Oli tähteinä keitettyä spagettia, munavoita ja pizzan tomaattikastiketta eiliseltä. Sain sitten päähäni kokeilla yhdistää ne kaikki, ja päälle paljon parmesaania, koska se yleensä sopii tomaattisiin pastaruokiin niin hyvin ja sitäkin löytyi. Ilman isompaa vaivannäköä siis vain ladoin lautaselle spagettia, munavoita ja tomaattikastiketta, lämmitin mikrossa, sekoitin, ja ripottelin päälle paljon raastettua parmesaania.
Tuli tosi hyvää! Munavoita oli alun perin syöty karjalanpiirakoiden kanssa, jotka olivat jo loppuneet, ja jäljelläoleva munavoi tuntui lähinnä ongelmajätteeltä. Pastan kanssa siitäkin tuli just kuin tilauksesta uusi ruoka, joka sekä tuntui että maistui eriltä. Munan palaset pastan seassa olivat pehmeitä, ja myös maistuivat pehmeiltä ja neutraaleilta. Munavoin ja tomaattikastikkeen sekoituksesta tuli niin paksu kastike, että spagetti ei uinut, vaikka kastikkeita olikin paljon. Munavoin ja tomaattikastikkeen maut sopivasti täydensivät toisiaan: munavoi antoi tomaattikastikkeelle sen kaipaamaa rasvaisuutta, kun taas tomaattikastike antoi munavoille sen kaipaamaa ei-munavoin makua. Nyt tuntuu, että tuli nappiyhdistelmä, johon palaan toistekin! Yhtä lailla voisin tehdä munapastaa ihan vain sekoittamalla hienonnettuja keitettyjä kananmunia, rasvaa mitä löytyy, tomaattikastiketta ja pastaa ja sitten se parmesaanikasa päälle, mutta nyt kun munavoita yms. oli valmiina, tämä ruoka tuli niin kätevän helposti ja nopeasti valmiiksi.
Lautasella keitettyä spagettia ja munavoita.
Munavoin päällä tomaattikastikkeen loput.
Koko homma mikrolämmityksen jälkeen. Mikrossa vähän munavoi räjähti, mutta ei se makua haitannut, eikä suutuntumaakaan.
Lämmitetty annos sekoitettuna.
Ja paljon parmesaaniraastetta päälle.
Ja vielä kurkkupätkä mukaan, jotta tulee jotain raikastakin.
Munapasta
keitettyä pastaa (voi olla vaaleaa tai tummaa, minkämuotoista tahansa)
munavoita (tai keitettyjä munia hienonnettuina ja sekoitettuna suureen määrään rasvaa mitä löytyy)
tomaattikastiketta (itsetehtyä tai valmista)
Päälle:
parmesaania (tai pecorinoa tai Grada Padanoa – varmasti sopisi myös muutkin vahvat juustot esim. fetajuusto)
Jos ainekset ovat kylmiä, lämmitä kypsä pasta, munavoi ja tomaattikastike esim. samalla lautasella mikrossa. Kastikkeiden suhde pastaan on hyvä olla sellainen, että kaikki pastat kastuvat ja että pastaa tulee joka haarukalliseen. Sekoita ainekset keskenään. Raasta päälle paljon parmesaania tai muuta hyvää vahvaa juustoa. (Päälle sopii myös hyvät tuoreet yrtit esim. basilika tai rucola, jos on.) Nauti heti.
Tämän 24 kk kypsytetyn parmesaanipaketin avasin tätä ruokaa varten. Se painoi raastamisen jälkeen 186 g, eli annokseeni käytin sitä noin 14 g.
Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin ja niin, että kastike on syöntihetkellä taas lämmintä:
leipien/hampurilaisten/tortilloiden täytteenä
uuniruoan osana, esimerkiksi paimenen paistos -tyyppisen ruoan alakerroksena
keitossa (tällöin huomioin, että sekä kastike että liemi eivät saa olemmat olla voimakasumamisia, jottei keitosta tulee liikaumaminen)
pizzan täytteenä, mutta ei niin paljon että pizzasta tulee liian vetinen
sellaisenaan uudelleen lämmitettynä, mutta eri lisäkkeiden kanssa kuin alun perin
pastan, riisin tai perunan kastikkeen osana
suolaisen pannukakun täytteenä
suolaisten lettujen täytteenä/täytteessä
uunimunakkaassa
munakkaan täytteenä
suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
Erityisesti tomaattipohjaiset bolognese-tyyppiset kastikkeet sopivat kaikkiin yllämainittuihin, mutta myös muita otsikon mukaisia tähteitä kannattaa oman harkinnan mukaan kokeilla näihin.
Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:
leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
uuniruoan osana, kuitenkin huomioiden, ettei mausta tule liian voimakas
keitossa, kuitenkin huomioiden, ettei kastike juoksetu tai ettei keiton mausta tule liian voimakas
pizzan täytteenä – jotkut kylmät kastikkeet kuten majoneesi sopivat lämpimän pizzan päälle paiston jälkeen lisättynä, toiset kuten salsa sopivat jo ennen uunia joko päällimmäiseksi pieniä määriä tai tomaattikastiketta korvaamaan
salaatin kastikkeena
sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin – moni kylmä kastike sopii niin kasvisten kuin riisin/pastan/perunan ja lihan/kanan/kalankin kanssa
leipätaikinan nesteenä, jos maku koetaan leipään sopivaksi
pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, joko kylmässä tai lämpimässä, maku- ja juoksettumisnäkökulmat huomioiden
suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä, kastikkeen maun sopivuus pannukakkuun huomioiden
suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä, kastikkeen maun sopivuus lettuihin huomioiden
uunimunakkaassa
munakkaan täytteessä
liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä, joko ainoana nesteenä tai osana nesteestä, riippuen kastikkeen maun voimakkuudesta tai siitä, paljonko kastiketta on
suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
Kylmiä kastikkeita lämmitettäviin ruokiin käytettäessä on syytä huomiota, että kuumennettaessa osa kylmistä kastikkeista juoksettuu, osan maku voimistuu, osan maku miedontuu. Juoksettuvia kastikkeita on esimerkiksi majoneesi, mutta juoksettumisen voi ehkäistä ainakin suurustamalla tai käyttämällä sellaiseen uuniruokaan, jossa on paljon kananmunaa. Happoa sisältävillä kastikkeilla on taipumus maistua happamammilta lämpiminä, kun taas raakaa sipulia tai valkosipulia sisältävien kastikkeiden sipuliset maut miedontuvat kypsennettäessä.
Kuivahtanutta leipää käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:
sellaisenaan syönti paahdettuna voin kanssa tai (juustolla) päällystettynä lämpimänä voileipänä
uuniruoan osana, esimerkiksi strata-nimisessä makaronilaatikon tyyppisessä munamaitopohjaisessa uuniruuassa, tai korppujauhoiksi jauhettuna uuniruuan pinnalla voin tai juustoraasteen kanssa
keiton suurustajana pehmeäksi keitettynä ja soseutettuna, tai keiton pinnalla krutongeiksi paistettuna
salaatin komponenttina, esimerkiksi panzanella-tyyppisessä salaatissa tai krutongeiksi paistettuna
leipätaikinassa – tätä en ole vielä kokeillut, mutta hienonnettu kuivahtanut leipä voisi ihan hyvin toimia leipätaikinassa, ja monissa ruisleipäresepteissä käytetäänkin jo olemassaolevaa hapanta ruisleipää
pastan, riisin tai perunan kastikkeessa suurustajana, hienonnettuna ja soseutettuna
liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa, joko niin että leipäpalat liotetaan nesteissä ennen hienontamista, tai niin että kuivuneet leivät ensin hienonnetaan ja sitten turvotetaan nesteissä korppujauhojen tapaan
liha-/kana-/kala-/kasvispyöryköiden tai -/pihvien/-puikkojen/-nugettien kierittelemiseen korppujauhoina
pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, esimerkiksi perinteisessä pyttipannussa perunan korvaaminen leipäkuutioilla toimii minun kokemukseni mukaan hyvin
krutongeiksi paistetut leipäkuutiot ovat hyviä ruokien osana ja myös sellaisenaan – tarvittaessa voi maustaa esimerkiksi valkosipulilla ja yrteillä
Jos leipä on vaaleaa, siitä voi tehdä köyhiä ritareita. Niiden kanssa voi tarjoilla esimerkiksi hilloa, marjoja, (vaahtera)siirappia, hunajaa, sokeria, kermavaahtoa, vaniljajäätelöä – kaikkea, mitä makeiden lettujenkin kanssa tykkää syödä. Kannattaa kokeilla köyhiä ritareita myös suolaisilla täytteillä – silloin leivän ei tarvitse edes välttämättä olla vaaleaa niin kuin makeiden köyhien ritarien tapauksessa. Vaaleasta leivästä yksi perinteinen käyttötapa on myös leipävanukas, ja kaikille kuivahtaneille leiville käyttökohteeksi sopii leipäressu. Sekä köyhille ritareille, leipävanukkaalle että leipäressulle löytyy paljon ohjeita Googlella. Ei-happamia leipiä voi myös ajatella muroina tai myslinä: murennettuna kulhoon, päälle maitoa tai jogurttia sekä halutessa sokeria/hunajaa/siirappia ja marjoja tai hedelmiä.
