Ruokaa tähteistä: ylijäänyt keitetty riisi

Keitetyn riisin jämät kattilassa.

Tässä kirjoituksessa kerron tapoja hyödyntää tähteeksi jäänyt keitetty riisi. Annan reseptejä ja linkkejä. Ylimääräinen keitetty riisi voidaan uusiokäyttää moniin samoihin ruokiin kuin keitetty peruna, perunamuusi, pasta, puuro, risotto ja couscous. Kirjoituksestani Tähteiden jatkojalostus: perunamuusi, riisi, puuro, pasta, perunat, risotto ja couscous löytyy uusiokäyttökohteita, joihin voi käyttää niistä yhtä tai useampaa:

Siirry kohtaan: Riisivuoka, Riisiletut, Rieska, Linkkejä

Pelkkä reseptilista ylijääneen riisin hyödyntämisestä täällä.

Yksi helppo ja nopea tapa käyttää ylijäämä riisi on tehdä siitä ruokaisa salaatti, esim. savukirjolohi-riisisalaatti tai savusiika-riisisalaatti. Riisin jämistä tulee helposti ja nopeasti myös kulhoruoka. Pannulla tulee hyvä kiinalainen paistettu riisi tai paistettu riisi pyttipannun tapaan. Appelsiiniriisi keitetyn riisin tähteistä on herkullinen jälkiruoka. Mikrossa voi tehdä keitetystä riisistä riisipuuroa. Kypsää riisiä voi käyttää keittoihin, kuten minestrone-tyyliseen keittoon. Keitetystä riisistä on helppo tehdä riisirieskaa pellillinen tai pieniä riisirieskoja. Ylijääneestä riisistä voi tehdä myös nopeita teeleipiä. Riisirieskoihin ja riisiteeleipiin ei tarvita hiivaa, vaan molemmat kohotetaan leivinjauheella. Riisirieskan reseptissä on kananmunaa, jota riisiteeleipään ei tarvita.

Tähteeksi jäänyt keitetty riisi sopii hyvin muihinkin leipätaikinoihin esim. limppu, vuokaleipä ja sämpylät. Minun kokemukseni mukaan keitetyllä riisillä on taipumus aavistuksen makeutua raakoja jauhoja sisältävissä taikinoissa, ja makeutuminen joskus jatkuu vielä pakastamisen ja uudelleen lämmittämisen jälkeenkin. Pieninä määrinä jämäriisiä voi lisätä taikinoihin muuttamatta taikinan reseptiä. Ylijäänyt riisi sopii hyvin myös lettutaikinoihin ja pannukakkuihin, munakkaisiin ja uuniruokiin. Riisin jämät sopivat myös liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinaan korppujauhoja tai muita jauhoja korvaamaan. Usein ruoka tuntuu myös riittävän eriltä, kun tähderiisiä tarjoaa sellaisenaan (uudelleenlämmitettynä), mutta eri lisukkeiden kanssa. Jos uudelleenlämmitetty tähderiisi tuntuu syödessä liian kuivalta, sitä voi mehevöittää esim. öljyllä, voisulalla tai jämäkastikkeilla.

Pyrin yleensä käyttämään riisin jämät kolmen päivän kuluessa, mutta tämän mukaan riisi säilyisi jääkaapissa jopa kuusi (6) päivää (ja pakastimessa 3 kk): https://www.goodtoknow.co.uk/food/how-long-keep-cooked-foods-fridge-529949

Ylijäänyt riisi sopii paitsi suolaisiin, myös makeisiin ruokiin, mikäli riisi oli alun perin vain vedessä keitettyä ainoastaan suolalla maustettua. Kokeile valkoista keitettyä riisiä esimerkiksi smoothieihin ja pirtelöihin, joita riisi paksuntaa sitä enemmän, mitä suurempi riisin osuus on.

Suolaisen pannukakun lisäksi ylijääneestä riisistä voi tehdä myös makean pannukakun. Voi yksinkertaisesti käyttää tavallista makean pannukakun reseptiä, mutta ennen taikinan kaatamista vuokaan ripottelee keitettyä riisiä vuokaan sinne tänne sattumiksi sen verran, että riisi ei peitä puoliakaan koko vuoasta, ja taikina kastelee riisit reilusti. Riisipannukakku paistetaan samassa lämpötilassa kuin tavallinenkin, ja otetaan uunista ulos, kun pinta on ruskistunut ja pannukakku kypsä (paistoaika suunnilleen sama kuin tavallisella pannukakulla). Lisukkeiksi sopii samat kuin tavallisellekin pannukakulle, kuten hillo ja kermavaahto. Kesäaikaan korvaan hillon tuoreilla marjoilla ja tarvittaessa (vaahtera)siirapilla. Tässä yksi suosittu pannukakkuresepti, johon voi lisätä ylijääneet riisit, joskin itse korvaan margariinin voilla: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/574/Maailman%20paras%20pannukakku/

Mutta takaisin suolaisiin ruokiin, joita ovat loput tämän kirjoituksen uusiokäyttötavoista keitetylle riisille. Tähteeksi jääneestä keitetystä riisistä voi yleensä ottaen tehdä uuniruoan näin:

Riisivuoka tähteistä (voi tehdä gluteenittomana, maidottomana, kananmunattomana, kasvisruokana)

keitettyä riisiä tai risottoa

nesteitä mitä löytyy: esim. tähteeksijääneitä keittoja/kastikkeita/liemiä (tarvittaessa lämmitettynä, jos on kiinteytynyt kylmässä) JA/TAI munamaitoa suhteessa 1 kananmuna per 2 dl maitoa + 1-2 maustemittaa suolaa

halutessa kermaa (sekoita siihen suolaa esim. 1 maustemitta per 1 dl, jos ruokaan ei tule voimakassuolaisia nesteitä)

sattumia mitä löytyy: esimerkiksi tähteeksijääneitä kypsiä lihoja/kanoja/kaloja/vihanneksia/sieniä suupaloina tai (viimeisen käyttöpäivän) leikkeleitä tai lihajalosteita

halutessa mausteita ja/tai maustekastikkeita maun mukaan

viimeisen käyttöpäivän pehmeitä juustoja, jos on

pieni määrä hapanmaitotuote- tai mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja, jos niitä sattuu olemaan ylimääräisenä – kuitenkaan ei kuumentamatonta ananasta/kiiviä sekaisin maitotuotteiden kanssa

halutessa juustoraastetta sekaan ja/tai pinnalle, pintajuustot halutessa (suolattuun) kermaan tai korppujauhoihin sekoitettuna

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka. Sekoita uunivuoassa nesteitä, kypsää riisiä, sattumia sekä halutessa mausteita/maustekastikkeita ja juustoraastetta sellaisessa suhteessa, että kaikki riisit kastuvat, mutta seos ei näytä keitolta. Jos kaikki riisit eivät kastuneet, voi sekoittaa mukaan lisäksi esimerkiksi munamaitoa tai tomaattimurskaa, maultaan sopivaa lientä tai kermaa. Jos taas nestettä tulikin liikaa niin, että riisit jo uivat väljästi, mukaan voi sekoittaa tasaiseksivispattua kananmunaa esimerkiksi 1 kananmuna per 2 dl ylimääräistä nestettä.

Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta joko sellaisenaan tai kermaan tai korppujauhoihin sekoitettuna. Kermaa voi käyttää esimerkiksi sen verran, että kaikki juustoraasteet kastuvat, ja kermaan voi sekoittaa suolaa esim. 1 maustemitallinen per 1 dl kermaa. Korppujauhoja käytettäessä hyvä suhdeluku on esim. 1 dl korppujauhoja per 1 dl juustoraastetta.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut. Ennen syöntiä anna mielellään vetäytyä pöydällä 5 minuuttia. Voidaan syödä pääruokana tai lisäkkeenä sen mukaan, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii myös pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Riisivuoka, Riisiletut, Rieska, Linkkejä

Keitetystä riisistä tehdyt letut ovat myös hyvä idea, joskin tällä ohjeella tehtyjen riisilettujen suutuntuma ja maku muistuttaa enemmän riisimunakasta kuin perinteisiä lettuja: https://www.budgetbytes.com/rice-pancakes/

Riisiletut (gluteeniton ja myös maidoton, jos paistaa muussa kuin voissa)

keitettyä riisiä

kananmunaa 1 kpl per 3½ dl keitettyä riisiä

1/4 tl suolaa per 3½ dl keitettyä riisiä

halutessa ½ tl kanelia ja ½ tl vaniljauutetta per 3½ dl keitettyä riisiä, jos haluaa näistä jälkiruokalettuja

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Kuumenna lettupannun koloissa voi tai muu rasva. Ota lusikalla riisiseosta koloihin, ja madalla riisiseos lusikalla kussakin kolossa. Paista noin 5 min kultakin puolelta. Tarjoa joko sellaisenaan, muiden ruokien lisäkkeenä tai suolaisten tai makeiden täytteiden kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Riisivuoka, Riisiletut, Rieska, Linkkejä

Alla on kaura-riisirieskan resepti, jossa riisinä on tähteeksijäänyttä keitettyä riisiä. Muuna viljana on vain kaurahiutaleita, joten valitsemalla gluteenittomat kaurahiutaleet tämä riisirieska on helppo valmistaa gluteenittomana. Kuitenkin jos tätä aikoo tarjota keliaakikolle, on erittäin tärkeää myös, että kaikki tähän rieskaan tai taikinaan koskevat asiat ovat ehdottoman puhtaita, eivätkä sisällä minkäänlaisia jäämiä gluteeniviljasta.

Tähän rieskaan käyvät minun kokemukseni mukaan muut keitetyt riisit paitsi pikariisi. Pikariisillä olen huomannut olevan taipumus kovettua rieskaksi paistettaessa.

Tämän rieskan ohjeen löysin aluperin nimellä Riisirieska, mutta minusta tarkempi nimi tälle on Kaura-riisirieska, koska kaura maistuu tässä selvästi. Suutuntuma on mielestäni mukavan karjalanpiirakkamainen. Kaurahiutaleita sisältävät rieskat ovat minun makuuni parhaimmillaan munavoin kanssa. Resepti on alun perin täältä: https://riitanpuutarha.wordpress.com/2015/10/20/riisirieska/

Kaura-riisirieska tähteeksijääneestä keitetystä riisistä (gluteeniton, jos käyttää gluteenittomia kaurahiutaleita)

4 dl tähteeksijäänyttä keitettyä riisiä TAI riisipuuroa (kokeile myös muilla puuroilla)

nokare voita sulatettuna

5 dl täysmaitoa

3 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia, jos pitää olla gluteeniton)

2 kananmunaa

1 tl suolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Kaada löysä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut. Leikkaa paloiksi. Sopii pakastettavaksi.

Keitetystä riisistä voi tehdä rieskaa myös ilman kaurahiutaleita. Olen tehnyt myös hyvää riisirieskaa vehnäjauhopohjaisena (kuva alla). Sittemmin olen tehnyt riisirieskaa myös pellillisen ja pikkurieskoja.

Riisirieskaa keitetyn riisin tähteistä.

Siirry kohtaan: Alku, Riisivuoka, Riisiletut, Rieska, Linkkejä

Allaolevissa kuvissa on linkkejä blogipostauksiini, joissa olen käyttänyt keitetyn riisin tähteitä.

Riisi-kinkkuvuoka keitetyn riisin tähteistä (ja muista tähteistä).
Kana-riisilaatikkoa keitetyn riisin tähteistä.
Mikrossalämmitettyä tähderiisiä voin kanssa. Lisänä kebakkoja ja kurkkutikkuja.
Voissapaistettua riisiä ja halloumia sekä salaattia.

Possu-riisilaatikko, joka on tehty tähteeksi jääneistä keitetystä riistä ja nyhtöpossusta.
Savukirjolohi-riisisalaatti kylmästä keitetystä riisistä.
Kulhoruoka riisistä, paistetusta munasta, pestokastikkeesta, kasviksista ja pähkinöistä.
Savusiika-riisisalaatti.
Riisipuuro keitetystä riisistä kanelin ja sokerin kanssa.
Appelsiiniriisi keitetystä riisistä.
Kiinalainen paistettu riisi.
Paistettu riisi pyttipannun tapaan.
Pellillinen riisirieskaa.
Pienet riisirieskat (sama linkki kuin edellisessä kuvassa).
Teeleipä keitetystä riisistä.
Minestrone-tyylinen keitto ylijääneestä riisistä ja ylijääneistä lihoista.
Nakki-riisivuoka keitetystä riisistä, nakeista ja ruokakermasta.

Alla on linkkejä tämän blogin ulkopuolisiin resepteihin, joissa voi käyttää kylmää ylijäämä riisiä.

Siirry kohtaan: Alku, Riisivuoka, Riisiletut, Rieska, Linkkejä

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Ruokaa tähteistä: ylijäänyt perunamuusi

Perunamuusin tähteet.

