Kasvissosekeittoa ja kinkkuvoileipiä

Jääkaappiin oli jäänyt sekä raakoja että uunikypsennettyjä kasviksia, joten päätin tehdä niistä kasvissosekeiton. Siihen meni yksi patty pan kurpitsa, kaksi palsternakkaa, ja painoltaan noin 100 grammaa uunipaahdettuja kukkakaalta, parsakaalia ja palsternakkaa. Tein ne aika tavallisella kasvissosekeiton kaavallani: kasvikset pilkottuina kattilaan, lientä päälle niin, että kasvikset peittyy, tuorejuustoa yksi paketti per 7dl-1litra lientä, keitetään kypsäksi, soseutetaan, lopussa lisätään suolaa ja sokeria maun mukaan.

Mausta ei nyt tullut hyvä. Maistui liikaa parsakaalilta, vaikka sitä oli näkyvästi vain pieni osuus kokonaisuudesta, mutta kun se oli uunissa paahdettu tiiviimmäksi, niin sitä oli selvästikin liikaa. Parsakaalinen maku olisi tarvinnut vastapainokseen lisää maitoa, kermaa tai jotain vahvaa juustoa. Aiemmin olen tehnyt uuniparsakaalin lopuista hyvää sosekeittoa niin, että kaikki liemi oli maitoa.

Pattyn pan kurpitsan laittaminen kuorineen tähän keittoon ei ollut hyvä idea. Vaikka kypsensin niin, että kuorista meni haarukka helposti läpi, sauvasekoittimella soseuttaessa keittoon jäi näkyviä keltaisia kuoren palasia, joita joutui pureskelemaan. Uunipaahdetuissa patty pan kurpitsoissa taas kuoretkin ovat toimineet hyvin: https://ruokaideat.com/2019/08/31/kurpitsa-halloumipasta-ja-paahdetut-kurpitsa-ja-halloumikuutiot/

Söin tätä keittoa kuitenkin vielä seuraavanakin päivänä. Silloin makuun oli tullut lisää palsternakkaisuutta, mutta silti mukana oli vielä liian hallitseva parsakaalin maku. Lapsi ei tykännyt tästä keitosta ollenkaan, ja miehen mielestä ”ihan ok keitto”.

Jatkojalostin osan tästä keitosta feta-kasvispannariksi, söin sitä, ja sen jälken tuntuikin olevan jo mitta täynnä tämän keiton makua. Pakastin loput kolme annosta suoraan syvissä lautasissa (kuva ylhäällä) odottamaan sellaista hetkeä, että on nälkä, ei jaksa laittaa ruokaa ja en ole sillä hetkellä kyllästynyt tähän makuun. Joskus varmasti sellaisiakin hetkiä tulee. Puolen litran pakastusrasioissa olisin pakastanut muuten, mutta ne olivatkin jo kaikki käytössä. Pakkasesta näitä annoksia syödessä voi olla hyvä idea tuunata näitä annoksia lisäämällä päälle esim. paistettua pekonia tai fetajuustoa.

Ruokien pakastaminen

Pakastan monenlaista ruokatavaraa, mitä muuten ei tulisi käytettyä ennen kuin se pilaantuu. Eniten pakastan näitä (ei erityisessä järjestyksessä):

  1. valmiit ruuat, joita on enemmän kuin on mielekästä syödä seuraavan kolmen päivän aikana
  2. sellaisia aterian komponenteiksi laskettavia tähteitä, joita on mielekästä käyttää pakastamisen jälkeenkin. Osasta sellaisia myös teen valmiita ruokia, ja pakastan niitä kohdan 1 mukaisesti
  3. raa’at lihat, siipikarjan lihat, kalat ostopakkauksessaan. Erityisesti tarjouksesta isoja määriä ostetut viimeistään viimeisenä käyttöpäivänä mutta mielellään ennen sitä
  4. leikkelepakkauksia, joissa viimeinen käyttöpäivä lähestyy niin, että niitä ei ehditä käyttää
  5. leipää – sekä kaupasta ostettua että itsetehtyä. Annospaloiksi leikattuna, halkaistuina tai pareistaan irrotettuina, jos ei ole jo.
  6. ylimääräisiä eläinperäisiä liemiä
  7. sellaisia ruuanlaitosta jääneitä luita/ruotoja/sidekudoksia/jänteitä/nahkoja, joista tulee keitettäessä hyvänmakuinen liemi. Samaan tarkoitukseen pakastan myös parmesaanin kantoja.
  8. kermavaahtoa leivinpaperoidussa vuoassa nokareina, jotka jäätymisen jälkeen siirrän pakastuspussiin
  9. kermaa sellaisenaan purkissaan
  10. itsetehtyä jäätelöä pakastusrasioissa
  11. satokauden marjoja ja omenoita
  12. ylimääräisiä kastikkeita, kuten pizzan tomaattikastike
  13. kakkupaloja ja leivonnaisia

