Puuromuffinssit kaurapuuron jämistä – suolainen ja makea versio

Suolaisia puuromuffinsseja pekonilla ja makeita puuromuffinsseja mustikoilla.

Jemmasin kaurapuuron tähteet näihin ihaniin puuromuffinsseihin. Tein samalla kertaa sekä suolaisen että makean version, joista makeaan meni pakastemustikoita ja suolaiseen upposi paistetun pekonin jämät. Kyseinen pekoni oli alun perin kypsennetty kahdesti paistettuja uuniperunoita varten. Ylijäänyt kaurapuuro toi sekä suolaisiin että makeisiin muffinsseihin miellyttävää kauraista paistopintaa, joka oli huomattavampi suolaisessa kuin makeassa versiossa. Suolaisessa versiossa kauran mukavan maun ja suutuntuman huomasin myös pehmeässä sisuksessa, mutta makeassa versiossa huomasin kauran mukanaolon vain paistopinnassa. Pinta tuntui rapeammalta kuin tavallisissa mustikkamuffinsseissa, ja siinä tuntui jonkin verran kaurakeksien/kaura-mustikkapaistoksen makua. Puuromuffinssit osoittautui olevan yksi herkuimpia juttuja, mitä tehdä kaurapuuron jämistä, ja samalla saa esille ruskistuneen kauran maun, jota itse puurossa ei yleensä ole. Joskus huvittaisi testata myös, miten puuromuffinsseissa toimii muun puuron jämät kuin kaurapuuron.

Suolaiset puuromuffinssit onnistuivat nyt täydellisesti. Makeat puuromuffinssit onnistuivat maun puolesta täydellisesti, mutta ne levisivät uunissa jonkin verran ulos vuoistaan. Siten seuraavalla kerralla olisi syytä täyttää makeiden muffinssien vuoat vain puolilleen ja käyttää taikinaan vähemmän nestettä. Lisäsin taikinaan saman verran maitoa kuin mikä oli sopiva määrä suolaisten puuromuffinssien taikinassa, mutta makeiden muffinsien taikinassa se määrä tekikin tarpeettoman löysän taikinan. Sokeri oli tarkoitus laittaa kaikki 2 dl valkoisena sokerina, mutta se loppui kesken, joten käytin viimeiset 3/4 dl fariinisokeria. Mausta tuli hyvä sillä tavalla, joten kirjoitan ohjeeseen yhdeksi sokerivaihtoehdoksi 3/4 dl fariinisokeria + 1 1/4 dl valkoista sokeria.

Suolaiset puuromuffinssit pekonilla

2 dl jäähtynyttä kaurapuuroa

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 kananmunaa

n. 1 dl täysmaitoa

yhteensä 100 grammaa rasvaa sulana: 50 g voita ja 50 g pekonin paistosta jäänyttä rasvaa

n. ½ pakettia pekonia paistettuna (kypsänä painoi 50 grammaa)

Sekoita keskenään kuivat aineet eli vehnäjauho, leivinjauhe ja suola. Toisessa astiassa sekoita kananmunat tasaiseksi kierrevispilällä. Lisää jäähtynyt kaurapuuro ja sen verran maitoa, että seos on helppo sekoittaa. Lisää sula rasva, ja sekoita tasaiseksi. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Lisää tarvittaessa maitoa sen verran, että kaikki jauhot kastuvat. Seoksen kuuluu olla tasaista lusikoitavaa, mutta ei kaadettavaa. Lusikoi taikina muffinssivuokiin (n. 15 kpl). Laita päälle pekonipaloja niin, että pekonipalat eivät ole päällekkäin, ja niiden välistä näkyy taikinaa. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes on väriä pinnassa.

Muunnokset:

* kokeile pekonin sijaan muuta suolaista, kuten esimerkiksi kinkkua, meetvurstia, makkaraa, nakkia tai paistettua jauhelihaa (50-100 g). Sattumat voi myös halutessa jättää kokonaan pois.

* taikinaan voi halutessa lisätä 100 grammaa juustoraastetta, jonka voi joko sekoittaa kokonaan taikinaan kananmunaseokseen tai ripotella osan juustoraasteesta pinnalle

* täytteet voi pinnalle ripottelemisen sijaan myös sekoittaa taikinaan (kananmunaseokseen) tai ripotella muffinivuokiin ennen taikinan lisäämistä

* taikinaan voi halutessa lisätä mausteita esim. ½ tl paprikajauhetta, 1 rkl silputtua persiljaa tai muuta tuoretta yrttiä

* tavallisen suolan sijaan voi halutessa käyttää yrttisuolaa tai valkosipulisuolaa

* nesteenä voi käyttää maidon sijaan myös esim. kermaviiliä, omenamehua tai kermaa (mutta kuohukerman tapauksessa vaihtaisin pekonin tilalle jotain vähempirasvaista)

* jos kokeilet tähän muuta puuroa kuin kaurapuuroa, säädä nesteen määrä sellaiseksi, että taikina on helppo sekoittaa tasaiseksi ja on lusikoitavaa mutta ei kaadettavaa

* tavallisia suolaisia muffinsseja ilman puuroa tulee, jos jättää tästä reseptistä puuron pois ja käyttää vehnäjauhoja 4 dl ja maitoa 2 dl (tai muuta nestettä, katso vinkit ylempänä)

Makeat puuromuffinssit mustikoilla

2 dl jäähtynyttä kaurapuuroa

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 kananmunaa

yhteensä 2 dl sokeria (170 g): esim. 1 1/4 dl valkoista sokeria ja 3/4 dl fariinisokeria TAI koko 2 dl valkoista sokeria

n. ½ dl täysmaitoa tai sen verran kuin tarvitaan, että taikina on helppo sekoittaa tasaiseksi (1 desilitralla tuli jo liian juokseva ja leviävä taikina)

100 g sulatettua voita

n. 120 g pakastemustikoita (1½ – 2 dl)

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Eri astiassa sekoita kananmunat tasaiseksi kierrevispilällä. Lisää sokerit, sekoita tasaiseksi. Lisää jäähtynyt kaurapuuro, ja tarvittaessa maitoa sen verran, että sekoittaminen on helppoa. Lisää sulatettu voi, ja sekoita tasaiseksi. Lisää kuiva-aineseos, ja sekoita. Jos kaikki jauhot eivät kastu, lisää maitoa sen verran, että kaikki jauhot kastuvat. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina muffinivuokiin niin, että muffinivuoat täyttyvät vain puolilleen. Ripottele päälle mustikoita niin, että ne eivät ole päällekkäin, ja väleistä näkyy taikinaa. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes pinnassa on väriä.

Muunnokset:

* mustikat voi myös päälleripottelun sijaan sekoittaa taikinaan lopussa

* mustikoiden sijaan voi kokeilla myös muita makeita täytteitä kuten mansikka- tai omenapaloja, suklaarouhetta tai suklaahippuja

* nesteenä voi käyttää myös maidon sijaan kermaa tai omenamehua

* jos kokeilet tähän muuta puuroa kuin kaurapuuroa, säädä nesteen määrä sellaiseksi, että taikina on helppo sekoittaa ja on lusikoitavaa mutta mielellään ei valuvaa

* tavallisia makeita muffinsseja ilman puuroa tulee, jos jättää tästä reseptistä puuron pois ja käyttää vehnäjauhoja 4 dl ja maitoa 1 dl (tai muuta nestettä, katso vinkit ylempänä)

Muita uusiokäyttötapoja ylijäämä puurolle löytyy kirjoituksestani Ruokaa tähteistä: ylijäänyt puuro. Ylimääräisestä kaurapuurosta erityisen hyviä ovat helpot puurorieskat, jotka tehdään ilman kohottamista.

Muuta suolaiseen leivontaan liittyvää:

Muuta makeaa:

Ruokaa tähteistä: ylijäänyt puuro

Kaurapuuron tähteet.

Tässä kirjoituksessa kerron tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt puuro – oli se sitten ylijäänyt kaurapuuro, riisipuuro tai jonkin muun puuron tähteet, kuten esimerkiksi mannapuuron, ohrapuuron tai ruispuuron loput. Annan reseptejä ja linkkejä. Puuron jämät voidaan uusiokäyttää moniin samoihin ruokiin kuin keitetyt perunat, perunamuusi, pasta, riisi, risotto ja couscous. Kirjoituksestani Tähteiden jatkojalostus: perunamuusi, riisi, puuro, pasta, perunat, risotto ja couscous löytyy uusiokäyttökohteita, joihin voi käyttää niistä yhtä tai useampaa:

Siirry kohtaan: Puuropannukakku, Puuroletut, Puurorieskat, Puurosämpylät, Gluteenittomat puurosämpylät, Linkkejä

Pelkkä reseptilista puuron hyödyntämisestä täällä.

Tähteeksi jäänyt ylimääräinen puuro sopii hyvin leipätaikinoihin esim. limppu, vuokaleipä, sämpylät, rieskat ja teeleivät. Helpot pyöreät puurorieskat kaurapuurosta on nopea tehdä ilman kohottamista, samoin koko pellillinen puurorieskaa. Puurosta tulee myös hyvät puuromuffinssit niin suolaisina kuin makeina versioina. Kaurapuurosta voi tehdä keksejä. Voissa paistettu kaurapuuro on hyvää, ja sen kanssa voi syödä suolaisia tai makeita täytteitä.

Valkoiset puurot sopivat hyvin jälkiruokiin: esimerkiksi mannapuurosta voi tehdä jälkiruuan nimeltä appelsiinimanna. Se on hyvin samankaltainen kuin appelsiiniriisi, jonka voi tehdä riisipuurosta tai tavallisesta keitetystä riisistä korvaamalla niitä ristiin. Valkoisista puuroista, kuten mannapuuro ja riisipuuro, tulee myös hyvät kukkoset (tunnetaan myös nimillä pyöröset ja pyöröt).