Tässä kirjoituksessa kerron esimerkkejä, miten hyödyntää tähteeksi jäänyt perunamuusi. Perunamuusin tähteistä voi tehdä monenlaista, joten annan reseptejä ja linkkejä, joissa on erilaisia tapoja käyttää tähteeksi jäänyt muusi. Monissa resepteissä perunamuusin voi myös korvata muulla muusilla kuten juuresmuusi tai bataattimuusi, tai sosemaisella laatikolla kuten joululaatikot. Perunamuusin jämät voidaan uusiokäyttää moniin samoihin ruokiin kuin keitetty peruna, riisi, pasta, puuro, risotto ja couscous. Kirjoituksestani Tähteiden jatkojalostus: perunamuusi, riisi, puuro, pasta, perunat, risotto ja couscous löytyy uusiokäyttökohteita, joihin voi käyttää niistä yhtä tai useampaa:

Siirry kohtaan: Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Pelkkä reseptilista perunamuusin hyödyntämisestä täällä.

Nopein tapa hyödyntää edellispäivältä ylijäänyt perunamuusi on lämmittää se mikrossa. Kertaalleen jäähdytetty ja uudelleenlämmitetty perunamuusi maistuu herkästi tunkkaiselta, mutta olen löytänyt tavan, jolla tunkkainen maku lähtee pois ja jäljelle jää vain neutraali perunamaku: Lämmitän perunamuusin mikrossa kauttaaltaan vähintään 70-asteiseksi, sitten annan sen jäähtyä alle 60-asteiseksi. Tämä tapa saada jämäperunamuusista tunkkaisen sijaan neutraalin makuista perustunee perunan luontaisiin entsyymeihin, jotka minun kokemusteni mukaan hävittävät jämäperunan tunkkaisia makuja n. 60-asteen lämpötilassa (pätee siis myös ylijääneisiin keitettyihin perunoihin, eikä pelkästään perunamuusiin). Tällaisessa lämmityksessä perunamuusista haihtuu jonkin verran nestettä pois, eli muusi jonkin verran kuivuu, joten suosittelen syömään tällä tavalla lämmitetyn perunamuusin kanssa jotain kastiketta. Kastikkeet kannattaa lisätä vasta sitten, kun perunamuusi on lämmittämisen jälkeen jäähtynyt alle 60 asteen.

Pannulla paistettu perunamuusi on nopea tehdä, kun vain sekoittaa perunamuusiin kananmunan ja paistaa rasvassa kiinteäksi ja molemmin puolin ruskeaksi. Sekoittamalla enemmän kananmunaa ja lisäksi kinkkua tulee pannulla talonpojan munakas perunamuusista. Yksi helppo ja yksinkertainen tapa käyttää ylimääräinen perunamuusi on myös gratinoitu perunamuusi, jossa perunamuusiin sekoitetaan kananmuna, kuorrutetaan juustoraasteella ja paistetaan uunissa. Perunamuusin tähteistä tulee uunissa myös duchesse-perunat tai mehevä perunapannukakku.

Yleinen tapa hyödyntää perunamuusin tähteet on perunarieska. Perunarieskaa voi tehdä pellillisen tai useamman, tai tehdä pienempiä perunarieskoja. Pienet perunarieskat voi kypsentää joko pannulla tai uunissa. Rieskat on helppo ja suht nopea tehdä, koska niitä ei tarvitse kohottaa, eikä niihin tarvita perunamuusin lisäksi muuta kuin jauhoja, kananmunaa, suolaa ja maitoa. Perunamuusista voi myös tehdä perunavellin. Perunamuusista tehdyt sämpylät kuuluvat suosikkisämpylöihini. Perunamuusista tehty perunalimppu on niinikään herkullista.

Ylijäämä perunamuusi sopii muutenkin leipätaikinoihin esim. vuokaleipä ja teeleivät. Taikinaa alustaessa on hyvä huomioida, että perunamuusilla on taipumus löysyttää taikinaa sitä enemmän, mitä suurempi perunamuusin osuus on. Tunkkaisenkin makuinen perunamuusi makeutuu raakoja vehnäjauhoja sisältävissä taikinoissa ja mehevöittää taikinan miellyttävän makuiseksi ja suutuntumaiseksi. Pieninä määrinä perunamuusia voi lisätä taikinoihin muuttamatta taikinan reseptiä.

Jämäperunamuusi sopii hyvin myös lettutaikinoihin, uuniruokiin, muffinsseihin ja keittoihin (erityisesti sosekeitot). Perunamuusin tähteet sopivat myös liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinaan korppujauhoja tai muita jauhoja korvaamaan.

Jos jämäperunamuusin tunkkainen maku ratkaisevasti häiritsee, silloin suosittelen käyttämän perunamuusin mihin tahansa raakoja jauhoja sisältävään taikinaan, joiden kypsennetyissä lopputuloksissa se tunkkainen maku onkin muuttunut miellyttäväksi makeudeksi. Kiinteäksi paistettu perunamuusi (pannulla tai uunissa) maistuu yleensä samalta kuin peruna tuoreeltaan, eli ilman sitä tunkkaista eilismakua. Myös lihaa tai lihajalosteita sisältävät perunamuusivuoat ovat minun kokemukseni mukaan hyviä, vaikka niissä olisikin käytetty aiemmalta päivältä ylijäänyttä perunamuusia.

Itse uusiokäytän ylijäänyttä perunamuusia pitkälti sen mukaan, paljonko perunamuusin jämiä on. Alla on suurpiirteinen jako.

Allaolevalla ohjeella tehdyt perunasämpylät ovat yksi suosikkejani. Näissä perunasämpylöissä tulee hyvin esille perunaisille taikinoille ominaiset makeutuneen perunan maku ja mehevä suutuntuma. Nämä perunasämpylät jäävät tavallisia sämpylöitä matalammiksi, ja halkaistuina ovat löysiä kuin lätyt, minkä voisi ”korjata” käyttämällä vähemmän perunamuusia ja enemmän vehnäjauhoja, mutta silloin jäisi paitsi perunasämpylän niistä ominaisuuksista, joista itse pidän eniten. Nämä perunasämpylät ovat meheviä ilman halkaisemistakin, joten itse useimmiten vain voitelen näistä alapuolet ja syön halkaisematta. Ohje on alun perin täältä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/374473/Kuohkeat%20perunas%C3%A4mpyl%C3%A4t/

Perunasämpylät perunamuusin tähteistä

3-4 dl perunamuusia (voi korvata osittain tai kokonaan tähteeksi jääneellä joulun peruna-, porkkana-, lanttu- tai batattilaatikolla tai -soseella tai niiden sekoituksella)

2 dl täysmaitoa

pieni nokare voita

1 pussi kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa

3 rkl siirappia

1 tl suolaa

n. 5 dl vehnäjauhoja

3 rkl sulatettua voita

Vispaa perunamuusin sekaan maito. Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä seos 42-asteiseksi eli vähän kädenlämpöä kuumemmaksi muttei sormiapolttavaksi. Jos taas käytät tuorehiivaa, lämmitä seos 37-asteiseksi eli kädenlämpöiseksi.