Kaikki kuivahtaneet leivät voi myös jauhaa korppujauhoiksi, esimerkiksi tehosekoittimella. Jos leipä on täysin kuivunutta, siitä tehty korppujauho säilyy ilmatiivissä säilytysastiassa pitkään. Syntynyttä korppujauhoa voi käyttää siihen, mihin kaupankin korppujauhoa, jos vain juuri sen leivän maku sopii siihen ruokaan. Esimerkiksi ruisleivästä tehtyä korppujauhoa voisin itse käyttää liha- ja kalapulliin, mutta siipikarjasta tehtyihin pyörykän tapaisiin en osaisi juuri rukiin makua kuvitella. Kauraleivästä tehty korppujauho sopisi silti varmasti niihinkin.
Tuoreena hankittujen leipien kuivumista on myös helppo ehkäistä pakastamalla. Ennen pakastamista itse mieluiten leikkaan isot leivät annospaloiksi, ja ruispalat/-puikulat irrottelen puoliskoistaan. Sämpylät joskus halkaisen ennen pakastamista, mutta en aina.
Tähteeksijäänyttä keittoa usein pakastan annoksina, mutta pakastamisen lisäksi käytän sitä mieluiten näin tarkoituksiin:
sellaisenaan syönti uudelleenlämmitettynä – maku usein paranee uudelleenlämmityksessä
uuniruoan osana, niin että ylimääräiset nesteet sidotaan esim. pastalla, riisillä, perunalla tai kananmunalla
sellaisenaan, mutta eri päälleripoteltavien tai erillislisukkeiden kanssa kuin alun perin
leipätaikinassa – tähän mennessä olen käyttänyt juuressosekeittoa leipätaikinan nesteeksi, jolloin on tullut hyviä juuressämpylöitä. Muitakin keittoja voi soseutettuna käyttää leipätaikinan nesteeksi, jos vain keiton maku on leipään sopiva.
pastan, riisin tai perunan kastikkeessa/kastikkeena, jos lopputuloksena tulevassa kastikkeessa itsessään ei ole pastan/riisin/perunan palasia ja jos kastikkeeseen tulee sakeutta tavalla tai toisella. Esimerkiksi sakea linssikeitto sopii riisin kastikkeeksi.
suolaisen pannukakun taikinassa korvaten osan nesteestä *
suolaisten lettujen taikinassa korvaten osan nesteestä *
uunimunakkaassa pieniä määriä niin, että viittä kananmunaa kohti tulee korkeintaan 1½ dl nestettä
suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä, jos ylimääräiset nesteet sidotaan esim. pastalla/riisillä/perunalla tai kananmunalla
*tai mausta riippuen jopa kaikki nesteet. Siihen erityisen hyviä ovat sosekeitot tai soseutetut kasviskeiton tähteet, varsinkin valkoisia maitotuotteita sisältävät, kuten kesäkeitto tai pinaattikeitto.