Pieninä määrinä puuroa voi lisätä taikinoihin muuttamatta taikinan reseptiä. Puuro sopii hyvin myös lettutaikinoihin ja pannukakkuihin, munakkaisiin, uuniruokiin, pannullapaistamiseen (sellaisenaan tai muiden ainesten kanssa) ja keittoihin. Puuro sopii myös liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinaan korppujauhoja tai muita jauhoja korvaamaan. Vanhan ajan tapoihin kuuluu puuron keittäminen velliksi. Moderninpana tapana puuron jämiä voi käyttää smoothieen tai pirtelöön, jolloin riittävän suurta puuron osuutta käyttämällä voidaan saada lusikoitava lopputulos. Puuroon voi myös lisätä vähän nestettä, lämmittää sen uudestaan ja syödä sen puurona tai vellinä riippuen siitä, paljonko nestettä tuli lisättyä. Lämmittämisen voi tehdä mikrossa tai kattilassa. Puuron lisukkeita voi vaihdella: jos esimerkiksi alun perin puuroa syötiin makeiden lisukkeiden kanssa, uudelleen lämmitetty jämäpuuro voikin maistua suolaisten lisukkeiden kanssa, tai päin vastoin.

Itse syön usein puuron jämiä jälkiruokana sekoittamalla lautasella puuron jämiä, maitoa, sokeria ja makuaineita (esim. marjat, kaakaojauhe tai hillo, jossa tapauksessa jätän sokerin pois). Tähteeksi jääneestä riisipuurosta on perinteistä tehdä jälkiruuaksi appelsiiniriisiä. Yksinkertaisimmillaan riisipuuroon voi sekoittaa makeutettua kermavaahtoa tai vaniljakastiketta ja appelsiinilohkoja. Appelsiinilohkot voi korvata myös muilla hedelmillä tai marjoilla, kuten vaikkapa mansikoilla tai mustikoilla, jolloin saadaan mansikkariisi tai mustikkariisi. Kokeile appelsiiniriisin tapaista myös mannapuuron lopuista. Jäähtynyttä mannapuuroa voi olla tarpeen ohentaa ensin vähän maidolla. Sekä riisipuurosta että mannapuurosta voi tehdä myös Ahvenanmaan pannukakun.

Tähteeksi jääneestä puurosta yksi lempituotoksiani on allaolevan ohjeen mukainen puuropannukakku. Se on hyvää sekä lämpimänä että kylmänä. Joskus olen myös lisännyt taikinan päälle paistettua pienittyä pekonia rasvoineen – erittäin hyvää niinkin. Resepti on alun perin täältä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/349852/Puuropannukakku/

Puuropannukakku

4-5 dl jäähtynyttä puuroa

4 kananmunaa

5 dl täysmaitoa

2 dl vehnäjauhoja

1½ tl suolaa

100 g sulatettua voita

(lisäksi 1 dl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria, jos tästä haluaa makean jälkiruokapannukakun)

(halutessa sattumia pinnalle ennen paistoa: suolaisessa tapauksessa esimerkiksi paistettua pienittyä pekonia, pilkottua kinkkua tai muuta leikkelettä, nakkia, tähteeksijäänyttä kypsää lihaa/sieniä/vihanneksia ja/tai juustoraastetta – makeassa tapauksessa voi ripotella pinnalle esim. omenaviipaleita + kanelia ja sokeria, tai marjoja + sokeria)

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vispaa kananmunien rakenne rikki. (Jos haluat tästä makean jälkiruokapannukakun, vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. ) Sekoita joukkoon muut aineet.

Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille (alapinnasta tulee ruskistuneempi voidellulla kuin leivinpaperoidulla). (Jos haluat tästä suolaisen pannukakun ja haluat lisätä sattumia, lisää niitä ennen paistoa taikinan pinnalle korkeintaan sen verran, että ne eivät ole päällekkäin ja taikinaa näkyy kunnolla väleistä.)

Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes pinta on ruskistunut. Voi tarjota sellaisenaan tai täytteiden kanssa niin, että suolaisen version kanssa suolaisia täytteitä/kastikkeita ja makean version kanssa makeita täytteitä/vaniljakastiketta/vaniljajäätelöä.

Siirry kohtaan: Alku, Puuropannukakku, Puuroletut, Puurorieskat, Puurosämpylät, Gluteenittomat puurosämpylät, Linkkejä

Myös puuroletut ovat hyviä. Niihin käytän allaolevaa ohjetta, joka on alun perin Arlan sivuilta: https://www.arla.fi/reseptit/puuroletut/

Puuroletut (gluteeniton, jos puuro on tehty gluteenittomista aineksista – myös maidoton, jos puurossa ei ole maitoa ja paistaa muussa rasvassa kuin voissa)

4 dl kylmää kaura- tai riisipuuroa

2 kananmunaa

1 tl sokeria

2 tl perunajauhoja

suolaa, jonka määrä riippuu puuron suolaisuudesta: esimerkiksi noin ½ tl, jos puuro on suolatonta

(jos haluaa makeita lettuja, halutessa 1 tl vaniljasokeria ja/tai 1 tl raastettua sitruunan kuorta, jos on)

paistamiseen voita tai muuta rasvaa

Sekoita keskenään kananmunat, sokeri ja perunajauho. Sekoita mukaan puuro (ja vaniljasokeri ja sitruunankuoriraaste, jos käytät niitä). Siirrä taikina jääkaappiin peitettynä noin puoleksi tunniksi. Paista lettupannun koloissa voissa tai muussa rasvassa molemmin puolin ruskeiksi, noin 1½ minuuttia per puoli. Tarjoa sellaisten suolaisten tai makeiden täytteiden kanssa, mitä yleensä tykkäät lettujen kanssa syödä.

Siirry kohtaan: Alku, Puuropannukakku, Puuroletut, Puurorieska, Puurosämpylät, Gluteenittomat puurosämpylät, Linkkejä

Puurorieskat on myös hyvä tapa käyttää ylijäänyttä puuroa, jos sitä on 2 dl. Alla puurorieskojen resepti, joka on alun perin täältä: https://www.arla.fi/reseptit/rieska/ Jos puuroa on 3 dl, puurorieskaa voi tehdä koko pellillisen.

Puurorieskat

2 dl kaurapuuroa tai muuta puuroa

1-1½ dl täysmaitoa

1-2 rkl voita sulatettuna

1 kananmuna

3 dl vehnäjauhoja (195 g)

1 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Sekoita keskenään kuivat aineet eli vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Toisessa astiassa sekoita kananmuna yhteen desilitraan maitoa esim. kierrevispilällä tai haarukalla. Sekoita mukaan puuro ja voisula. Sekoita mukaan kuiva-aineseos. Lisää tarvittaessa vähän maitoa, jos osa jauhoista uhkaa jäädä kuiviksi. Lisää tarvittaessa sen verran maitoa, että kaikki jauhot kostuvat. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa sitkoa. Levitä taikinasta kaksi rieskaa voidellulle tai leivinpaperoidulle pellille. Pistele niihin reikiä haarukalla. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min, kunnes pinta on saanut väriä.

Helpot puurorieskat kaurapuurosta.
Pellillinen puurorieskaa kaurapuurosta.

Siirry kohtaan: Alku, Puuropannukakku, Puuroletut, Puurorieskat, Puurosämpylät, Gluteenittomat puurosämpylät, Linkkejä

Puuron tähteistä tulee myös hyviä puurosämpylöitä. Ohje on alun perin täältä: https://www.myllynparas.fi/reseptit/puurosampylat

Puurosämpylät

6 dl puuroa (kaurapuuroa tai muuta puuroa)

25 g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa, sekoita se osaan jauhoista ja lämmitä neste 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä kuumemmaksi mutta ei sormiapolttavaksi)

3 dl täysmaitoa (voi korvata piimällä tai jogurtilla, jos tykkää happamasta mausta sämpylöissä)

2-3 tl suolaa

2 rkl sokeria, hunajaa tai siirappia (jos nesteenä käyttää hapanmaitotuotteita, itse tuplaisin makeutuksen määrän)

10-12 dl vehnäjauhoja (voi korvata hiivaleipäjauhoilla osittain tai kokonaan, jos tykkää sen mausta)

½ dl voita sulatettuna

Sekoita puuro ja neste. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi (tai kuivahiivan tapauksessa hieman kuumemmaksi mutta ei sormia polttavaksi). Liuota siihen tuorehiiva (tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista). Sekoita mukaan suola ja sokeri. Alusta jauhoja mukaan vähän kerrallaan niin, että ne ehtivät turvota. Taikina saa jäädä löysäksi – riittää, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Sekoita lopussa mukaan voisula. Kohota kulhossaan peitettynä noin puoli tuntia tai kunnes koko on noin tuplaantunut.

Ota kohonneesta taikinasta käsillä sämpylää muistuttavia muotoja voidelluille tai leivinpaperoiduille uunipelleille. Anna kohota pelleillä vielä vartin verran. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min, kunnes pinnat ovat saaneet väriä ja pohjat kumisevat koputettaessa. Sopivat pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Puuropannukakku, Puuroletut, Puurorieskat, Puurosämpylät, Gluteenittomat puurosämpylät, Linkkejä

Puurosämpylöitä voi tehdä myös gluteenittomasti. Olen tehnyt puuron tähteistä gluteenittomia tattarisämpylöitä tällä ohjeella: https://www.myllynparas.fi/reseptit/tattarisampylat

Tattarisämpylät puuron tähteistä (gluteeniton, jos varmistaa että mikään aineksista ei ole ollut kosketuksissa gluteeniviljojen kanssa)

4 dl puuroa (esim. kaura-, tattari-, riisi- tai hirssi-)

1½ dl täysmaitoa (voi korvata piimällä tai jogurtilla, jos tykkää happamasta mausta sämpylöissä)

25 g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa)

1 tl suolaa

1 rkl sokeria tai siirappia (jos käyttää nesteenä hapanmaitotuotteita, itse vähintään tuplaisin makeutuksen määrän)

50 g voita sulatettuna

4-5 dl tattarijauhoja (TAI 1 dl tattarijauhoja ja 4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoa, jos haluaa vähemmän tattarin makua)

Sekoita nesteeseen suola, sokeri ja puuro. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi (tai jos käytät kuivahiivaa, lämmitä seos hieman kädenlämpöä kuumemmaksi mutta ei sormia polttavaksi). Liuota seokseen hiiva (tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista). Lisää seokseen voisula ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Kohota taikinaa kulhossaan peitettynä noin puoli tuntia.