Lisää joukkoon sulamaan pieni nokare voita, ja sekoita. Sekoita joukkoon siirappi, suola ja kuiva- tai tuorehiiva. Sekoita käsin joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista, mutta on vielä hyvin pehmeää. Sekoita käsin mukaan sulatettu voi sen lämpöisenä, että se ei polta sormia. Anna kohota kulhossaan peitettynä puolisen tuntia. Ota taikinasta käsillä sämpylää joten kuten muistuttavia nokareita/kasoja voidelluille tai leivinpaperoiduille uunipelleille niin, että sämpylöiden väliin jää leviämisvaraa. Tälle taikinamäärälle yleensä tarvitsen kaksi uunipeltiä. Anna kohota pelleillä vartin verran. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min, kunnes pinnat ovat ruskistuneet. On hyvää lämpimänä ja kylmänä, ja sopii myös pakastettavaksi.

Perunasämpylöitä muusista.

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Perunamuusista tulee myös todella hyviä lettuja. Alla ohje, jota itse käytän. Se on alun perin täältä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/64325/Perunaletut/

Perunaletut perunamuusin jämistä

n. 2 dl perunamuusia (voi korvata osittain tai kokonaan tähteeksi jääneellä joulun peruna-, porkkana-, lanttu- tai batattilaatikolla tai -soseella tai niiden sekoituksella)

2 kananmunaa

1 tl suolaa

n. 2 dl täysmaitoa

n. 1½ dl vehnäjauhoja

(½ dl persiljasilppua halutessa, jos on)

paistamiseen voita

Sekoita kulhossa kierrevispilällä perunamuusi, kananmunat ja maito. Lisää suola ja vehnäjauhot. Lisää persiljasilppu, jos käytät sitä. Sekoita taikina tasaiseksi, ja jätä turpoamaan noin vartiksi. Sulata voi lettupannun koloissa tai tavallisella paistinpannulla. Paista letut molemmin puolin ruskeiksi. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi puolukkahillo tai kinkku-kermaviilikastike.

Kinkku-kermaviilikastike

100 g savukinkkua pilkottuna pieniksi kuutioiksi (tai tähteeksi jäänyttä joulukinkkua, jos on)

2 dl kermaviiliä

½ tl suolaa

1 tl sokeria

(halutessa ripaukset mustapippuria, valkopippuria, kuivattuja yrttejä esim. timjamia tai basilikaa, 1 puristettu valkosipulin kynsi)

(kourallinen tuoreita yrttejä silputtuna, jos on – esim. persiljaa, basilikaa tai rucolaa)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi. Yön yli jääkaapissaollessa maustuu vielä lisää. Erittäin hyvää myös salaatinkastikkeena.

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Yksi vähemmän tunnettu käyttökohde jämäperunamuusille on perunatassut. Ne ovat leivinjauheella kohotettuja perunaleipäsiä. Ne maistuvat lapsilleni lämpiminä ja kylminä, mutta itse pidän niistä vain kylmänä. Näihin vaikuttaa pätevän sama kuin muihinkin hapanmaitotuotteita sisältäviin leivonnaisiin: tykkään kylmänä enemmän kuin lämpimänä. Resepti on alun perin täältä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/50789/Perunatassut/

Perunatassut perunamuusin tähteistä

5 dl perunamuusia (voi korvata osittain tai kokonaan tähteeksi jääneellä joulun peruna-, porkkana-, lanttu- tai batattilaatikolla tai -soseella tai niiden sekoituksella)

1-2 dl täysmaitoa

5 dl vehnäjauhoja

2 dl kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia

1 tl suolaa

2 kananmunaa

100 g voita sulatettuna

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita perunamuusiin voisula. Sekoita mukaan maito, kermaviili ja kananmunat niin, että munan rakenne rikkoutuu kunnolla (suosittelen kierrevispilää). Sekoita eri kulhossa keskenään kuivat aineet eli vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita kuiva-aineseos muun taikinan joukkoon.

Nostele taikinasta nokareita voidelluille tai leivinpaperoiduille uunipelleille (kahdelle). Litistä niitä lusikalla hieman. Paista uunin alaosassa noin puoli tuntia.

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Tähteeksi jääneestä perunamuusista tulee myös hyvä perunapannukakku. Sen resepti on alun perin täältä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/37497/Perunapannukakku/

Perunapannukakku.

Alkuperäinen resepti on makealle perunapannukakulle. Itse olen muuttanut reseptin suolaiseksi versioksi, johon joskus lisään myös suolaisia sattumia. Hyväksi todettuja perunapannukakun sattumia ovat ainakin pilkotut nakit, pilkottu kinkku, murennettu paistettu pekoni sekä se sama kypsä liha, mitä sen perunamuusinkin kanssa syötiin (esim. poronkäristys). Alla oma versioni perunapannukakusta.

Perunapannukakku perunamuusin tähteistä, suolainen versio

½ litraa perunamuusia (n. 500 g) (voi korvata osittain tai kokonaan tähteeksi jääneellä joulun peruna-, porkkana-, lanttu- tai batattilaatikolla tai -soseella tai niiden sekoituksella)

½ litraa täysmaitoa (500 g)

4 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja (260 g)

2 tl suolaa (tai maun mukaan)

100 g voita sulatettuna

(halutessa lisäksi sattumia pinnalle korkeintaan sen verran, että ne eivät ole päällekkäin ja niiden väleistä näkyy taikinaa – esim. ohuita nakkipaloja, pilkottua kinkkua, paistettua murennettua pekonia tai kypsää tähteeksijäänyttä lihaa – korkeintaan 200 grammaa)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita keskenään perunamuusi ja maito esim. kierrevispilällä. Sekoita mukaan kananmunat ja suola. Sekoita mukaan vehnäjauhot. Lopussa lisää voisula, ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele halutessasi sattumia pinnalle niin, että ne eivät koske toisiinsa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (noin 30 min). Sopii myös pakastettavaksi. Tarjoiluehdotuksia

Perunapannukakkua savusiian ja kermaviilikastikkeen kanssa.