Pakastetut valmiit itsetehdyt ruuat

Erityisen kätevää mielestäni on pakastaa sellaisia ruokia, jotka ovat kylmänä kiinteitä ja helposti paloiksi leikattavia. Esimerkkejä sentyyppisistä ruuista, joita olen pakastanut: paimenen paistos, kirjolohi-pastavuoka (yllä vasen kuva), kinkku-makaronilaatikko (yllä keskimmäinen kuva), poropizza, poro-pastavuoka (yllä oikeanpuolimmainen kuva), pekoni-mozzarellapannukakku, tomaatti-mozzarellapannukakku. Nämä kaikki olen pakastanut annospaloina, jotta niistä on helppo sulattaa sen verran annoksia kuin sillä kerralla tarvitsee. Pannukakkupalaset ja pizzapalaset olen laittanut suoraan pakastuspusseihin. Laatikkoruuat olen pakastanut leivinpaperoidun uunivuoan päällä sellaisina paloina, jotka eivät koske toisiinsa. Jäätymisen jälkeen irroitan palaset leivinpaperista ja siirrän pakastuspusseihin, jolloin ne vievät vähemmän tilaa pakastimessa.

Olen pakastanut myös keittoja, ja ollut tyytyväinen lopputulokseen. Olen pakastanut keittoja kahdella eri tavalla. Osan keitoista olen pakastanut suoraan siinä samassa syvässä lautasessa, josta aion ne syödäkin. Tämä on helpottanut oikeiden annoskokojen pakastamista ja syömistä, kun keittoannoksen voi ottaa suoraan pakastimesta mikroon ja syödä samasta lautasesta. Ennen pakastamista olen tosin laittanut kelmun sen lautasen päälle. Kun keittolautaset ovat jäätyneet, niitä on pystynyt pinoamaan päällekkäin tilaa säästävästi. Isoja määriä keittoja syvissä lautasissa pakastettaessa on tosin riskinä, että ne syvät lautaset loppuvat kesken. Tämän takia olen pakastanut keittoannoksia myös puolen litran pakastusrasioissa, ja mitannut syvän lautasen avulla niihin sopivan annoskoon keittoa kuhunkin rasiaan.

Annos amerikkalaistyylistä jauhelihakeittoa, jonka olen pakastanut, lämmittänyt ja syönyt samassa syvässä lautasessa
Pakastettuja paimenen paistoksen paloja pakastuspussissa.

Muut pakastetut

Esimerkkejä aterian komponenteista, joita olen pakastanut: keitetyt (härkä)pavut (yllä vasen kuva), lihamureke viipaleina (yllä keskimmäinen kuva), jauhelihapihvit (yllä oikeanpuolimainen kuva). Kuvassa olevat härkäpavut ovat jäätyneet yhteen, mutta nekin olisi haluttaessa voitu pakastaa irtonaisina levittämällä ne leivinpaperoituun vuokaan niin, että ne eivät koske toisiinsa ja siirtämällä pakastuspussiin vasta jäisinä. Lihamurekeviipaleet olen levittänyt kahteen leivinpaperoituun uunivuokaan yhteen kerrokseen, kelmuttanut vuoat ja vienyt pakastimeen, sitten jäisinä siirtänyt pakastuspusseihin. Jauhelihapihvit pakastin uunivuoassa niin, että uunivuoassa oli useita kerroksia leivinpaperi-jauhelihapihvikerroksia. Useampikerroksinen pakastaminen leivinpapereilla eroteltuna toimii varmuudella vain sellaisilla ruuilla, joista varmasti ei valu nestettä jäätymään kiinni leivinpaperiin pakastamisen aikana.

Joskus olen pakastanut myös keitettyä pastaa ja riisiä sellaisenaan, mutta en keitettyä perunaa. Sellaisenaan pakastetun keitetyn perunan tai perunamuusin rakenne ja maku kuulemma kärsivät liikaa pakastettaessa, mutta en ole itse kokeillut. Perunaa sisältäviä keittoja, uuniruokia, pannukakkuja ja leipiä olen kuitenkin pakastanut ilman, että maussa tai rakenteessa on huomattu mitään vikaa. Viime aikoina olen ylimääräiset keitetyt pastat ja riisit mieluummin jalostanut suoraan uusiksi valmiiksi ruuiksi ennen pakastamista, mutta en täysin poissulje sitä, että uudestaan vielä pakastaisin keitettyjä pastoja tai riisejä sellaisenaankin.