Nosta taikinasta lusikalla isohkoja nokareita leivinpaperoidulle pellille. Anna kohota pellillä noin puoli tuntia. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Puuropohjaisille gluteenittomille sämpylöille on olemassa myös tämä ohje, jota en ole vielä itse kokeillut, ja jossa jauhot ovat riisi-, maissi-, peruna- ja tattarijauhoja: https://anna.fi/reseptit/puuropohjaiset-sampylat

Siirry kohtaan: Puuro, Puuropannukakku, Puuroletut, Puurorieskat, Puurosämpylät, Gluteenittomat puurosämpylät, Linkkejä

Kylmää tähdepuuroa tykkään syödä jälkiruokana niin, että sekoitan puuroon maitoa, sokeria tai hilloa sekä tarvittaessa jotain makuainetta kuten esimerkiksi kaakaojauhetta tai marjoja/hedelmiä. Allaolevissa kuvissa on linkkejä blogipostauksiini, joissa olen tehnyt niin. Niiden jälkeen olevissa kuvissa on linkkejä muihin blogikirjoituksiini, joissa olen käyttänyt ylijäänyttä puuroa.

Suklaapuuroa kaurapuuron tähteistä.
IMG_8768
Kylmä mustikkapuuro kaurapuuron tähteistä.

Puuromuffinssit kaurapuurosta, suolainen ja makea versio.
Keksit kaurapuurosta.
Puurorieskat kaurapuurosta.
Puurorieska kaurapuurosta, pellillinen.
Appelsiinimanna – helppo jälkiruoka tähteeksi jääneestä mannapuurosta.
Kukkoset mannapuurosta. Päällä munavoita.
Voissa paistettua kaurapuuroa suolaisena ja makeana.

Alla linkkejä tämän blogin ulkopuolisiin uusiokäyttöihin puuron jämille.

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Tähteiden käyttö tähdetyypin mukaan

Siirry kohtaan:

Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro

Selostus täällä.

Rieska erinäisistä tähteistä: perunamuusia, kaurapuuroa, riisiä ja keitinperuna.
Riisirieskaa keitetyn riisin tähteistä.
Perunateeleipiä tähteeksijääneestä perunamuusista.
Leipiä, joihin on käytetty risoton tähteet.
Kaurahiutaleista tehty ryynirieska, johon on käytetty tähteeksijääneet keitinperunat.
Sämpylöitä, joiden taikinassa on muusattuja keitettyjä varhaisperunoita. Käy myös ”vanhat” perunat.
Nakki-makaronilaatikkoa tähteeksijääneestä keitetystä makaronista.
Kinkku-makaronilaatikko, johon on käytetty tähteeksijääneet keitetyt makaronit sekä melkein vanhaa kinkkua, juustoa, maitoa ja munia.
Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsät lihat, kanat ja kalat

Selostus täällä.
Pizza, jonka täytteenä on tähteeksijäänyttä poronkäristystä.
Savusiikakeitto savusiian tähdelihoista ja perkeistä.
Porokiusausta tähteeksijääneestä poronkäristyksestä.
Savusiikasalaattia savusiian tähteistä.
Kana-pastavuoka tähteeksijääneistä paistetuista broilerisuikaleista.
Savusiikavoileipä tähteeksijääneestä savusiiasta.
Suolaisten pannukakkupalojen päällä tähteeksijääneitä grillibroileria ja savukalaa sekä kastikkeita. Pannukakkutaikina on gluteeniton, ja siihen on upotettu tähteeksijääneet perunamuusit, keitinperunat ja riisit.
Tähteeksijäänyttä grillibroileria wokkikastikkeella. Lautasella myös riisinuudelia ja höylättyjä vihanneksia.
Paimenen paistosta tähteeksijääneestä poronkäristyksestä.
Kanakeittoa tähteeksijääneestä grillibroilerin lihoista ja luista.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot

Yleisimmät käyttökohteeni näille tähteille ovat:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai uudelleenlämmitettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. salaatin komponenttina
  4. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  5. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Hampurilainen, jonka välissä on tähteeksijäänyt kalapihvi.
Pizza, jonka täytteenä on tähteeksijääneet lihapullat ja pekonit.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin ja niin, että kastike on syöntihetkellä taas lämmintä:

  1. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. täytteessä lisättyjen sattumien kanssa
  2. uuniruoan osana
  3. keitossa (tällöin huomioin, että sekä kastike että liemi eivät saa olemmat olla voimakasumamisia, jottei keitosta tulee liikaumaminen)
  4. pizzan täytteessä pieninä määrinä niin, että pizzasta ei tule liian vetinen
  5. sellaisenaan uudelleen lämmitettynä, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  6. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, joko sattumiin sekoitettuna tai niin, että lisäsattumia tarjotaan erikseen
  7. suolaisen pannukakun taikinassa korvaamaan osan nesteestä
  8. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä/täytteenä
  9. uunimunakkaassa
  10. munakkaan täytteessä
  11. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä
  12. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
Kebakkoja, joiden taikinassa tähteeksijääneet lampaan paistinkastikkeet.

IMG_8765
Sienipastaa, jossa tähteeksijäänyttä voi-valkoviinikastiketta.
Poro-pastavuoka, johon on käytetty tähteeksijääneet pizzan tomaattikastike ja poronkäristyslihat.
Uunimunakasta, jossa on porsaan paistinkastikkeen loput, jämäperunoita sekä pizzanteosta jääneet pilkotut kinkut ja ananaspurkin mehu.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa

Ruokaa tähteistä: ylijäänyt jauhelihakastike, kanakastike, lihakastike, makkarakastike yms.

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin ja niin, että kastike on syöntihetkellä taas lämmintä:

  1. leipien/hampurilaisten/tortilloiden täytteenä
  2. uuniruoan osana, esimerkiksi paimenen paistos -tyyppisen ruoan alakerroksena
  3. keitossa (tällöin huomioin, että sekä kastike että liemi eivät saa olemmat olla voimakasumamisia, jottei keitosta tulee liikaumaminen)
  4. pizzan täytteenä, mutta ei niin paljon että pizzasta tulee liian vetinen
  5. sellaisenaan uudelleen lämmitettynä, mutta eri lisäkkeiden kanssa kuin alun perin
  6. pastan, riisin tai perunan kastikkeen osana
  7. suolaisen pannukakun täytteenä
  8. suolaisten lettujen täytteenä/täytteessä
  9. uunimunakkaassa
  10. munakkaan täytteenä
  11. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä

Erityisesti tomaattipohjaiset bolognese-tyyppiset kastikkeet sopivat kaikkiin yllämainittuihin, mutta myös muita otsikon mukaisia tähteitä kannattaa oman harkinnan mukaan kokeilla näihin.

Leipien päällä tähteitä: kesäsipuli-voikastiketta kylmänä ja savulohta.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Ruuanlaitosta jääneet liemet

Näitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. uuniruoan osana silloin, kun uuniruoassa on tärkkelystä ja/tai kananmunaa sitomassa liemiä
  2. keiton liemenä, liemen vahvuudesta riippuen joko vedellä laimennettuna tai sellaisenaan
  3. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  4. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä, kuitenkin varoen, ettei kokonaisuudesta tule liian voimakkaan makuinen
  5. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä, jälkimmäisessä suurustettuna ja tarvittaessa laimennettuna
  6. uunimunakkaassa
  7. munakkaan täytteessä suurustettuna ja tarvittaessa laimennettuna
  8. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä
  9. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä varoen niin, että täyte ei ole vetinen eikä liian voimakkaan makuinen
  10. wok-tyyppisten ruokien kastikkeen pohjana
Possu-riisivuoka, johon käytetty possun ribsien lihat ja paistolientä.
Lihamurekkeet, joiden taikinassa possun ribsien paistoliemen loput.
Kirjolohi-pastavuoka, johon meni uunikirjolohen perkeistä keitetyt liemet ja tähdelihat.

Savusiian ja perunoiden kastikkeena tuunattu ja suurustettu kalakeiton ylijäämäliemi.
Lihamureketta, jonka taikinan nesteenä on nyhtöpossusta jääneet paistoliemet. Perunat on paistettu nyhtöpossusta irronneessa rasvassa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kylmänä tarjotut kastikkeet

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:

  1. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  2. uuniruoan osana, kuitenkin huomioiden, ettei mausta tule liian voimakas
  3. keitossa, kuitenkin huomioiden, ettei kastike juoksetu tai ettei keiton mausta tule liian voimakas
  4. pizzan täytteenä – jotkut kylmät kastikkeet kuten majoneesi sopivat lämpimän pizzan päälle paiston jälkeen lisättynä, toiset kuten salsa sopivat jo ennen uunia joko päällimmäiseksi pieniä määriä tai tomaattikastiketta korvaamaan
  5. salaatin kastikkeena
  6. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin – moni kylmä kastike sopii niin kasvisten kuin riisin/pastan/perunan ja lihan/kanan/kalankin kanssa
  7. leipätaikinan nesteenä, jos maku koetaan leipään sopivaksi
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, joko kylmässä tai lämpimässä, maku- ja juoksettumisnäkökulmat huomioiden
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä, kastikkeen maun sopivuus pannukakkuun huomioiden
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä, kastikkeen maun sopivuus lettuihin huomioiden
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä, joko ainoana nesteenä tai osana nesteestä, riippuen kastikkeen maun voimakkuudesta tai siitä, paljonko kastiketta on
  14. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä

Kylmiä kastikkeita lämmitettäviin ruokiin käytettäessä on syytä huomiota, että kuumennettaessa osa kylmistä kastikkeista juoksettuu, osan maku voimistuu, osan maku miedontuu. Juoksettuvia kastikkeita on esimerkiksi majoneesi, mutta juoksettumisen voi ehkäistä ainakin suurustamalla tai käyttämällä sellaiseen uuniruokaan, jossa on paljon kananmunaa. Happoa sisältävillä kastikkeilla on taipumus maistua happamammilta lämpiminä, kun taas raakaa sipulia tai valkosipulia sisältävien kastikkeiden sipuliset maut miedontuvat kypsennettäessä.