Näitä tähteitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin, niin että pataruoka on syöntihetkellä taas lämmin:
sellaisenaan syönti uudelleenlämmitettynä – maku usein paranee uudelleenlämmityksessä
leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
uuniruoan osana niin, että ylimääräiset nesteet sidotaan esimerkiksi perunalla/riisillä/pastalla tai kananmunalla
keitossa – kuitenkin huomioiden, että sekä pataruoan että keiton liemen ei kannata olla voimakasumamisia, jottei keitosta tule liian voimakkaan makuinen
pizzan täytteenä pieniä määriä niin, että pizzasta ei tule liian vetinen
sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
leipätaikinassa soseutettuna korvaamaan osan nesteestä, mikäli padan maun voisi kuvitella sopivan leipään – itse kuvittelisin kasvispadan sopivan leipätaikinaan, mutta lihapadan en
pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, jos lopputuloksena syntyvässä kastikkeessa ei itsessään ole pastan/riisin/perunan palasia ja kastikkeeseen saadaan sopiva paksuus
Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot
Raa’at viimeisen käyttöpäivän tuotteet pyrin joko kypsentämään tai pakastamaan viimeisenä käyttöpäivänä. Käytän niitä mieluiten näihin tarkoituksiin, tarvittaessa kypsennettynä:
sellaisenaan syönti jos maistuu
leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
uuniruoan osana
keitossa
pizzan täytteenä
salaatin komponenttina
pastan, riisin tai perunan kastikkeessa tai sellaisenaan kypsennettynä erillisen kastikkeen kanssa, jos kyseessä ei juusto
pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat, jos kyseessä ei ole kuumassasulava juusto – jos on, sitä voi ripotella valmiin paistoksen päälle lautasella esim. raastettuna, höylättynä, murennettuna tai revittynä
Ylikypsät banaanit voi pakastaa kuorittuina ja halutessa myös pilkottuna. Pakastamisen jälkeen ne kannattaa käyttää sulattamatta, eli esimerkiksi smoothieihin ja pirtelöihin. Pakastimesta sulatettujen banaanien väri tummuu minun kokemukseni mukaan aika pian sulattamisen jälkeen. Yleensä ottaen voisin sanoa, että kun puhutaan makeista hedelmistä ja marjoista, ylikypsinä ne sopivat ainakin näihin tarkoituksiin:
smoothieihin ja pirtelöihin
mehuihin
kiisseleihin
jogurtin tai viilin mausteeksi, haluttaessa lisätyn sokerin, hunajan tai siirapin kanssa
puuron, murojen tai myslin kanssa
leivontaan, esim. banaanikakku, marja- ja hedelmäpiirakat
hilloksi keittämiseen
jäätelön tai mehujäiden tekemiseen
hedelmä- tai marjarahkaan
salaatteihin, jos niissä ei haittaa ylikypsä ulkonäkö
Ylikypsällä tarkoitan tässä siis sellaisia ylikypsiä, jotka eivät ole vielä homehtuneet. Jos homehtumaan ehtii päästä, silloin heitän biojätteeseen.
Hedelmistä osa sopii myös pääruokiin. Ainakin ananas, persikka, omena ja päärynä sopivat esimerkiksi broileri- ja sianliharuokiin – varsinkin itämaisesti maustettuihin sellaisiin.