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Yksi hyvä perunapannukakkua muistuttava, mutta eri muotoinen, on perunamuffinit. Alla oma versioni perunamuffineista. Resepti on alun perin täältä: https://maistuisvarmaansullekin.blogspot.com/2013/11/perunamuffinit.html

Perunamuffinit tähteeksi jääneestä perunamuusista

2 dl perunamuusia (voi korvata osittain tai kokonaan tähteeksi jääneellä joulun peruna-, porkkana-, lanttu- tai batattilaatikolla tai -soseella tai niiden sekoituksella)

4 dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

1 dl täysmaitoa

2 rkl voita sulatettuna

1 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

(halutessa sattumia esim. pilkottua kinkkua, ohuita nakkipaloja, kypsiä pekonipaloja, kypsää lihaa tai kypsiä pilkottuja sieniä – korkeintaan sen verran, että välistä näkyy myös taikinaa)

(halutessa mausteita kuten tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. ripaus kuivattua oreganoa)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele metalliset muffinivuoat tai muffinipellin kolot, tai vaihtoehtoisesti käytä silikonisia muffinivuokia tai paperisia muffinivuokia. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita eri astiassa keskenään perunamuusi, maito, suola, kananmunat ja voisula. Sekoita taikinaan nopeasti vehnäjauhoseos (sekoittamatta enempää kuin on tarpeen taikinan tasaiseksi sekoittumiseksi). Jaa taikina muffinipellin koloihin tai muffinivuokiin. Ripottele halutessasi päälle sattumia suupalan kokoisina niin, että ne eivät koske toisiinsa ja niiden väleistä näkyy taikinaa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnat ovat saaneet väriä (noin 25 min).

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Jos perunamuusia on jäljellä aika paljon eli ainakin puoli litraa, siitä voi tehdä pääruuaksi perunamuusivuoan. Sen resepti on alun perin Kodin kuvalehden sivuilta, josta löytyy jämäperunamuusille muitakin käyttötapoja: https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/kokkaa/niksit/10_tapaa_kayttaa_perunamuusi_jota_jai_liikaa

Perunamuusivuoka tähteistä (voi tehdä glutenittomana)

perunamuusia + ohentamiseen tilkka maitoa

kananmunia 1-2 per 6 dl (noin 600 g) perunamuusia

tähteeksijääneitä kastikkeita, jos on

tähteeksijääneitä kypsiä sattumia, jos on – esim. kypsää lihaa/kanaa/kalaa/sieniä TAI kypsiä liha- tai kalajalosteita (esim. viimeisen käyttöpäivän kinkkua/nakkia/makkaraa, savukalaa tai tonnikalaa)

halutessa juustoraastetta juustosta mitä löytyy (esim. 2 dl juustoraastetta per 6 dl muusia)

halutessa mausteita

Ohenna perunamuusi tilkalla maitoa, ja lisää halutessa mausteita. Sekoita muusiseokseen 1-2 kananmunaa per 6 dl muusia. Tässä vaiheessa muusiseokseen voi myös halutessa sekoittaa juustoraastetta maun mukaan. Pilko sattumat, jos ne ovat suupaloja isompia, tai jätä makkarat ja nakit kokonaisiksi. Voitele uunivuoka. Tässä vaiheessa on ainakin kaksi mahdollista tapaa jatkaa:

TAPA 1: Levitä lusikalla vuokaan puolet muusiseoksesta. Levitä siihen päälle sattumat (ja halutessa mausteita) ja mahdolliset kastikkeet. Levitä loput muusiseoksesta päälle. TAI, jos on kastikkeita tai kokonaisia makkaroita/nakkeja:

TAPA 2: Levitä uunivuoan pohjalle kokonaiset makkarat/nakit tai suupaloiksi pilkotut muut sattumat ja kastikkeet. Levitä muusiseos päälle. Tällöin ruuasta tulee paimenen paistosta muistuttava.

Halutessasi ripottele vielä juustoraastetta pinnalle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (noin 20 minuuttia).

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Allaolevissa kuvissa on linkkejä blogipostauksiini, joissa olen käyttänyt tähteeksijäänyttä perunamuusia.

Perunateeleipiä perunamuusin tähteistä.
Gratinoitu perunamuusi.
Vasemmalla lautasella: pannulla paistettuja perunarieskoja. Oikealla pellillä: uunissa paistettuja perunarieskoja.
Pannulla paistettua perunamuusia kinkun kanssa.
Perunavelliä paistetun pekonin kanssa.
Duchesse-perunat perunamuusista.
Talonpojan munakas perunamuusista.
Perunalimput perunamuusista.

Alla on linkkejä tämän blogin ulkopuolisiin resepteihin, joissa uusiokäytetään ylijäänyttä perunamuusia.

Siirry kohtaan: Alku, Perunasämpylät, Perunaletut, Perunatassut, Perunapannukakku, Perunamuffinit, Perunamuusivuoka, Linkkejä

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Tähteiden käyttö tähdetyypin mukaan

Siirry kohtaan:

Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro

Selostus täällä.

Rieska erinäisistä tähteistä: perunamuusia, kaurapuuroa, riisiä ja keitinperuna.
Riisirieskaa keitetyn riisin tähteistä.
Perunateeleipiä tähteeksijääneestä perunamuusista.
Leipiä, joihin on käytetty risoton tähteet.
Kaurahiutaleista tehty ryynirieska, johon on käytetty tähteeksijääneet keitinperunat.
Sämpylöitä, joiden taikinassa on muusattuja keitettyjä varhaisperunoita. Käy myös ”vanhat” perunat.
Nakki-makaronilaatikkoa tähteeksijääneestä keitetystä makaronista.
Kinkku-makaronilaatikko, johon on käytetty tähteeksijääneet keitetyt makaronit sekä melkein vanhaa kinkkua, juustoa, maitoa ja munia.
Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsät lihat, kanat ja kalat

Selostus täällä.
Pizza, jonka täytteenä on tähteeksijäänyttä poronkäristystä.
Savusiikakeitto savusiian tähdelihoista ja perkeistä.
Porokiusausta tähteeksijääneestä poronkäristyksestä.
Savusiikasalaattia savusiian tähteistä.
Kana-pastavuoka tähteeksijääneistä paistetuista broilerisuikaleista.
Savusiikavoileipä tähteeksijääneestä savusiiasta.
Suolaisten pannukakkupalojen päällä tähteeksijääneitä grillibroileria ja savukalaa sekä kastikkeita. Pannukakkutaikina on gluteeniton, ja siihen on upotettu tähteeksijääneet perunamuusit, keitinperunat ja riisit.
Tähteeksijäänyttä grillibroileria wokkikastikkeella. Lautasella myös riisinuudelia ja höylättyjä vihanneksia.
Paimenen paistosta tähteeksijääneestä poronkäristyksestä.
Kanakeittoa tähteeksijääneestä grillibroilerin lihoista ja luista.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot

Yleisimmät käyttökohteeni näille tähteille ovat:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai uudelleenlämmitettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. salaatin komponenttina
  4. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  5. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Hampurilainen, jonka välissä on tähteeksijäänyt kalapihvi.
Pizza, jonka täytteenä on tähteeksijääneet lihapullat ja pekonit.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin ja niin, että kastike on syöntihetkellä taas lämmintä:

  1. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. täytteessä lisättyjen sattumien kanssa
  2. uuniruoan osana
  3. keitossa (tällöin huomioin, että sekä kastike että liemi eivät saa olemmat olla voimakasumamisia, jottei keitosta tulee liikaumaminen)
  4. pizzan täytteessä pieninä määrinä niin, että pizzasta ei tule liian vetinen
  5. sellaisenaan uudelleen lämmitettynä, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  6. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, joko sattumiin sekoitettuna tai niin, että lisäsattumia tarjotaan erikseen
  7. suolaisen pannukakun taikinassa korvaamaan osan nesteestä
  8. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä/täytteenä
  9. uunimunakkaassa
  10. munakkaan täytteessä
  11. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä
  12. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
Kebakkoja, joiden taikinassa tähteeksijääneet lampaan paistinkastikkeet.