Kalapuikoille tarkoitettua kermaviilikastiketta seuraavana päivänä kasvistikkujen dippinä. Tähteeksijääneitä kalapuikkoja on hampurilaisen välissä.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsennetyt vihannekset ja sienet

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai uudelleenlämmitettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa
  5. pizzan täytteenä maun mukaan
  6. salaatin komponenttina
  7. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  8. leipätaikinassa hienojakoiseksi soseutettuna, paitsi sieniä vierastaisin leivissä liikaa
  9. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  10. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  11. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  12. uunimunakkaassa
  13. munakkaan täytteessä
  14. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa hienonnettunan tai soseutettuna
  15. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  16. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Tähteeksijäänyttä paistettua munakoisoa pastan, fetajuuston ja tuoreen mintun kanssa.
Sosekeittoa tähteeksijääneistä uunijuureksista.
Hampurilaisten välissä tähteeksijääneitä karamellisoitua sipulia ja lihamureketta.
Munakkaan täytteenä tähteeksijäänyttä paahdettua punakaalia ja parmesaania. Lisänä itsetehtyjä ruisleipäsiä.
Sienimunakas ylijääneistä paistetuista sienistä.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsentämättömat pienennetyt vihannekset ja sienet

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin, tarvittaessa lisäpienennettynä ja/tai kypsennettynä:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai kypsennettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä maun ja koon mukaan
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa
  5. pizzan täytteenä, porkkanaraaste sopii myös raakana pizzan pohjataikinaan pieninä määrinä
  6. salaatin komponenttina
  7. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  8. leipätaikinassa, erityisesti porkkanaraaste – maku huomioiden
  9. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  10. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  11. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  12. uunimunakkaassa
  13. munakkaan täytteessä
  14. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  15. suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana
  16. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Tähteeksijäänyttä varhaiskaalisalaattia paistettuna pekoninrasvan ja vaahterasiirapin kanssa. Annoksessa myös tähteeksijäänyttä pastaa öljyn kanssa ja pakkasesta mikrotettuja jauhelihapihvejä, joiden taikinan nesteeksi on käytetty tähteeksijääneet paistinkastikkeet.
Minestronekeitto, jossa on uuniportobellojen teosta jääneet portobellosienten jalat sekä tähteeksijääneet pihvit.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi

Näitä tähteitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai uudelleenlämmitettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana
  4. keiton pinnalla tai lisänä
  5. salaatin komponenttina
  6. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  7. leipätaikinassa hienonnettuna
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa hienonnettuna
  12. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  13. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa tai niiden kanssa tarjottuna, myös wok-tyyppiset ruuat

Keitetyistä jäähtyneistä kananmunista voi myös tehdä munavoin sekoittamalla hienonnettuja munia pehmitettyyn voihin.

Munakascurry tähteeksijääneestä munakkaasta.
IMG_8739
Suolaista pannukakkua, jonka taikinassa on tähteeksijääneitä paistettua munaa, pekonia ja keitettyä riisiä.
Kasvislettuja, joiden taikinassa on tähteeksijääneet munavoit ja kesäkeiton loput. Päällä on minttu-jogurttikastiketta.
Tähteeksijäänyt paistettu kananmuna leivän päällä kylmänä. Toisen leivän päällä tähteeksijäänyttä pestoa. Kuvassa myös uudelleenlämmitettyä linssikeittoa.
Munapasta. Tähteeksijääneitä munavoita, spagettia ja pizzakastiketta sekoitettuna ja mikrossalämmitettynä. Päällä paljon parmesaania.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kuivahtanut leipä

Kuivahtanutta leipää käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti paahdettuna voin kanssa tai (juustolla) päällystettynä lämpimänä voileipänä
  2. uuniruoan osana, esimerkiksi strata-nimisessä makaronilaatikon tyyppisessä munamaitopohjaisessa uuniruuassa, tai korppujauhoiksi jauhettuna uuniruuan pinnalla voin tai juustoraasteen kanssa
  3. keiton suurustajana pehmeäksi keitettynä ja soseutettuna, tai keiton pinnalla krutongeiksi paistettuna
  4. salaatin komponenttina, esimerkiksi panzanella-tyyppisessä salaatissa tai krutongeiksi paistettuna
  5. leipätaikinassa – tätä en ole vielä kokeillut, mutta hienonnettu kuivahtanut leipä voisi ihan hyvin toimia leipätaikinassa, ja monissa ruisleipäresepteissä käytetäänkin jo olemassaolevaa hapanta ruisleipää
  6. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa suurustajana, hienonnettuna ja soseutettuna
  7. uunimunakkaassa kuutioituna tai hienonnettuna
  8. munakkaan täytteessä, mieluiten krutongeiksi paistettuna
  9. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa, joko niin että leipäpalat liotetaan nesteissä ennen hienontamista, tai niin että kuivuneet leivät ensin hienonnetaan ja sitten turvotetaan nesteissä korppujauhojen tapaan
  10. liha-/kana-/kala-/kasvispyöryköiden tai -/pihvien/-puikkojen/-nugettien kierittelemiseen korppujauhoina
  11. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, esimerkiksi perinteisessä pyttipannussa perunan korvaaminen leipäkuutioilla toimii minun kokemukseni mukaan hyvin
  12. krutongeiksi paistetut leipäkuutiot ovat hyviä ruokien osana ja myös sellaisenaan – tarvittaessa voi maustaa esimerkiksi valkosipulilla ja yrteillä

Jos leipä on vaaleaa, siitä voi tehdä köyhiä ritareita. Niiden kanssa voi tarjoilla esimerkiksi hilloa, marjoja, (vaahtera)siirappia, hunajaa, sokeria, kermavaahtoa, vaniljajäätelöä – kaikkea, mitä makeiden lettujenkin kanssa tykkää syödä. Kannattaa kokeilla köyhiä ritareita myös suolaisilla täytteillä – silloin leivän ei tarvitse edes välttämättä olla vaaleaa niin kuin makeiden köyhien ritarien tapauksessa. Vaaleasta leivästä yksi perinteinen käyttötapa on myös leipävanukas, ja kaikille kuivahtaneille leiville käyttökohteeksi sopii leipäressu. Sekä köyhille ritareille, leipävanukkaalle että leipäressulle löytyy paljon ohjeita Googlella. Ei-happamia leipiä voi myös ajatella muroina tai myslinä: murennettuna kulhoon, päälle maitoa tai jogurttia sekä halutessa sokeria/hunajaa/siirappia ja marjoja tai hedelmiä.

Kaikki kuivahtaneet leivät voi myös jauhaa korppujauhoiksi, esimerkiksi tehosekoittimella. Jos leipä on täysin kuivunutta, siitä tehty korppujauho säilyy ilmatiivissä säilytysastiassa pitkään. Syntynyttä korppujauhoa voi käyttää siihen, mihin kaupankin korppujauhoa, jos vain juuri sen leivän maku sopii siihen ruokaan. Esimerkiksi ruisleivästä tehtyä korppujauhoa voisin itse käyttää liha- ja kalapulliin, mutta siipikarjasta tehtyihin pyörykän tapaisiin en osaisi juuri rukiin makua kuvitella. Kauraleivästä tehty korppujauho sopisi silti varmasti niihinkin.

Tuoreena hankittujen leipien kuivumista on myös helppo ehkäistä pakastamalla. Ennen pakastamista itse mieluiten leikkaan isot leivät annospaloiksi, ja ruispalat/-puikulat irrottelen puoliskoistaan. Sämpylät joskus halkaisen ennen pakastamista, mutta en aina.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Keitot

Tähteeksijäänyttä keittoa usein pakastan annoksina, mutta pakastamisen lisäksi käytän sitä mieluiten näin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti uudelleenlämmitettynä – maku usein paranee uudelleenlämmityksessä
  2. uuniruoan osana, niin että ylimääräiset nesteet sidotaan esim. pastalla, riisillä, perunalla tai kananmunalla
  3. sellaisenaan, mutta eri päälleripoteltavien tai erillislisukkeiden kanssa kuin alun perin
  4. leipätaikinassa – tähän mennessä olen käyttänyt juuressosekeittoa leipätaikinan nesteeksi, jolloin on tullut hyviä juuressämpylöitä. Muitakin keittoja voi soseutettuna käyttää leipätaikinan nesteeksi, jos vain keiton maku on leipään sopiva.
  5. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa/kastikkeena, jos lopputuloksena tulevassa kastikkeessa itsessään ei ole pastan/riisin/perunan palasia ja jos kastikkeeseen tulee sakeutta tavalla tai toisella. Esimerkiksi sakea linssikeitto sopii riisin kastikkeeksi.
  6. suolaisen pannukakun taikinassa korvaten osan nesteestä *
  7. suolaisten lettujen taikinassa korvaten osan nesteestä *
  8. uunimunakkaassa pieniä määriä niin, että viittä kananmunaa kohti tulee korkeintaan 1½ dl nestettä
  9. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä, hienojakoisena – maku huomioiden
  10. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä, jos ylimääräiset nesteet sidotaan esim. pastalla/riisillä/perunalla tai kananmunalla

*tai mausta riippuen jopa kaikki nesteet. Siihen erityisen hyviä ovat sosekeitot tai soseutetut kasviskeiton tähteet, varsinkin valkoisia maitotuotteita sisältävät, kuten kesäkeitto tai pinaattikeitto.