Nuupahtaneet yrtit voi kuivata, sitten hienontaa ja säilyttää purkissa, ja käyttää sieltä kuivattujen yrttien tapaan. Silloin kuin en tee niin, yleisimmät käyttökohteeni nuupahtaneille yrtille ovat seuraavat:
leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteessä
uuniruoan osana
keitossa tai keiton päälle ripoteltuna
pizzan täytteenä, joko tomaattikastikkeeseen hienonnettuna tai pizzan päälle paiston jälkeen
salaatin komponenttina
kylmissä tai kuumissa kastikkeissa
pataruuissa
suolaisen pannukakun taikinassa, täytteessä tai päälle ripoteltuna
suolaisten lettujen taikinassa, täytteessä tai päälle ripoteltuna
Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan
Silloin kun kyse ei ole makeutetuista maitotuotteista, käytän maitotuotepurkkien loppuja mieluiten näihin tarkoituksiin:
sellaisenaan tai maustettuna syönti kylmänä, tai maidon tapauksessa esimerkiksi kuumaksi kaakaoksi tai puuroksi tehtynä
paksuja maitotuotteita voi käyttää leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä, erityisesti sopivilla mausteilla maustettuna
uuniruoan osana – maitoa ja kermaa voi yleensä ottaen käyttää uuniruoan ainoana nesteenä (joista erityisesti suosittelen uunipuuroja ja makaronilaatikkoa), hapanmaitotuotteita taas suosittelen käyttämään uuniruokiin vain maltillisina määrinä, ja ohuita hapanmaitotuotteita mieluiten pastalla/riisillä/perunalla tai kananmunalla sidottuna. Piimää ja viiliä käyttäisiin lämpimiin pääruokiin vain hyvin pieniä määriä ja harkiten, mutta olenpa kuullut piimästä makaronilaatikossakin: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000005057399.html
keitossa. Maitoa saa kulumaan paljon erityisesti pinaattikeittoon, mutta sitä voi käyttää myös kasvissosekeittojen ainoana liemenä, kunhan huolehtii, ettei pala pohjaan. Kerma ja paksut hapanmaitotuotteet sopivat hyvin moneen keittoon, joskin turkkilaiselle jogurtille suositellaan suurustamista ja se onkin ehkä mielestäni parhaimmillaan vasta keiton pinnalla, erityisesti mausteisen keiton tapauksessa. Piimää ja viiliä en käyttäisi keittoihin.
pizzan päällä, jos kysessä on creme fraiche tai smetana. Ohjeita sellaiseen löytyy googlaamalla valkoinen pizza.
hapanmaitotuotteiden tapauksessa salaatin tai pääruuan kylmänä kastikkeena, erityisesti maustettuna esimerkiksi tuoreilla yrteillä/valkosipulilla/sitruskuoriraasteilla/sitrusmehuilla
osana lämpimiä kastikkeita – tähän löytyy Googlella paljon ohjeita
smoothiessa tai pirtelössä – hapanmaitotuotteiden tapauksessa huomioi happamuus. Kerma kannattaa mieluummin vaahdottaa erikseen ja tarjota vasta pirtelön päälle otettavaksi. Ylimääräiset kermavaahdot voi pakastaa.
leipätaikinassa – maitoa voi käyttää leipätaikinan ainoana nesteenä antaen hyvän maun. Hapanmaitotuotteista tulee leipätaikinaan happamuutta sitä enemmän, mitä suurempi osuus taikinan nesteistä on hapanmaitotuotteita. Happamuutta voi halutessa tasapainottaa lisäämällä taikinaan maun mukaan sokeria tai siirappia. Esimerkiksi piimälimpussa tykkään itse siitä, että puolta litraa piimä kohden on 1 dl siirappia ja lisäksi siirappivedellä voitelu. Suomalaisiin perinteisiin kuuluu myös piimärieska (löytyy Googlella), johon suuresta piimän osuudesta huolimatta ei lisätä makeutusta.
suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä *
suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä *
uunimunakkaassa – korkeintaan 1½ dl viittä kananmunaa kohden. Piimää, viiliä, jogurttia ja rahkaa en käyttäisi uunimunakkaaseen, mutta muita hapanmaitotuotteita sekä maitoa ja kermaa kyllä.
munakkaan täytteessä, jos kyse on paksusta hapanmaitotuotteesta – sopivin maustein ja sattumin
liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä – piimää, viiliä, jogurttia ja rahkaa en ole tähän kokeillut, mutta muut sopivat hyvin
suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä yhdessä riisin/pastan/perunan ja valinnaisten sattumien ja ja halutessa mausteiden kanssa
jälkiruuissa
* Maito on hyvää pannukakku- ja lettutaikinan ainoana nesteenä, mutta kermaa ja hapanmaitotuotteita käyttäisin tavallisen suolaisen taikinan nesteenä vain pieniä määriä. Hapanmaitotuotteista tulee maustettuina hyviä kastikkeita suolaisen pannukakun/lettujen kanssa tarjottavaksi. Kerma taas sopii vatkattuna makeiden pannukakkujen ja lettujen kanssa tarjottavaksi, mielellään hillon/marjojen/hedelmien/siirappien kanssa. Makeita lettuja tehdään myös rahkapohjaisina, mikä löytyy googlaamalla syrnikit. Blinitaikinaan taas voi käyttää myös hapanmaitotuotteita esimerkiksi bulgarianjogurttia, turkkilaista jogurttia, tai kermaviiliä, kuten löytyy googlaamalla blinit.