Olen pakastanut myös kypsää lihaa silloin, kun sitä on ollut ylimääräisenä, enkä ole jaksanut sillä kertaa jatkojalostaa sitä kaikkea. Näin on tapahtunut ainakin silloin, kun on ostettu tarjouksesta kolmen kilon kassler, mikä on ollut aivan liikaa muutamassa päivässä syötäväksi. Olen kypsentänyt ylikypsäksi koko kasslerin, ja sitten jäähtymisen jälkeen levittänyt irtonaisia kasslerpaloja leivinpaperoituun uunivuokaan ja pakastanut siinä, sitten pakastumisen jälkeen siirtynyt pakastuspusseihin. Näitä pakastettuja ylikypsiä kasslerlihapaloja olen eniten käyttänyt nopeisiin wok-tyyppisiin ruokiin.

Viimeisen käyttöpäivän kuohukerma pakastumassa vaniljajäätelön muodossa jäätelökoneen avulla.
Suklaapiirakan palasia menossa pakkaseen.

Olen pitänyt kirjaa pakastamistani itsetehdyistä ruuista tämän vuoden maaliskuulta asti. Listan mukaan olen viime maaliskuun jälkeen pakastanut seuraavia itsetehtyjä ruokia (yhdellä tähdellä merkityt ensin paloina leivinpaperin päällä ennen pussitusta, kahdella tähdellä merkityt syvässä lautasessa, kolmella tähdellä merkityt suoraan pakastuspussissa, neljällä tähdellä merkityt pakastusrasiassa, viidellä tähdellä merkityt uunivuoassa leivinpaperi-ruoka-leivinpaperi-ruoka -tyypisissä kerroksissa):

Kaikkia yllämainittuja pakastamisen jälkeen syöneenä voin todeta, että ne kaikki toimivat hyvin pakastettuina ja kyllä pakastaisin niitä jatkossakin, jos niitä on ylimääräisinä.

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Omenapiirakkaa ja kotitekoista vaniljajäätelöä

Tein omenapiirakkaa Hellapoliisin ohjeella: https://www.hellapoliisi.fi/makeat-leivonnaiset/omenapiirakka/

Eli omin sanoin kirjoitettuna näin:

Omenapiirakka pellillinen

5-6 kotimaista omenaa + päälle sokeria ja kanelia

4 kananmunaa

3 dl sokeria (255 g)

4½ dl vehnäjauhoja (290 g)

2 tl leivinjauhetta

1½ dl täysmaitoa (150 g)

100 grammaa voita sulatettuna

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. (Itse tässä vaiheessa siirrän ne pienempään astiaan, jotta ei tarvitse tiskata kahta isoa kulhoa.) Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi (eri astiassa kuin missä vehnäjauho-leivinjauheseos sillä hetkellä on). Sekoita nuolijalla (tai lusikalla, kunhan EI sähkövatkaimella) kananmuna-sokerivaahtoon vehnäjauho-leivinjauheseos, maito ja voisula. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa omenat sellaisiksi viipaleiksi, joissa ei ole mukana siemenkotaa. Asettele omenaviipaleet taikinan päälle. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. (Itselläni on sirotinpurkissa sokeri-kaneliseos 50/50, ja ripottelin sillä, mikä on mielestäni helpompaa kuin suoraan kanelipussista ripottelu.)

Tämä oli mielestäni hyvää sekä kotitekoisen vaniljajäätelön kanssa että seuraavana päivänä jääkaappikylmänä sellaisenaan. Kuvassa olevassa annoksessa tosin jäätelöä on aivan liian vähän suhteessa omenapiirakan määrään – päädyin ottamaan jäätelöä paljon lisää. Vaniljajäätelön kanssa syödessä piirakka on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun piirakka kauttaaltaan kostuu sulaneesta jäätelöstä. Vaniljajäätelön teosta kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/06/17/paivayskermasta-kotitekoista-vaniljajaateloa/

Ylimääräiset omenapiirakat leikkasin paloiksi ja laitoin pakkaseen:

En ole varma, olisivatko nämä omenapiirakan palaset tarttuneet yhteen päällekkäinpakastettaessa, mutta varmuuden vuoksi pakastin ne ensin yhdessä kerroksessa leivinpaperoidussa kelmutetussa uunivuoassa, ja vasta pakastumisen jälkeen siirsin ne pakastuspussiin.