Kasvislettuja, joiden taikinan nesteenä on soseutetut ylijääneet kesäkeitot ja munavoit.
Juustoinen linssi-pastavuoka, johon meni linssikeiton loput.
Edellispäivän tomaattikeitto jalostettuna meksikolaiseksi papukeitoksi. Päällä juustorastetta ja kuivuneita tortillankuoria.
Feta-kasvispannari, jonka taikinan nesteenä on tähteeksijäänyttä kasvissosekeittoa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Pataruuat

Näitä tähteitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin, niin että pataruoka on syöntihetkellä taas lämmin:

  1. sellaisenaan syönti uudelleenlämmitettynä – maku usein paranee uudelleenlämmityksessä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana niin, että ylimääräiset nesteet sidotaan esimerkiksi perunalla/riisillä/pastalla tai kananmunalla
  4. keitossa – kuitenkin huomioiden, että sekä pataruoan että keiton liemen ei kannata olla voimakasumamisia, jottei keitosta tule liian voimakkaan makuinen
  5. pizzan täytteenä pieniä määriä niin, että pizzasta ei tule liian vetinen
  6. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  7. leipätaikinassa soseutettuna korvaamaan osan nesteestä, mikäli padan maun voisi kuvitella sopivan leipään – itse kuvittelisin kasvispadan sopivan leipätaikinaan, mutta lihapadan en
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, jos lopputuloksena syntyvässä kastikkeessa ei itsessään ole pastan/riisin/perunan palasia ja kastikkeeseen saadaan sopiva paksuus
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa soseutettuna, maku huomioiden
  14. suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana niin, että ylimääräiset nesteet sidotaan esimerkiksi riisillä, perunalla tai kananmunalla

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot

Raa’at viimeisen käyttöpäivän tuotteet pyrin joko kypsentämään tai pakastamaan viimeisenä käyttöpäivänä. Käytän niitä mieluiten näihin tarkoituksiin, tarvittaessa kypsennettynä:

  1. sellaisenaan syönti jos maistuu
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa
  5. pizzan täytteenä
  6. salaatin komponenttina
  7. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa tai sellaisenaan kypsennettynä erillisen kastikkeen kanssa, jos kyseessä ei juusto
  8. suolaisen pannukakun täytteenä/täytteessä
  9. suolaisten lettujen täytteenä/täytteessä
  10. uunimunakkaassa
  11. munakkaan täytteenä/täytteessä
  12. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  13. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  14. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat, jos kyseessä ei ole kuumassasulava juusto – jos on, sitä voi ripotella valmiin paistoksen päälle lautasella esim. raastettuna, höylättynä, murennettuna tai revittynä

Suolainen pannukakku, jossa on paketti viimeisen käyttöpäivän mozzarellaa ja viimeisenä käyttöpäivänä paistettu paketillinen pekonia.
Ruisleipien päällä viimeisen käyttöpäivän mozzarellaa ja nuupahtanutta rucolaa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Juustonkannikat tai raastetut juustot

Raastettuja juustoja voi pakastaa sopivan kokoisina annoksina. Silloin kun en pakasta, käytän niitä mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä – erityisesti lämpimissä voileivissä
  3. uuniruoan osana
  4. keiton päälle ripoteltuna
  5. pizzan täytteenä
  6. salaatin komponenttina – jos ei ole raastettuna, sopii myös kuutioituna
  7. leipätaikinassa
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  14. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  15. minkä tahansa suolaisen ruoan päälle ripoteltuna, mihin vain tekee mieli

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Nahistuneet vihannekset ja sienet

Näitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kypsennettynä esim. paistamalla tai paahtamalla
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä paistettuna tai paahdettuna
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa, erityisesti sosekeitoissa
  5. pizzan täytteenä, jos maku sopii pizzaan
  6. salaatin komponenttina, paistamisen tai paahtamisen jälkeen
  7. leipätaikinassa, jos maku sopii – raastettuna tai muuten hienonnettuna
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä, paistettuna tai paahdettuna
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa hienonnettuna
  14. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  15. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Nahistuneista juureksista tehty kasvissosekeitto. Lisänä on pakkasesta kahdenlaista tähteitä sisältävää leipää: sämpylässä on varhaisperunoita, viipaleleivässä risottoa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Ylikypsät hedelmät ja marjat

Ylikypsät banaanit voi pakastaa kuorittuina ja halutessa myös pilkottuna. Pakastamisen jälkeen ne kannattaa käyttää sulattamatta, eli esimerkiksi smoothieihin ja pirtelöihin. Pakastimesta sulatettujen banaanien väri tummuu minun kokemukseni mukaan aika pian sulattamisen jälkeen. Yleensä ottaen voisin sanoa, että kun puhutaan makeista hedelmistä ja marjoista, ylikypsinä ne sopivat ainakin näihin tarkoituksiin:

  1. smoothieihin ja pirtelöihin
  2. mehuihin
  3. kiisseleihin
  4. jogurtin tai viilin mausteeksi, haluttaessa lisätyn sokerin, hunajan tai siirapin kanssa
  5. puuron, murojen tai myslin kanssa
  6. leivontaan, esim. banaanikakku, marja- ja hedelmäpiirakat
  7. hilloksi keittämiseen
  8. jäätelön tai mehujäiden tekemiseen
  9. hedelmä- tai marjarahkaan
  10. salaatteihin, jos niissä ei haittaa ylikypsä ulkonäkö

Ylikypsällä tarkoitan tässä siis sellaisia ylikypsiä, jotka eivät ole vielä homehtuneet. Jos homehtumaan ehtii päästä, silloin heitän biojätteeseen.

Hedelmistä osa sopii myös pääruokiin. Ainakin ananas, persikka, omena ja päärynä sopivat esimerkiksi broileri- ja sianliharuokiin – varsinkin itämaisesti maustettuihin sellaisiin.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Nuupahtaneet yrtit

Nuupahtaneet yrtit voi kuivata, sitten hienontaa ja säilyttää purkissa, ja käyttää sieltä kuivattujen yrttien tapaan. Silloin kuin en tee niin, yleisimmät käyttökohteeni nuupahtaneille yrtille ovat seuraavat:

  1. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteessä
  2. uuniruoan osana
  3. keitossa tai keiton päälle ripoteltuna
  4. pizzan täytteenä, joko tomaattikastikkeeseen hienonnettuna tai pizzan päälle paiston jälkeen
  5. salaatin komponenttina
  6. kylmissä tai kuumissa kastikkeissa
  7. pataruuissa
  8. suolaisen pannukakun taikinassa, täytteessä tai päälle ripoteltuna
  9. suolaisten lettujen taikinassa, täytteessä tai päälle ripoteltuna
  10. uunimunakkaassa tai sen päälle ripoteltuna
  11. munakkaan täytteessä
  12. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  13. suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana
  14. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa tai niiden päälle ripoteltuna
  15. minkä tahansa sopivan ruoan päälle ripoteltuna

Nuupahtanutta basilikaa uunimunakkaassa. Täytteinä myös paketillinen viimeisen käyttöpäivän mozzarellaa, tähteeksijääneitä varhaisperunoita ja niille tarkoitetun kastikkeen loput.
Tomaatti-mozzarellapannukakkupalojen päällä nuupahtanutta rucolaa.

Nuupahtaneet yrtit varsineen voi käyttää yrttiöljyyn: https://yhteishyva.fi/reseptit/yrttioljy/recipe-22237

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Silloin kun kyse ei ole makeutetuista maitotuotteista, käytän maitotuotepurkkien loppuja mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan tai maustettuna syönti kylmänä, tai maidon tapauksessa esimerkiksi kuumaksi kaakaoksi tai puuroksi tehtynä
  2. paksuja maitotuotteita voi käyttää leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä, erityisesti sopivilla mausteilla maustettuna
  3. uuniruoan osana – maitoa ja kermaa voi yleensä ottaen käyttää uuniruoan ainoana nesteenä (joista erityisesti suosittelen uunipuuroja ja makaronilaatikkoa), hapanmaitotuotteita taas suosittelen käyttämään uuniruokiin vain maltillisina määrinä, ja ohuita hapanmaitotuotteita mieluiten pastalla/riisillä/perunalla tai kananmunalla sidottuna. Piimää ja viiliä käyttäisiin lämpimiin pääruokiin vain hyvin pieniä määriä ja harkiten, mutta olenpa kuullut piimästä makaronilaatikossakin: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000005057399.html
  4. keitossa. Maitoa saa kulumaan paljon erityisesti pinaattikeittoon, mutta sitä voi käyttää myös kasvissosekeittojen ainoana liemenä, kunhan huolehtii, ettei pala pohjaan. Kerma ja paksut hapanmaitotuotteet sopivat hyvin moneen keittoon, joskin turkkilaiselle jogurtille suositellaan suurustamista ja se onkin ehkä mielestäni parhaimmillaan vasta keiton pinnalla, erityisesti mausteisen keiton tapauksessa. Piimää ja viiliä en käyttäisi keittoihin.
  5. pizzan päällä, jos kysessä on creme fraiche tai smetana. Ohjeita sellaiseen löytyy googlaamalla valkoinen pizza.
  6. hapanmaitotuotteiden tapauksessa salaatin tai pääruuan kylmänä kastikkeena, erityisesti maustettuna esimerkiksi tuoreilla yrteillä/valkosipulilla/sitruskuoriraasteilla/sitrusmehuilla
  7. osana lämpimiä kastikkeita – tähän löytyy Googlella paljon ohjeita
  8. smoothiessa tai pirtelössä – hapanmaitotuotteiden tapauksessa huomioi happamuus. Kerma kannattaa mieluummin vaahdottaa erikseen ja tarjota vasta pirtelön päälle otettavaksi. Ylimääräiset kermavaahdot voi pakastaa.
  9. leipätaikinassa – maitoa voi käyttää leipätaikinan ainoana nesteenä antaen hyvän maun. Hapanmaitotuotteista tulee leipätaikinaan happamuutta sitä enemmän, mitä suurempi osuus taikinan nesteistä on hapanmaitotuotteita. Happamuutta voi halutessa tasapainottaa lisäämällä taikinaan maun mukaan sokeria tai siirappia. Esimerkiksi piimälimpussa tykkään itse siitä, että puolta litraa piimä kohden on 1 dl siirappia ja lisäksi siirappivedellä voitelu. Suomalaisiin perinteisiin kuuluu myös piimärieska (löytyy Googlella), johon suuresta piimän osuudesta huolimatta ei lisätä makeutusta.
  10. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä *
  11. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä *
  12. uunimunakkaassa – korkeintaan 1½ dl viittä kananmunaa kohden. Piimää, viiliä, jogurttia ja rahkaa en käyttäisi uunimunakkaaseen, mutta muita hapanmaitotuotteita sekä maitoa ja kermaa kyllä.
  13. munakkaan täytteessä, jos kyse on paksusta hapanmaitotuotteesta – sopivin maustein ja sattumin
  14. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä – piimää, viiliä, jogurttia ja rahkaa en ole tähän kokeillut, mutta muut sopivat hyvin
  15. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä yhdessä riisin/pastan/perunan ja valinnaisten sattumien ja ja halutessa mausteiden kanssa
  16. jälkiruuissa