IMG_8765
Sienipastaa, jossa tähteeksijäänyttä voi-valkoviinikastiketta.
Poro-pastavuoka, johon on käytetty tähteeksijääneet pizzan tomaattikastike ja poronkäristyslihat.
Uunimunakasta, jossa on porsaan paistinkastikkeen loput, jämäperunoita sekä pizzanteosta jääneet pilkotut kinkut ja ananaspurkin mehu.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa

Ruokaa tähteistä: ylijäänyt jauhelihakastike, kanakastike, lihakastike, makkarakastike yms.

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin ja niin, että kastike on syöntihetkellä taas lämmintä:

  1. leipien/hampurilaisten/tortilloiden täytteenä
  2. uuniruoan osana, esimerkiksi paimenen paistos -tyyppisen ruoan alakerroksena
  3. keitossa (tällöin huomioin, että sekä kastike että liemi eivät saa olemmat olla voimakasumamisia, jottei keitosta tulee liikaumaminen)
  4. pizzan täytteenä, mutta ei niin paljon että pizzasta tulee liian vetinen
  5. sellaisenaan uudelleen lämmitettynä, mutta eri lisäkkeiden kanssa kuin alun perin
  6. pastan, riisin tai perunan kastikkeen osana
  7. suolaisen pannukakun täytteenä
  8. suolaisten lettujen täytteenä/täytteessä
  9. uunimunakkaassa
  10. munakkaan täytteenä
  11. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä

Erityisesti tomaattipohjaiset bolognese-tyyppiset kastikkeet sopivat kaikkiin yllämainittuihin, mutta myös muita otsikon mukaisia tähteitä kannattaa oman harkinnan mukaan kokeilla näihin.

Leipien päällä tähteitä: kesäsipuli-voikastiketta kylmänä ja savulohta.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Ruuanlaitosta jääneet liemet

Näitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. uuniruoan osana silloin, kun uuniruoassa on tärkkelystä ja/tai kananmunaa sitomassa liemiä
  2. keiton liemenä, liemen vahvuudesta riippuen joko vedellä laimennettuna tai sellaisenaan
  3. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  4. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä, kuitenkin varoen, ettei kokonaisuudesta tule liian voimakkaan makuinen
  5. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä, jälkimmäisessä suurustettuna ja tarvittaessa laimennettuna
  6. uunimunakkaassa
  7. munakkaan täytteessä suurustettuna ja tarvittaessa laimennettuna
  8. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä
  9. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä varoen niin, että täyte ei ole vetinen eikä liian voimakkaan makuinen
  10. wok-tyyppisten ruokien kastikkeen pohjana
Possu-riisivuoka, johon käytetty possun ribsien lihat ja paistolientä.
Lihamurekkeet, joiden taikinassa possun ribsien paistoliemen loput.
Kirjolohi-pastavuoka, johon meni uunikirjolohen perkeistä keitetyt liemet ja tähdelihat.

Savusiian ja perunoiden kastikkeena tuunattu ja suurustettu kalakeiton ylijäämäliemi.
Lihamureketta, jonka taikinan nesteenä on nyhtöpossusta jääneet paistoliemet. Perunat on paistettu nyhtöpossusta irronneessa rasvassa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kylmänä tarjotut kastikkeet

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:

  1. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  2. uuniruoan osana, kuitenkin huomioiden, ettei mausta tule liian voimakas
  3. keitossa, kuitenkin huomioiden, ettei kastike juoksetu tai ettei keiton mausta tule liian voimakas
  4. pizzan täytteenä – jotkut kylmät kastikkeet kuten majoneesi sopivat lämpimän pizzan päälle paiston jälkeen lisättynä, toiset kuten salsa sopivat jo ennen uunia joko päällimmäiseksi pieniä määriä tai tomaattikastiketta korvaamaan
  5. salaatin kastikkeena
  6. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin – moni kylmä kastike sopii niin kasvisten kuin riisin/pastan/perunan ja lihan/kanan/kalankin kanssa
  7. leipätaikinan nesteenä, jos maku koetaan leipään sopivaksi
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, joko kylmässä tai lämpimässä, maku- ja juoksettumisnäkökulmat huomioiden
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä, kastikkeen maun sopivuus pannukakkuun huomioiden
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä, kastikkeen maun sopivuus lettuihin huomioiden
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä, joko ainoana nesteenä tai osana nesteestä, riippuen kastikkeen maun voimakkuudesta tai siitä, paljonko kastiketta on
  14. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä

Kylmiä kastikkeita lämmitettäviin ruokiin käytettäessä on syytä huomiota, että kuumennettaessa osa kylmistä kastikkeista juoksettuu, osan maku voimistuu, osan maku miedontuu. Juoksettuvia kastikkeita on esimerkiksi majoneesi, mutta juoksettumisen voi ehkäistä ainakin suurustamalla tai käyttämällä sellaiseen uuniruokaan, jossa on paljon kananmunaa. Happoa sisältävillä kastikkeilla on taipumus maistua happamammilta lämpiminä, kun taas raakaa sipulia tai valkosipulia sisältävien kastikkeiden sipuliset maut miedontuvat kypsennettäessä.