Pizzaa gluteenittoman suolaisen pannukakun pohjalla

Lapsi toivoi kinkku-ananaspizzaa. Meillä oli siihen muuten ainekset, mutta vehnäjauho oli loppu. Tuli sitten mieleeni gluteeniton pannukakkupohja, joka on osoittautunut aiemmin hyväksi ja sopivaksi suolaisten täytteiden kanssa: https://ruokaideat.com/2019/07/15/gluteenitonta-pannukakkua-suolaisilla-ja-makealla-taytteella/

Kokeeksi tein sitten pizzapohjan tuolla ohjeella. Maito tosin meillä oli loppu, joten sen korvasin tällä kertaa vedellä (seuraavalla kerralla käyttäisin maitoa, jos sitä olisi). Pizzapohja ei nyt ollut kaikista paras tekemäni pizzapohja (vaan tämä vehnäjauhoista tehty edelleen on: https://ruokaideat.com/2019/06/13/pizzaa-ja-varhaiskaalisalaattia/ )

… mutta tämä ei ollut missään nimessä myöskään huonoin koskaan tekemäni pizzapohja. Tätä riisi- ja maissijauhoista tehtyä pizzapohjaa huonompia maultaan ovat mielestäni olleet minun kokeilemistani pizzapohjista erityisesti grahamjauhoista ja/tai hiivaleipäjauhoista tehdyt pizzapohjat. Täysjyväspelttijauhoista tehdyn pizzapohjan kanssa tämä on ehkä samalla viivalla, sanoisin. Mutta tosiaan, edelleen suosikkipizzapohjani on vehnäjauhoista tehty, jossa on voita taikinassa.

Kuitenkin, vehnäjauhojen puuttuessa tämäkin pizzapohja nyt kelpasi. Se oli mielestäni maultaan neutraali, mutta paistaessa tuoksui nachoilta. Ne ruskistuneet reunat, joiden päällä ei ollut täytettä, maistuivat jostakin syystä joltakin jäätelötötteröltä, jota olen joskus syönyt jossain. Ei välttämättä huono asia, mutta pizzapohjassa vähän epätavallinen kyllä. Tähän pohjaan tuli sokeria 2 rkl (alkuperäisen Virtasalmen viljatuotteen ohjeen mukaan eli lettutaikinan ohje tuplattuna uunipannukakuksi), mikä ei maistunut liian makealta täytteiden alla, mutta ruskistuneet reunat maistuivat makeammilta kuin pizzapohjalta odottaisi. Seuraavalla kerralla siis, jos sellainen tulee, olisi varmaan hyvä vähentää sokerin määrää.

Suutuntuma tällä pizzapohjalla oli aika erilainen kuin pizzapohjilla yleensä. Suutuntumassa oli jonkinlaista puuromaisuutta, kun pizzapohjilta yleensä odottaisi leipämäisyyttä. Mutta se nyt ei ollut iso asia. Joka tapauksessa, tämäkin nyt ajoi asiansa pizzapohjana. Ei maistunut pahalta, ei ollut liian kovaa, sitkeää eikä haurasta, täytti pizzanhimon ja pystyi syömään käsin. Voin tehdä tätä toistekin joskus, jos on pizzanhimo, eikä voi käyttää vehnäjauhoja. Kuitenkin silloin, kun vehnäjauhoja on, käytän pizzapohjaan mieluiten niitä.

Vastaisuuden varalle kirjoitan tähän auki koko ohjeen:

Gluteeniton pizza pannukakkupohjalla

Pohja:

3 dl (180 grammaa) riisijauhoa
2 dl (100 grammaa) maissijauhoa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria (tai vähemmän esim. 1 rkl, jos ei halua makeita reunoja)
4 kananmunaa
6 dl vettä tai maitoa
50 grammaa voita sulatettuna

(Kannattaa tehdä tomaattikastike ensin, jos sitä ei ole valmiina. Löytyy alempaa.) Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vispaa käsivispilällä sekaisin kananmunat ja neste. Sekoita mukaan suola ja sokeri. Sekoita mukaan jauhot ja vispaa niin kauan, että on tasaista, eikä ole möykkyjä. Vispaa sekaan sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes pinta on kiinteä ja osittain ruskistunut.

Tomaattikastike (tästä riittää kahteen pellilliseen – ylimääräiset voi esim. pakastaa):
400 g tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
½ tl suolaa riippuen täytteiden suolaisuudesta
1 tl sokeria
½ tl oreganoa
½ tl basilikaa
1/4 tl timjamia
Laita kattilaan tomaattimurska, laakerinlehti, suola ja sokeri. Kiehauta. Madalla lämpöä matalimmalle ei-nollalle ja hauduta ilman kantta tunti. Poista laakerinlehti. Lisää oregano, basilika ja timjami. Sekoita tasaiseksi, ja siirrä kastike jäähtymään.