* Maito on hyvää pannukakku- ja lettutaikinan ainoana nesteenä, mutta kermaa ja hapanmaitotuotteita käyttäisin tavallisen suolaisen taikinan nesteenä vain pieniä määriä. Hapanmaitotuotteista tulee maustettuina hyviä kastikkeita suolaisen pannukakun/lettujen kanssa tarjottavaksi. Kerma taas sopii vatkattuna makeiden pannukakkujen ja lettujen kanssa tarjottavaksi, mielellään hillon/marjojen/hedelmien/siirappien kanssa. Makeita lettuja tehdään myös rahkapohjaisina, mikä löytyy googlaamalla syrnikit. Blinitaikinaan taas voi käyttää myös hapanmaitotuotteita esimerkiksi bulgarianjogurttia, turkkilaista jogurttia, tai kermaviiliä, kuten löytyy googlaamalla blinit.

Amerikkalaistyyppisiin makeisiin pannukakkuihin voi käyttää ainoana nesteenä viiliä, jogurttia tai piimää. Silloin tulee happamampia pannukakkuja kuin mihin olen tottunut, mutta makeiden täytteiden kanssa on kuitenkin toiminut. Olen käyttänyt tätä reseptiä, joka on alun perin kirjastosta lainaamastani kirjasta, jonka nimeä en ole ottanut ylös:

Amerikkalaistyyppiset pannukakut

3 dl vehnäjauhoja (210 g)

1 rkl sokeria

½ tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

3 dl viiliä, maustamatonta jogurttia tai piimää

1 rkl sulatettua voita

1 kananmuna, jonka voi tarvittaessa myös jättää pois

voita paistamiseen

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola, leivinjauhe ja sooda. Sekoita kananmunan rakenne tasaiseksi erillisessä astiassa esim. juomalasissa. Sekoita jauhoseoksen joukkoon viili/jogurtti/piimä ja kananmuna. Taikinasta kuuluu tulla melko sakeaa. Paista lettupannulla hitaasti keskilämmöllä ruskeiksi molemmin puolin niin, että yhdessä pannukakussa on taikinaa noin 1-2 rkl. Käännä pannukakku aina silloin, kun se on kohonnut. Tarjoa makeiden täytteiden kanssa, esim. hillo, marjat, hedelmät, (vaahtera)siirappi, hunaja, kermavaahto, vaniljajäätelö, vaniljakastike…

Tämän otsikon alle sopivia jälkiruokia on olemassa vaikka kuinka paljon, mutta itse haluan nostaa niistä esille kaksi omaa erityistä suosikkiani: piimäpohjainen omenapiirakka ja mustikkapiirakka valkoisella täytteellä.

Piimäpohjainen omenapiirakka

4 dl piimää (400 g, voi korvata osittain tai kokonaan maustamattomalla jogurtilla tarvittaessa. Osan voi korvata myös turkkilaisella/kreikkalaisella/bulgarialaisella jogurtilla, kermaviilillä, smetanalla, creme fraichellä tai tuorejuustolla.)

4 dl sokeria (340 g)

1½ dl sulatettua voita (135 g)

6½ dl vehnäjauhoja (420 g)

1 rkl leivinjauhetta

omenaviipaleita noin 5-6 kotimaisesta omenasta

kanelia ja sokeria pinnalle

halutessa tomusokeria jäähtyneen piirakan pinnalle

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita mukaan piimä, sokeri ja sulatettu voi. Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Lado päälle omenaviipaleita sen verran kuin niitä mahtuu yhteen kerrokseen. Ripottele niiden päälle kanelia ja sokeria. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Jäähtyneelle piirakalle voi halutessa sihdata tomusokeria. Piirakan voi nauttia joko sellaisenaan tai kermavaahdon/vaniljajäätelön/vaniljakastikkeen kanssa. Sopii myös pakastettavaksi.

Mustikkapiirakka valkoisella täytteellä

Pohja:

100 g voita

1 dl sokeria (85 g)

1 kananmuna

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

150 g mustikoita (voi myös käyttää esimerkiksi mansikoita, omenoita, päärynöitä tai persikoita)

2 dl kermaviiliä, jonka voi korvata osittain tai kokonaan turkkilaisella/kreikkalaisella/bulgarialaisella jogurtilla, tavallisella maustamattomalla jogurtilla, smetanalla, creme fraichella tai maustamattomalla tuorejuustolla

1 dl sokeria (85 g)

1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vaahdota sähkövatkaimella voi ja sokeri tasaiseksi. Riko joukkoon kananmuna, ja vatkaa sähkövatkaimella uudelleen tasaiseksi. Eri astiassa sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhoseos voiseokseen nuolijalla, ei sähkövatkaimella. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 5-10 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä ja on niin kiinteä, että täyte ei uppoa pohjaan.

Sekoita kermaviiliin kierrevispilällä kananmuna, sokeri ja vaniljauute. Levitä mustikat (tai muut marjat tai hedelmät pilkottuina) pohjan päälle. Kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-30 min, kunnes täyte on hyytynyt. Voi tarjota kuumana, lämpimänä tai kylmänä. Sopii myös pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Tähteiden jatkojalostus: perunamuusi, riisi, puuro, pasta, perunat, risotto ja couscous

Ylijäänyttä perunamuusia, keitinperunoita ja riisiä.

Tässä kirjoituksessa kerron, miten hyödynnän tähteeksi jääneitä perunamuusia, riisiä, pastaa, puuroa, perunoita, risottoa ja couscousia. Luettelen yleisluontoisia tapoja uusiokäyttöön sekä reseptejä ja blogilinkkejä. Sen lisäksi, että näistä tähteistä voi tehdä uutta ruokaa, näistä soveltuvat myös sellaisenaan pakastettavaksi muut paitsi perunat ja perunamuusi. Yleisesti ottaen hyödynnän pienet määrät näitä tähteitä paistinpannulla, kattilassa ja mikrossa tehtäviin ruokiin sekä taikinoihin ja uunimunakkaisiin. Isot määrät näitä tähteitä uusiokäytän yleensä uuniruokiin sekä sämpylä- ja leipätaikinoihin, joiden lopputuloksista ylimääräiset pakastan sopivan kokoisina paloina.

Siirry sivulle: Perunamuusi, Riisi, Puuro, Perunat, Pasta

Siirry kohtaan: Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Pelkkä reseptilista sekalaisten tärkkelystähteiden hyödyntämisestä täällä.

Tähteeksi jääneet perunamuusi, keitetyt perunat, riisit ja pastat, puurot, risotto sekä couscous sopivat hyvin leipätaikinoihin esim. limppu, vuokaleipä, sämpylät, rieskat ja teeleivät. (Perunan ja perunamuusin kanssa on syytä huomioida, että perunalla on taipumus löysyttää taikinaa kypsennysvaiheessa.) Pieninä määrinä niitä voi lisätä taikinoihin muuttamatta taikinan reseptiä. Ne sopivat hyvin myös lettutaikinoihin ja pannukakkuihin, munakkaisiin, uuniruokiin, pannullapaistamiseen (sellaisenaan tai muiden ainesten kanssa) ja keittoihin. Salaattiin käyttäisin näistä kaikkia muita paitsi risottoa, perunamuusia ja puuroa. Hienojakoisessa muodossa nämä sopivat myös liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinaan korppujauhoja tai muita jauhoja korvaamaan. Usein ruoka tuntuu myös riittävän eriltä, kun näitä tarjoaa sellaisenaan (uudelleenlämmitettynä), mutta eri lisukkeiden kanssa.

Sämpylät tai leipä tähteistä

tähteeksijääneitä yhtä tai useampaa näistä: perunamuusi, keitetyt perunat, riisit ja pastat, puurot, risotto, couscous, joulun imelletty perunalaatikko, porkkanalaatikko tai -sose, lanttulaatikko tai -sose, bataattilaatikko tai -sose

(tähteeksijääneitä porkkana- ja juustoraasteita, jos on)

(pieniä määriä hapanmaitotuotepurkkien loppuja, jos on)

nestettä hienojakoisiin tähteisiin sekoitettuna sen verran, että seos on nestemäistä – esim. yhtä tai useampaa näistä: (täys)maito, jogurtti/piimä (jos tykkää happamasta), tähteeksijäänyt sosekeitto/kesäkeitto/pinaattikeitto/valkokastike/juustokastike

25 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa per 5 dl/500 g nestettä

1 rkl sokeria tai siirappia per 5 dl/500 g nestettä (tai enemmän maun mukaan – jos neste on hapanta, voin itse laittaa tähän määrään neljäkin ruokalusikallista sokeria)

½ rkl suolaa per 5 dl/500 g nestettä

n. 12 dl vehnäjauhoja (780 g) per 5 dl/500 g nestettä – voi korvata osittain tai kokonaan hiivaleipäjauholla, jos tykkää sen mausta

½ dl voisulaa tai n. 50 g (tai muuta rasvaa maun mukaan)

Jos tähteinä on keitettyjä perunoita, raasta ne raastimen pienemmillä koloilla tai muusaa ne nesteen kanssa. Jos tähteenä on pastaa, hienonna se veitsellä tai soseuta nesteen kanssa. Sekoita tähteisiin niin paljon nestettä, että se on vetelää nestemäistä kaadettavaa. Punnitse tai mittaa seos. Määritä tarvittavat suolan, sokerin, jauhojen ja voisulan määrät sen mukaan, paljonko nesteseosta tuli. Esimerkiksi jos nestettä tuli noin 1 litra tai 1 kg, käytä esimerkiksi 2 rkl sokeria, 1 rkl suolaa, n. 24 dl (1540 g) vehnäjauhoja ja 1 dl (n. 100 g) voisulaa. Tarvittaessa tähde-nesteseokseen voi sekoittaa lisää nestettä helpottamaan oikeiden ainesosamäärien määrittämistä.