Kalapuikoille tarkoitettua kermaviilikastiketta seuraavana päivänä kasvistikkujen dippinä. Tähteeksijääneitä kalapuikkoja on hampurilaisen välissä.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsennetyt vihannekset ja sienet

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai uudelleenlämmitettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa
  5. pizzan täytteenä maun mukaan
  6. salaatin komponenttina
  7. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  8. leipätaikinassa hienojakoiseksi soseutettuna, paitsi sieniä vierastaisin leivissä liikaa
  9. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  10. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  11. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  12. uunimunakkaassa
  13. munakkaan täytteessä
  14. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa hienonnettunan tai soseutettuna
  15. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  16. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Tähteeksijäänyttä paistettua munakoisoa pastan, fetajuuston ja tuoreen mintun kanssa.
Sosekeittoa tähteeksijääneistä uunijuureksista.
Hampurilaisten välissä tähteeksijääneitä karamellisoitua sipulia ja lihamureketta.
Munakkaan täytteenä tähteeksijäänyttä paahdettua punakaalia ja parmesaania. Lisänä itsetehtyjä ruisleipäsiä.
Sienimunakas ylijääneistä paistetuista sienistä.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kypsentämättömat pienennetyt vihannekset ja sienet

Näitä tähteitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin, tarvittaessa lisäpienennettynä ja/tai kypsennettynä:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai kypsennettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä maun ja koon mukaan
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa
  5. pizzan täytteenä, porkkanaraaste sopii myös raakana pizzan pohjataikinaan pieninä määrinä
  6. salaatin komponenttina
  7. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  8. leipätaikinassa, erityisesti porkkanaraaste – maku huomioiden
  9. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  10. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  11. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  12. uunimunakkaassa
  13. munakkaan täytteessä
  14. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  15. suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana
  16. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Tähteeksijäänyttä varhaiskaalisalaattia paistettuna pekoninrasvan ja vaahterasiirapin kanssa. Annoksessa myös tähteeksijäänyttä pastaa öljyn kanssa ja pakkasesta mikrotettuja jauhelihapihvejä, joiden taikinan nesteeksi on käytetty tähteeksijääneet paistinkastikkeet.
Minestronekeitto, jossa on uuniportobellojen teosta jääneet portobellosienten jalat sekä tähteeksijääneet pihvit.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi

Näitä tähteitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä tai uudelleenlämmitettynä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana
  4. keiton pinnalla tai lisänä
  5. salaatin komponenttina
  6. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  7. leipätaikinassa hienonnettuna
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa hienonnettuna
  12. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  13. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa tai niiden kanssa tarjottuna, myös wok-tyyppiset ruuat

Keitetyistä jäähtyneistä kananmunista voi myös tehdä munavoin sekoittamalla hienonnettuja munia pehmitettyyn voihin.

Munakascurry tähteeksijääneestä munakkaasta.
IMG_8739
Suolaista pannukakkua, jonka taikinassa on tähteeksijääneitä paistettua munaa, pekonia ja keitettyä riisiä.
Kasvislettuja, joiden taikinassa on tähteeksijääneet munavoit ja kesäkeiton loput. Päällä on minttu-jogurttikastiketta.
Tähteeksijäänyt paistettu kananmuna leivän päällä kylmänä. Toisen leivän päällä tähteeksijäänyttä pestoa. Kuvassa myös uudelleenlämmitettyä linssikeittoa.
Munapasta. Tähteeksijääneitä munavoita, spagettia ja pizzakastiketta sekoitettuna ja mikrossalämmitettynä. Päällä paljon parmesaania.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Kuivahtanut leipä

Kuivahtanutta leipää käytän mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti paahdettuna voin kanssa tai (juustolla) päällystettynä lämpimänä voileipänä
  2. uuniruoan osana, esimerkiksi strata-nimisessä makaronilaatikon tyyppisessä munamaitopohjaisessa uuniruuassa, tai korppujauhoiksi jauhettuna uuniruuan pinnalla voin tai juustoraasteen kanssa
  3. keiton suurustajana pehmeäksi keitettynä ja soseutettuna, tai keiton pinnalla krutongeiksi paistettuna
  4. salaatin komponenttina, esimerkiksi panzanella-tyyppisessä salaatissa tai krutongeiksi paistettuna
  5. leipätaikinassa – tätä en ole vielä kokeillut, mutta hienonnettu kuivahtanut leipä voisi ihan hyvin toimia leipätaikinassa, ja monissa ruisleipäresepteissä käytetäänkin jo olemassaolevaa hapanta ruisleipää
  6. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa suurustajana, hienonnettuna ja soseutettuna
  7. uunimunakkaassa kuutioituna tai hienonnettuna
  8. munakkaan täytteessä, mieluiten krutongeiksi paistettuna
  9. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa, joko niin että leipäpalat liotetaan nesteissä ennen hienontamista, tai niin että kuivuneet leivät ensin hienonnetaan ja sitten turvotetaan nesteissä korppujauhojen tapaan
  10. liha-/kana-/kala-/kasvispyöryköiden tai -/pihvien/-puikkojen/-nugettien kierittelemiseen korppujauhoina
  11. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, esimerkiksi perinteisessä pyttipannussa perunan korvaaminen leipäkuutioilla toimii minun kokemukseni mukaan hyvin
  12. krutongeiksi paistetut leipäkuutiot ovat hyviä ruokien osana ja myös sellaisenaan – tarvittaessa voi maustaa esimerkiksi valkosipulilla ja yrteillä

Jos leipä on vaaleaa, siitä voi tehdä köyhiä ritareita. Niiden kanssa voi tarjoilla esimerkiksi hilloa, marjoja, (vaahtera)siirappia, hunajaa, sokeria, kermavaahtoa, vaniljajäätelöä – kaikkea, mitä makeiden lettujenkin kanssa tykkää syödä. Kannattaa kokeilla köyhiä ritareita myös suolaisilla täytteillä – silloin leivän ei tarvitse edes välttämättä olla vaaleaa niin kuin makeiden köyhien ritarien tapauksessa. Vaaleasta leivästä yksi perinteinen käyttötapa on myös leipävanukas, ja kaikille kuivahtaneille leiville käyttökohteeksi sopii leipäressu. Sekä köyhille ritareille, leipävanukkaalle että leipäressulle löytyy paljon ohjeita Googlella. Ei-happamia leipiä voi myös ajatella muroina tai myslinä: murennettuna kulhoon, päälle maitoa tai jogurttia sekä halutessa sokeria/hunajaa/siirappia ja marjoja tai hedelmiä.

Kaikki kuivahtaneet leivät voi myös jauhaa korppujauhoiksi, esimerkiksi tehosekoittimella. Jos leipä on täysin kuivunutta, siitä tehty korppujauho säilyy ilmatiivissä säilytysastiassa pitkään. Syntynyttä korppujauhoa voi käyttää siihen, mihin kaupankin korppujauhoa, jos vain juuri sen leivän maku sopii siihen ruokaan. Esimerkiksi ruisleivästä tehtyä korppujauhoa voisin itse käyttää liha- ja kalapulliin, mutta siipikarjasta tehtyihin pyörykän tapaisiin en osaisi juuri rukiin makua kuvitella. Kauraleivästä tehty korppujauho sopisi silti varmasti niihinkin.

