevät koskemaan kuumaan pannuun.

Kun perunoissa on tarpeeksi ruskistuspintoja, siirrä perunat pois pannulta (esim. tarjoiluastiaan). Jos käytit raakoja perunoita, tarkista tässä vaiheessa, että perunat ovat kypsiä. Jos eivät ole vielä kypsiä mutta ruskistuspinnat ovat hyvät, madalla lämpöä ja hauduta perunat kypsiksi. Yleensä kuitenkin perunakuutiot ovat kypsiä siinä vaiheesa, kun pinnat ovat ruskistuneet. Siirrä kypsät perunat pois pannulta.


Ruskista pannulla muut kypsät ainekset. Lisää pannulle sipulisilppu. Paista sekoitellen, kunnes sipulisilppu on läpikuultavaa. Lisää takaisin pannulle ruskistetut perunakuutiot. Tässä vaiheessa ei enää haittaa, vaikka tavaraa olisi monessa kerroksessa. Lisää suolaa (ja halutessa muita mausteita maun mukaan), ja sekoita tasaiseksi. Siirrä valmis pyttipannu tarjoiluastiaan.
Paista kananmunia syöjien määrän ja maun mukaan haluttuun kypsyysasteeseen. Ripottele paistettujen munien päälle suolaa. Tarjoile pyttipannu paistettujen munien kanssa. Lisukkeeksi sopii esim. raikas salaatti tai raaste, keitetyt tai höyrytetyt vihannekset ja/tai suolakurkku.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pizza tähteeksijääneestä lihasta/kanasta/kalasta (1 pellillinen)


Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
25 g hiivaa
50 g sulatettua voita
1 tl suolaa
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota siihen suola ja hiiva. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja alustamisen loppuvaiheessa voisula sen lämpöisenä, että se on sula, mutta ei niin kuuma, ettei pystyisi käsillä siihen koskemaan. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota peitettynä puolisen tuntia.


Tomaattikastike (tästä riittää kahteen pellilliseen – ylimääräiset voi esim. pakastaa):
400 g tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
½ tl suolaa
1 tl sokeria
½ tl oreganoa
½ tl basilikaa
1/4 tl timjamia
Laita kattilaan tomaattimurska, laakerinlehti, suola ja sokeri. Kiehauta. Madalla lämpö matalimmalle ei-nollalle ja hauduta ilman kantta tunti. Poista laakerinlehti. Lisää oregano, basilika ja timjami. Sekoita tasaiseksi ja siirrä kastike jäähtymään.
Pizzan päälle:
juustoraastetta maun mukaan
kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa – korkeintaan 200 g + halutessa muita täytteitä

Pizzan kokoaminen:
Lämmitä uuni 250 asteeseen. Voitele uunipelti tai uunipannu ja levitä pizzataikina siihen. Levitä päälle tomaattikastiketta. Ripottele tomaattikastikkeen päälle juustoraastetta. Ripottele juustoraasteen päälle mahdolliset täytteet. Täytteitä kannattaa lisätä vain sen verran, että ne eivät ole päällekkäin, ja niiden välistä näkyy vielä juustoa. Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet vähän väriä, juusto sulanut ja pizza näyttää valmiilta. Paistoaika riippuu pohjan paksuudesta ja koosta sekä täytteiden määrästä. Heti uunistaottamisen jälkeen ripottele pizzan päälle oreganoa, jos tykkäät.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Sekalaisia tähteitä, joissa voi olla mukana kypsää lihaa/kanaa/kalaa, voi käyttää myös uunimunakkaaseen.

Blogipostauksia, joissa olen käyttänyt tähteeksijäänyttä kypsää lihaa/kanaa/kalaa:

Poropizza poronkäristyksen tähteistä.
Kypsät naudan entrecotepihvit minestronekeitossa.
Poro-pastavuoka poronkäristyksen tähteistä.
Porokiusaus poronkäristyksen tähteistä.
Possu-riisivuoka grilliribsien tähteeksijääneistä lihoista ja paistoliemestä.
Paimenen paistoksen tapaista ruokaa poronkäristyksen tähteistä.
Valkoinen pizza nyhtöpossun jämistä.

Lasagnette nyhtöpossun tähteistä.
Possu-riisilaatikko nyhtöpossun tähteistä.
Nyhtöpossutaco.
Nopeat jauhelihavoileivät tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta.
Nopea riisiä ja jauhelihaa tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta ja pikariisistä.
Makaronia ja jauhelihaa tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta.
Minestrone-tyylinen keitto tähteeksi jääneistä lihoista ja muista tähteistä.
Nopea jauhelihacouscous ylijääneestä paistetusta jauhelihasta.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.