Lämmitä seos tuorehiivan tapauksessa kädenlämpöiseksi, tai kuivahiivan tapauksessa vähän kädenlämpöä kuumemmaksi muttei sormiapolttavaksi. Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen nesteeseen tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Sekoita nesteseokseen suola ja sokeri.

Sekoita jauhot mukaan vähitellen koko ajan kädellä sekoittaen. Jauhojen lisäämisen voi lopettaa siinä vaiheessa, kun taikina irtoaa kulhon reunoista. Perunamuusia paljon sisältävä taikina yleensä löystyy kypsennettäessä, joten jos ei halua sellaisista sämpylöistä tai leivistä matalahkoja, voi halutessa lisätä jauhoja enemmänkin, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että osa jauhoista jäisi kuiviksi. Kuitenkin perunamuusia sisältävät taikinat ovat mielestäni todella hyvänmakuisia ja suutuntumaisia matalina. Kun taikinassa on sopiva määrä jauhoja, sekoita mukaan voisula sen lämpöisenä, että se on sula, mutta ei polta sormia.

Anna taikinan kohota kulhossa peitettynä noin puoli tuntia. Muotoile kohonneesta taikinasta sämpylöitä ja/tai leipiä voidelluille tai leivinpaperoiduille pelleille. Useamman kuin yhden kokoisia tehdessä kannattaa jakaa kuitenkin niin, että samalla pellillä on vain yhden kokoisia tuotoksia. Muotoiluun voi käyttää halutessa apuna jauhoja, mutta se ei ole pakollista. Anna kohota vielä pelleillä.

Paista sämpylöitä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min. Isompia leipiä paista 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes pinta on ruskistunut ja leipä kumisee pohjaan koputettaessa.

Jos tähteeksi on jäänyt jotain kypsää lihaa/kanaa/kalaa/vihanneksia/sieniä ja/tai kastikkeita, niitä voi tarjota valmiiden sämpylöiden tai leipien päällisinä/täytteinä.

Ylimääräiset voi pakastaa esim. pakastuspusseissa. Tarvittaessa ne voi viipaloida tai halkaista ennen pakastamista.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Sekalaisista tärkkelystähteistä voi tehdä hyvän suolaisen pannukakun, johon voi halutessa lisätä muitakin sattumia. Resepti alla.

Suolainen pannukakku tärkkelystähteistä mitä löytyy

3 dl vehnäjauhoja (voi korvata osittain tai kokonaan hiivaleipäjauhoilla, jos tykkää sen mausta)

6 dl (täys)maitoa (voi korvata osittain tai kokonaan perunamuusilla, vellillä, puurolla tai sosemaisella joululaatikolla, joka tai joiden sekoitus ohennetaan maidolla helpostisekoitettavaksi)

4 kananmunaa

1½ tl suolaa

50 g voita sulatettuna

sattumiksi yhtä tai useampaa tähdettä näistä, jos on: keitetty peruna/riisi/pasta, risotto, couscous, uuniperunat, lohkoperunat, paistinperunat

halutessa sattumiksi myös muita tähteitä esim. kypsää lihaa/kanaa/kalaa/vihanneksia/sieniä TAI liha-/kalajalosteita

sattumiksi myös viimeisen käyttöpäivän pehmeitä juustoja, jos on

halutessa juustoraastetta ja/tai mausteita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa kierrevispilällä vehnäjauhot, maito, kananmuna, suola ja voisula (ja halutessa mausteita). Pienennä sattumat suupalan kokoisiksi tai pienemmiksi. Mahdolliset perunat voi mielensä mukaan joko pilkkoa, raastaa tai muussata.

Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle sattumia korkeintaan sen verran, että sattumat eivät ole päällekkäin ja niiden välistä näkyy taikinaa. Ripottele halutessasi päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (noin 25-30 min). Leikkaa paloiksi. Voi tarjota sellaisenaan tai esim. suolaisten täytteiden/kastikkeiden tai puolukkahillon kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Vastaavanlaisen suolaisen pannukakun sekalaisista tärkkelystähteistä voi tehdä myös gluteenittomana. Itse käytän alla olevaa riisi- ja maissijauhoista tehtävää reseptiä.

Gluteeniton suolainen pannukakku sekalaisista tärkkelystähteistä

3 dl riisijauhoja (180 g)

2 dl maissijauhoja (100 g)

2 tl suolaa

1 rkl sokeria

4 kananmunaa

6 dl (täys)maitoa, jonka voi korvata osittain tai kokonaan perunamuusilla, puurolla, vellillä tai sosemaisella joululaatikolla, joka tai joiden sekoitus ohennetaan maidolla helpostisekoitettavaksi (tarkista gluteenittomuus, jos tarpeen)

50 g voita sulatettuna

sattumiksi yhtä tai useampaa tähdettä näistä, jos on: keitetty peruna/riisi/pasta, risotto, couscous, uuniperunat, lohkoperunat, paistinperunat

halutessa sattumiksi myös muita tähteitä esim. kypsää lihaa/kanaa/kalaa/vihanneksia/sieniä TAI liha-/kalajalosteita

sattumiksi myös viimeisen käyttöpäivän pehmeitä juustoja, jos on

halutessa mausteita ja/tai juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa kierrevispilällä keskenään kananmunat ja maito. Sekoita mukaan suola ja sokeri (ja halutessa muita mausteita). Lisää riisi- ja maissijauhot. Sekoita kierrevispilällä niin kauan, että taikinassa ei enää näy möykkyjä. Sekoita mukaan sulatettu voi.

Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Pienennä sattumat suupalan kokoisiksi tai pienemmiksi. Perunat voi valintansa mukaan ainakin pilkkoa, muusata tai raastaa. Ripottele sattumia taikinan päälle korkeintaan sen verran, että ne eivät ole päällekkäin ja niiden välistä näkyy vielä taikinaa. Ripottele halutessa päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa on ruskistumista (n. 20-30 min). Leikkaa paloiksi. Tarjoa sellaisenaan tai suolaisten täytteiden/kastikkeiden kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Myös uunimunakas on hyvä käyttötapa sekalaisille tähteille. Alla tapa, jolla itse teen uunimunakkaat.

Uunimunakas sekalaisista tähteistä (voi tehdä gluteenittomana, maidottomana, kasvisruokana)

5-12 kananmunaa

1½ dl nestettä per 5 kananmunaa (esimerkiksi yhdistelmä näistä mitä sattuu olemaan: perunamuusia, maidolla ohennettua puuroa, velliä, maitoa, kermaa, tähteeksijäänyttä kastiketta/keittoa/lientä/vihersmoothieta, pieni määrä hapanmaitotuote- tai mehupurkin loppuja, maidolla ohennettuja joululaatikoiden tai soseiden loppuja)

½ tl suolaa per 5 kananmunaa (tai vähemmän, jos neste on voimakassuolaista)

sattumiksi yhtä tai useampaa näistä tähteistä, jos löytyy: keitettyjä perunoita/riisiä/pastaa, risottoa, couscousia, uuniperunoita, lohkoperunoita, paistinperunoita

sattumiksi halutessa myös jotain näistä, jos löytyy: tähteeksijäänyt kypsä liha/kana/kala/vihannekset/sienet TAI liha-/kalajalosteita

sattumiksi myös viimeisen käyttöpäivän pehmeää juustoa, jos on

halutessa mausteita ja/tai juustoraasteita – juustoraasteita esim. 50-100 grammaa per 5 kananmunaa

Jos käytät useampaa eri nestettä, sekoita ne keskenään. Kuitenkaan samaan ruokaan ei kannata sekoittaa maitotuotteita ja kuumentamatonta ananasta/kiiviä, joiden entsyymit kykenevät muuttamaan maitotuotteiden maut karvaiksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa keskenään kananmunat, nesteseos ja suola. Voitele sopivan kokoinen vuoka. Esimerkiksi kymmenen kananmunan taikinalle sopiva vuokakoko on suurin piirtein 25 x 30 cm, ja viiden kananmunan taikinalle siten suunnilleen puolet pienempi.

Pienennä sattumat suupalan kokoisiksi tai pienemmiksi. Perunat voi esimerkiksi pilkkoa, muusata tai raastaa. Levitä voidellun vuoan pohjalle sattumat. Jos sattumia on enemmän kuin yhtä eri sorttia, ne voi oman mielihalun mukaan laittaa kerroksiin tai sekoittaa keskenään vuoassa. Tässä vaiheessa voi myös halutessa laittaa juustoraastetta/pehmeää juustoa kerrosten väliin tai päälle, sekoittaa sen yhdessä muiden sattumien kanssa tai sekoittaa juustoraasteen/pehmeän juuston munaseokseen.