Amerikkalaistyyppisiin makeisiin pannukakkuihin voi käyttää ainoana nesteenä viiliä, jogurttia tai piimää. Silloin tulee happamampia pannukakkuja kuin mihin olen tottunut, mutta makeiden täytteiden kanssa on kuitenkin toiminut. Olen käyttänyt tätä reseptiä, joka on alun perin kirjastosta lainaamastani kirjasta, jonka nimeä en ole ottanut ylös:
Amerikkalaistyyppiset pannukakut
3 dl vehnäjauhoja (210 g)
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
3 dl viiliä, maustamatonta jogurttia tai piimää
1 rkl sulatettua voita
1 kananmuna, jonka voi tarvittaessa myös jättää pois
voita paistamiseen
Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola, leivinjauhe ja sooda. Sekoita kananmunan rakenne tasaiseksi erillisessä astiassa esim. juomalasissa. Sekoita jauhoseoksen joukkoon viili/jogurtti/piimä ja kananmuna. Taikinasta kuuluu tulla melko sakeaa. Paista lettupannulla hitaasti keskilämmöllä ruskeiksi molemmin puolin niin, että yhdessä pannukakussa on taikinaa noin 1-2 rkl. Käännä pannukakku aina silloin, kun se on kohonnut. Tarjoa makeiden täytteiden kanssa, esim. hillo, marjat, hedelmät, (vaahtera)siirappi, hunaja, kermavaahto, vaniljajäätelö, vaniljakastike…
Tämän otsikon alle sopivia jälkiruokia on olemassa vaikka kuinka paljon, mutta itse haluan nostaa niistä esille kaksi omaa erityistä suosikkiani: piimäpohjainen omenapiirakka ja mustikkapiirakka valkoisella täytteellä.
Piimäpohjainen omenapiirakka
4 dl piimää (400 g, voi korvata osittain tai kokonaan maustamattomalla jogurtilla tarvittaessa. Osan voi korvata myös turkkilaisella/kreikkalaisella/bulgarialaisella jogurtilla, kermaviilillä, smetanalla, creme fraichellä tai tuorejuustolla.)
4 dl sokeria (340 g)
1½ dl sulatettua voita (135 g)
6½ dl vehnäjauhoja (420 g)
1 rkl leivinjauhetta
omenaviipaleita noin 5-6 kotimaisesta omenasta
kanelia ja sokeria pinnalle
halutessa tomusokeria jäähtyneen piirakan pinnalle
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita mukaan piimä, sokeri ja sulatettu voi. Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Lado päälle omenaviipaleita sen verran kuin niitä mahtuu yhteen kerrokseen. Ripottele niiden päälle kanelia ja sokeria. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Jäähtyneelle piirakalle voi halutessa sihdata tomusokeria. Piirakan voi nauttia joko sellaisenaan tai kermavaahdon/vaniljajäätelön/vaniljakastikkeen kanssa. Sopii myös pakastettavaksi.
Mustikkapiirakka valkoisella täytteellä
Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria (85 g)
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
150 g mustikoita (voi myös käyttää esimerkiksi mansikoita, omenoita, päärynöitä tai persikoita)
2 dl kermaviiliä, jonka voi korvata osittain tai kokonaan turkkilaisella/kreikkalaisella/bulgarialaisella jogurtilla, tavallisella maustamattomalla jogurtilla, smetanalla, creme fraichella tai maustamattomalla tuorejuustolla
1 dl sokeria (85 g)
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vaahdota sähkövatkaimella voi ja sokeri tasaiseksi. Riko joukkoon kananmuna, ja vatkaa sähkövatkaimella uudelleen tasaiseksi. Eri astiassa sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhoseos voiseokseen nuolijalla, ei sähkövatkaimella. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 5-10 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä ja on niin kiinteä, että täyte ei uppoa pohjaan.