Kinkku-ananaspizzan täytteet:

100 g kinkkusiivuja pilkottuna

1 tölkki ananaspaloja (mehut viemäriin tai talteen muuta käyttöä varten)

350 g raastettua juustoa

Pizzan kokoaminen:

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Levitä kypsän pohjan päälle tomaattikastiketta. Ripottele päälle juustoraaste ja sitten täytteet. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min, kunnes juusto on sulanut.

Söin tämän pizzan kanssa tähteeksi jääneitä paahdettuja avomaankurkkuja, joista kirjoitin aiemmin tänne: https://ruokaideat.com/2019/08/17/perunamuusia-lihamureketta-ja-paahdettuja-avomaankurkkuja/

Loput tomaattikastikket pakastin rasiassa:

Kuohkea suklaapiirakka parapähkinäpohjalla

Tämä resepti on kirjasta Ruokasuosikit suklaa (Parragon Books Ltd, suomennos Saara Toivonen 2008). Tämä on sen kirjan sivulla 22 nimellä Kuohkea suklaapirakka. Samannäköisiä näkee usein myös nimellä Suklaamoussekakku. En tiedä, mikä ero niillä on vai onko mikään. Nimestä riippumatta, tämä on mielestäni aivan mahtava herkku. Alla resepti muokattuna omaan makuuni. Muokkauksilla omaan makuuni tarkoitan tässä yhteydessä, että olen lisännyt sokerin, voin ja kerman määriä alkuperäisestä.

Kuohkea suklaapiirakka

Pohja:

225 grammaa parapähkinöitä

4 rkl sokeria

4 rkl voita sulatettuna

Täyte:

2 1/4 dl täysmaitoa (225 grammaa)

3 tl liivatejauhetta

1½ dl sokeria (128 grammaa)

2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina

225 grammaa tummaa suklaata karkeasti pilkottuna

1 tl vaniljauutetta

2 dl kuohukermaa (200 grammaa)

Tee ensin pohja. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Jauha parapähkinät jauheeksi. Tähän voi käyttää esimerkiksi monitoimikonetta tai tehosekoitinta. Sekoita joukkoon sokeri ja sulatettu voi. Levitä seos pyöreän voidellun piirakkavuoan (halkaisija 23 cm) tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 8-10 minuuttia tai kunnes pohja on ruskistunut. Siirrä jäähtymään.

Seuraavaksi tee täyte. Kaada maito sellaiseen kulhoon, joka kestää kuumuutta. Ripottele liivatejauhe pinnalle. Anna liivatejauheen turvota pari minuuttia. Siirrä kulho kiehuvan vesikattilan ylle. Sekoita joukkoon puolet sokerista, munankeltuaiset ja suklaa. Sekoittele miedolla lämmöllä 4-5 minuuttia, kunnes liivatejauhe on liuennut ja suklaa on sulanut. Ota pois vesihauteesta. Sekoita mukaan vaniljauute, ja sekoita tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin kiinteytymään 45-60 minuutiksi.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, ja sekoita se suklaaseokseen. Vatkaa munanvalkuaiset ilmaviksi puhtaassa rasvattomassa kulhossa. Lisää jäljelläolevasta sokerista 2 tl ja vatkaa kovaksi. Sekoita mukaan loput sokerista. Sekoita munanvalkuais-sokeriseos suklaaseokseen. Kaada täyte piirakkapohjalle. Siirrä jääkaappiin hyytymään. Hyytymisessä kestää 3-4 tuntia, mutta maku tasaantuu, kun malttaa odottaa vähintään yön yli.

Loput laitoin nyt pakkaseen:

Ylläolevassa kuvassa on suklaapiirakan palaset leivinpaperoidun uunivuoan päällä menossa pakkaseen. Koko homman päälle laitoin vielä kelmua. Jäätymisen jälkeen siirrän palatpakastuspussiin. Sieltä voi sitten ottaa sulamaan niin monta palaa kuin kerralla haluaa. Mikrosulatusta tämä piirakka ei kestä, vaan silloin tulee valuvaa.

Päivitys 16.8.2019:

Allaolevassa kuvassa suklaapiirakan jäätyneet palaset siirrettynä pakastuspusseihin:

Pakastuspusseihin meni yksi vähemmän kuin siihen leivinpaperoituun uunivuokaan pakastumaan. Siihen on syy 😀