Kaada munaseos vuokaan sattumien (ja mahdollisen juuston) päälle. Munaseosta kannattaa olla ainakin sen verran, että kaikki sattumat kastuvat. Jos kaikki sattumat eivät kastuneet, kannattaa sekoittaa lisää munaseosta ja kaataa sattumien päälle. Päälle voi vielä halutessa laittaa juustoraastetta tai pehmeää juustoa sopivan kokoisina paloina. Juustojen sijaan tai niiden lisäksi voi päällimmäiseksi laittaa myös esimerkiksi ohuita raakoja sieni- tai tomaattiviipaleita, jotka päällimmäisenä ollessaan tiivistyvät sopivasti kypsennyksen aikana.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 20-35 min). Leikkaa paloiksi. Tarjolle sopii tuoreet yrtit, jos on. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Kotikokin sivuilla on resepti nimeltään Ihana laiskan äidin rieska, johon voi käyttää reseptin mukaan keitettyjä perunoita, kaurapuuroa tai keitettyä riisiä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/17833/Ihana%20laiskan%20%C3%A4idin%20rieska/

Olen kokeillut kyseistä reseptiä keitetyillä perunoilla, jolloin en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Silloin siinä oli mielestäni liikaa perunaa, liian vähän muuta taikinaa ja liikaa voita. Jatkossa jos tekisin tuolla ohjeella rieskaa keitetyistä perunoista, huolehtisin, että perunaa tulee tilavuudeltaan vähemmän kuin jauhoja. Puurolla ja riisillä en ole kyseistä reseptiä vielä kokeillut.

Allaolevissa kuvissa on linkkejä blogikirjoituksiini, joissa olen käyttänyt tähderisottoa, -puuroa, -perunamuusia, -riisiä ja/tai -perunoita.

Risottoleipiä risoton tähteistä.
Pellillinen rieskaa, johon on käytetty useammanlaista tähdettä yhtä aikaa: perunamuusia, kaurapuuroa, keitettyä riisiä ja keitettyjä perunoita.
Gluteeniton suolainen pannukakku, jonka taikinaan on käytetty kolmenlaista tähdettä: perunamuusia, keitettyä riisiä ja keitettyjä perunoita. Täytteenä on ylemmässä palassa grillibroileria ja majoneesia, alemmassa savukalaa ja kermaviilikastiketta.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Tuunattua kylmää puuroa ja verkkohuijausta

Tänään päivälliseksi söimme loput uunimunakkaat https://ruokaideat.com/2019/06/30/uunimunakasta-paivaystuotteista-ja-tahteista/ ja pakkasesta varhaisperunasämpylöitä: https://ruokaideat.com/2019/06/24/tuoretomaattikeittoa-mozzarellan-ja-tuoreen-basilikan-kanssa-seka-varhaisperunasampyloita/

Jälkiruuaksi tuunasin aamulta jäänyttä jääkaappikylmää puuroa. Puuro oli tehty aamulla mikrossa neljän viljan hiutaleista, täysmaidosta ja suolasta. Nyt jälkiruuaksi sekoitin kylmiin puuron loppuihin lisää täysmaitoa sekä paljon sokeria. Päälle viipaloin tuoreita mansikoita. Oli tosi hyvää.

Instagramissa kerroin tämän kuvan yhteydessä myös kohtaamastani nettihuijauksesta, joten kerron siitä myös tänne. Instagramissa pyrin kertomaan asian sellaisilla sanoilla, joita automaattikääntäjät eivät ymmärrä. Täällä blogissani ei ole käynyt ulkomaisia kävijöitä, joten tänne uskallan kirjoittaa asiasta nyt ihan selkokielellä ilman pelkoa siitä, että huijarit saavat vihiä, mistä asioista he paljastuvat.

Olen ollut Instagramissa nyt vähän yli kuukauden. Reilun viikon siellä oltuani minua lähestyi siellä yksityisviestillä henkilö, jonka käyttäjätunnus alkoi ärrällä ja käyttäjätunnuksessa oli etunimisukunimi nimikirjaimilla är ja äs sekä numeroita. Kerroin Instagramissa tästä huijauksesta pari tuntia sitten ja nyt huomaan kyseisen käyttäjätunnuksen kadonneen Instagramista. Yksityisviestieni kohdalla lukee enää hänen käyttäjätunnuksensa kohdalla vain ”Instagram-käyttäjä” ja hänen profiilikuvansa on siitä poistunut, mutta viestit näyttävät olevan edelleen tallessa. Sama tapahtui kerran aiemminkin sinä aikana, kun hänen kanssaan olin keskusteluyhteydessä, mutta hänen käyttäjätunnuksensa palasi näkyviin pian sen jälkeen.

Hän aloitti keskustelunsa tervehtimällä ja sanomalla haluavansa tutustua ja olla ystäviä. Aavistin, että joku huijaus tämä varmaan on, mutta olin utelias tietämään, mistä on kyse, joten jatkoin keskustelua. Hän sanoi olevansa jenkkilääkäri työskentelemässä Irakissa YK:n hommissa ja pelastavansa siellä henkiä joka päivä, koska siellä on sota.

Noin 2½ viikon satunnaisen jutustelun jälkeen hän viimein toi esille, mitä hän minulta haluaa. Hän pyysi minua menemään kauppaan ja ostamaan 50 euron arvoisen iTunes-lahjakortin, jota hän sanoi tarvitsevansa, jotta hän voisi asentaa kännykkäänsä käyttöjärjestelmäpäivityksen, koska kännykkä toimii hitaasti. Sitä ennen minulle ei ollut väliä onko hän se, joka sanoo olevansa, mutta nyt oli.

Minulla on nettisivusto https://convertrecipe.com jonka olen tehnyt omiin tarpeisiini, koska en löytänyt netistä sellaista valmiina ja tarvitsin sellaista. Tein sivustolle ensin sovelluksen, joka muuntaa amerikkalaisen ruokareseptin eurooppalaisiin mittayksiköihin, ja laitoin sen julkiseen nettiin, jotta joku muukin voisi halutessaan sitä käyttää. Tein sitten joutessani sivustolle muitakin reseptikonverttereita, joita ihmiset ovat hakeneet Googlella, se kun oli aika helppo homma sen ensimmäisen tehtyäni.

Kyseisessä sivustollani ei ole juurikaan kävijöitä, mutta kävijäseuranta on. Niinpä annoin kyseiselle henkilölle linkin sivustolleni, ja pyysin klikkaamaan. Hän heti klikkasi, miettimättä. Hän lähetti minulle heti kuvankaappauksenkin todisteeksi siitä, että hän kävi siellä. Minä katsoin sitten reaaliaikaisesta kävijäseurannasta hänen sijaintinsa eli sen ainoan senhetkisen kävijän sijainnin. Se oli Ibadan, Nigeria. Kävijäseurannan mukaan hän ei edes käyttänyt kännykkää sillä hetkellä niin kuin väitti, vaan tietokonetta.

Saman tien pyysin häneltä todisteeksi henkilöllisyydestään myös toista juttua, mikä tuli mieleeni. Pyysin häntä lähettämään itsestään kuvan naamanvääntelyilmeellä (näytin emojilla, millainen ilme pitäisi olla) ja jossa samassa kuvassa hänellä on peukku ylöspäin. Siitä hän suuttui ja lopetti keskustelun siihen. Hänellä oli Instagram-profiilissa useita naamakuvia (mutta eniten oli kuvia kukista ja maisemista), mutta ne tuskin olivat hänen ja tuskin edes luvan kanssa otettuja. Niinpä hänen olisi todennäköisesti ollut mahdotonta lähettää kuvaa minun pyytämälläni ilmeellä samasta henkilöstä, joka hänen profiilikuvissaan on.

Olen oikeastaan aika otettu, että juuri minun kohdalleni osui ihan aito nigerialaishuijaus. Toisaalta ihmettelen, että vainko viidenkymmenen euron arvoisen lahjakortin huijaamisen takia nähdään muutaman viikon vaiva? Todennäköisesti hänellä on useita huijaamisyrityksiä meneillään samanaikaisesti. Todennäköisesti myös hän olisi pyytänyt aina vain vähitellen isompia summia, jos olisin suostunut siihen ensimmäiseen.

Suututettuani hänet tajusin, että haluan oppia lisää tästä asiasta. Jatkoin hänen kanssaan keskustelua, eikä hän ilmeisesti saanut selville, mitä hänestä tiedän. Nyt viimeisen tunnin aikana hänen Instagram-profiilinsa on jo poistunut, mihin varmasti on joku syy.

Hänen vielä ollessaan Instagramissa hän alkoi minulle selittää, että hän lähettäisi kyllä sen pyytämäni selfien, mutta hän ei saa ottaa yhtään kuvia, koska on siellä sota-alueella ja siellä on tarkat säännöt turvallisuussyistä. Kas kun ei heti sitä keksinyt sanoa. Silti hän on näyttänyt päivittävän Instagramiin uusia kuvia, mutta en ehtinyt kysyä selitystä asialle.

Kiinnostaisi tietää tästä tapauksesta moni asia, jota en voi kysyä. Kuten, että toimiiko hän yksin vai onko tässä joku järjestäytynyt rikollisuus taustalla. Ja että onko heillä siellä jotkut koulut, joissa opetetaan nigerialaishuijauksen perusteet. Kiinnostaisi myös tietää, tekeekö hän tätä huijausta ihan päivätyökseen ja paljonko rahaa ja moneltako ihmiseltä hän on onnistunut huijaamaan. Wikipediasta kun asiasta lukee, niin tässä tapauksessa on aika moni nigerialaiskirjeille tyypillinen piirre, joten tuskin hän on kaikkia konsteja itse keksinyt.

Jotenkin tuntuu, että juuri tämä huijari ei ollut kovin ammattimainen. Hän esimerkiksi väitti olevansa amerikkalainen, mutta kirjoitusasu ei ollut sen mukainen. Hän kirjoitti monet sanat brittikirjoitusasulla, ja hänellä toistui aina samat virheet kuten ”he his”, kun pitäisi olla ”he is”. Lisäksi hän heti haksahti niin sanotusti ansaan, kun pyysin häntä klikkaamaan linkkiä. Hän ei ilmeisesti tiennyt, että kävijäseuranta nettisivustoilla on nykyään arkipäivää.