Sekoita kermaviiliin kierrevispilällä kananmuna, sokeri ja vaniljauute. Levitä mustikat (tai muut marjat tai hedelmät pilkottuina) pohjan päälle. Kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-30 min, kunnes täyte on hyytynyt. Voi tarjota kuumana, lämpimänä tai kylmänä. Sopii myös pakastettavaksi.
Kolmena päivänä sitä samaa kesäkeittoa syötyäni ja sen ryynirieskan loputtua totesin, että ei enempää tässä muodossa kiitos. Tein sitten lopuista lättyjä, niin kuin olen aiemmin tehnyt kasvissosekeittojenkin lopuista. Tämän kesäkeiton nyt soseutin ja punnitsin. Sitä oli jäljellä 670 grammaa. Katsoin sitten tavallisen lättyreseptin kirjasta, jossa oli maitoa 6 dl, ja korvasin maidon soseutetulla kesäkeitolla. Ohjeessa olevan rasvan korvasin sulatetulla munavoilla, jota ei ollut jäljellä paljon, mutta eipä sille ollut muutakaan käyttöä, koska ryynirieska jo loppui. Kesäkeittolätyt tein siis näin:
Kasvislätyt tähteeksi jääneestä kasviskeitosta
6-7 dl tähteeksi jäänyttä kasviskeittoa soseutettuna tai valmiiksi hienojakoisena (esim. kesäkeittoa, kasvissosekeittoa tai pinaattikeittoa)
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
4 rkl sulatettua voita tai tähteeksi jäänyttä munavoita, jos sitä on
Paistamiseen:
voita
Vispaa käsivispilällä kananmunat tasaisiksi. Vispilöi joukkoon soseutetut tai valmiiksi hienojakoiset kasviskeiton loput. Lisää joukkoon vehnäjauhot koko ajan sekoittaen. Jätä turpoamaan puoleksi tunniksi. Sekoita joukkoon sokeri ja suola. Sulata voi tai munavoi, ja sekoita sekin joukkoon. Paista lätyt lettupannun koloissa voissa.
Kasvislätyt olivat nyt maultaan mielestäni hyvin samankaltaisia kuin pinaattilätyt ja parsakaalilätyt, joita niitäkin olen joskus tehnyt parsakaalisosekeiton lopuista. Lapset söivät mielellään niitä paljon ihan sellaisenaan. Itseäni varten tein kasvislätyille myös kastikkeen, joka teki kokonaisuudesta erityisen maistuvan, jollaista söisin mielelläni useamminkin.
Pihallani kasvaa tuoretta minttua, joten halusin käyttää sitä lättyjen kanssa syötävään kastikkeeseen. Oli tarkoitus tehdä minttu-kermaviilikastiketta, mutta kermaviili olikin loppu. Jääkaapista löytyi sitten turkkilaista jogurttia, josta en juuri nyt muista, milloin se edes oli avattu. Maistoin sitä, ja se oli vielä kelpoa, joten päätin käyttää sitä. Tein minttu-jogurttikastikkeen näin:
Minttu-jogurttikastike kasvislätyille
400 grammaa turkkilaista jogurttia
kourallinen tuoretta minttua (punnittuna siitä tuli 3 grammaa)
4 tl sokeria
2 tl suolaa
Revi minttu pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään jogurtti, revitty minttu, sokeri ja suola. Siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.
Minttu-jogurttikastike oli mielestäni maultaan oikein mukava ja raikas. Kasvislättyjen loputtua sitä syötiin myöhempinä päivinä uunilohen ja grillattujen muikkujen kanssa, ja molempien kanssa se sopi oikein hyvin. Varmasti tämä minttu-jogurttikastike olisi sopinut myös salaatinkastikkeena, kasvistikkujen dippailuun sekä kasvispyöryköiden ja -pihvien kastikkeeksi, mutta tällä erää se loppui. Haaveilin myös lisääväni sen loppuihin kaakaojauhetta ja paljon lisää sokeria ja syöväni jälkiruokana, mutta sitä ei riittänyt sinne asti.
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. Read More
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.