Tuoreena hankittujen leipien kuivumista on myös helppo ehkäistä pakastamalla. Ennen pakastamista itse mieluiten leikkaan isot leivät annospaloiksi, ja ruispalat/-puikulat irrottelen puoliskoistaan. Sämpylät joskus halkaisen ennen pakastamista, mutta en aina.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Keitot

Tähteeksijäänyttä keittoa usein pakastan annoksina, mutta pakastamisen lisäksi käytän sitä mieluiten näin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti uudelleenlämmitettynä – maku usein paranee uudelleenlämmityksessä
  2. uuniruoan osana, niin että ylimääräiset nesteet sidotaan esim. pastalla, riisillä, perunalla tai kananmunalla
  3. sellaisenaan, mutta eri päälleripoteltavien tai erillislisukkeiden kanssa kuin alun perin
  4. leipätaikinassa – tähän mennessä olen käyttänyt juuressosekeittoa leipätaikinan nesteeksi, jolloin on tullut hyviä juuressämpylöitä. Muitakin keittoja voi soseutettuna käyttää leipätaikinan nesteeksi, jos vain keiton maku on leipään sopiva.
  5. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa/kastikkeena, jos lopputuloksena tulevassa kastikkeessa itsessään ei ole pastan/riisin/perunan palasia ja jos kastikkeeseen tulee sakeutta tavalla tai toisella. Esimerkiksi sakea linssikeitto sopii riisin kastikkeeksi.
  6. suolaisen pannukakun taikinassa korvaten osan nesteestä *
  7. suolaisten lettujen taikinassa korvaten osan nesteestä *
  8. uunimunakkaassa pieniä määriä niin, että viittä kananmunaa kohti tulee korkeintaan 1½ dl nestettä
  9. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä, hienojakoisena – maku huomioiden
  10. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä, jos ylimääräiset nesteet sidotaan esim. pastalla/riisillä/perunalla tai kananmunalla

*tai mausta riippuen jopa kaikki nesteet. Siihen erityisen hyviä ovat sosekeitot tai soseutetut kasviskeiton tähteet, varsinkin valkoisia maitotuotteita sisältävät, kuten kesäkeitto tai pinaattikeitto.

Kasvislettuja, joiden taikinan nesteenä on soseutetut ylijääneet kesäkeitot ja munavoit.
Juustoinen linssi-pastavuoka, johon meni linssikeiton loput.
Edellispäivän tomaattikeitto jalostettuna meksikolaiseksi papukeitoksi. Päällä juustorastetta ja kuivuneita tortillankuoria.
Feta-kasvispannari, jonka taikinan nesteenä on tähteeksijäänyttä kasvissosekeittoa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Pataruuat

Näitä tähteitä käytän mieluiten näihin tarkoituksiin, niin että pataruoka on syöntihetkellä taas lämmin:

  1. sellaisenaan syönti uudelleenlämmitettynä – maku usein paranee uudelleenlämmityksessä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana niin, että ylimääräiset nesteet sidotaan esimerkiksi perunalla/riisillä/pastalla tai kananmunalla
  4. keitossa – kuitenkin huomioiden, että sekä pataruoan että keiton liemen ei kannata olla voimakasumamisia, jottei keitosta tule liian voimakkaan makuinen
  5. pizzan täytteenä pieniä määriä niin, että pizzasta ei tule liian vetinen
  6. sellaisenaan, mutta eri lisukkeiden kanssa kuin alun perin
  7. leipätaikinassa soseutettuna korvaamaan osan nesteestä, mikäli padan maun voisi kuvitella sopivan leipään – itse kuvittelisin kasvispadan sopivan leipätaikinaan, mutta lihapadan en
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa, jos lopputuloksena syntyvässä kastikkeessa ei itsessään ole pastan/riisin/perunan palasia ja kastikkeeseen saadaan sopiva paksuus
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa soseutettuna, maku huomioiden
  14. suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana niin, että ylimääräiset nesteet sidotaan esimerkiksi riisillä, perunalla tai kananmunalla

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot

Raa’at viimeisen käyttöpäivän tuotteet pyrin joko kypsentämään tai pakastamaan viimeisenä käyttöpäivänä. Käytän niitä mieluiten näihin tarkoituksiin, tarvittaessa kypsennettynä:

  1. sellaisenaan syönti jos maistuu
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa
  5. pizzan täytteenä
  6. salaatin komponenttina
  7. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa tai sellaisenaan kypsennettynä erillisen kastikkeen kanssa, jos kyseessä ei juusto
  8. suolaisen pannukakun täytteenä/täytteessä
  9. suolaisten lettujen täytteenä/täytteessä
  10. uunimunakkaassa
  11. munakkaan täytteenä/täytteessä
  12. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  13. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  14. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat, jos kyseessä ei ole kuumassasulava juusto – jos on, sitä voi ripotella valmiin paistoksen päälle lautasella esim. raastettuna, höylättynä, murennettuna tai revittynä

Suolainen pannukakku, jossa on paketti viimeisen käyttöpäivän mozzarellaa ja viimeisenä käyttöpäivänä paistettu paketillinen pekonia.
Ruisleipien päällä viimeisen käyttöpäivän mozzarellaa ja nuupahtanutta rucolaa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Juustonkannikat tai raastetut juustot

Raastettuja juustoja voi pakastaa sopivan kokoisina annoksina. Silloin kun en pakasta, käytän niitä mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kylmänä
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä – erityisesti lämpimissä voileivissä
  3. uuniruoan osana
  4. keiton päälle ripoteltuna
  5. pizzan täytteenä
  6. salaatin komponenttina – jos ei ole raastettuna, sopii myös kuutioituna
  7. leipätaikinassa
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  14. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  15. minkä tahansa suolaisen ruoan päälle ripoteltuna, mihin vain tekee mieli

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Nahistuneet vihannekset ja sienet

Näitä käytän mieluiten seuraaviin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan syönti kypsennettynä esim. paistamalla tai paahtamalla
  2. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä paistettuna tai paahdettuna
  3. uuniruoan osana
  4. keitossa, erityisesti sosekeitoissa
  5. pizzan täytteenä, jos maku sopii pizzaan
  6. salaatin komponenttina, paistamisen tai paahtamisen jälkeen
  7. leipätaikinassa, jos maku sopii – raastettuna tai muuten hienonnettuna
  8. pastan, riisin tai perunan kastikkeessa
  9. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä
  10. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä
  11. uunimunakkaassa
  12. munakkaan täytteessä, paistettuna tai paahdettuna
  13. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa hienonnettuna
  14. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä
  15. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa, myös wok-tyyppiset ruuat
Nahistuneista juureksista tehty kasvissosekeitto. Lisänä on pakkasesta kahdenlaista tähteitä sisältävää leipää: sämpylässä on varhaisperunoita, viipaleleivässä risottoa.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Ylikypsät hedelmät ja marjat

Ylikypsät banaanit voi pakastaa kuorittuina ja halutessa myös pilkottuna. Pakastamisen jälkeen ne kannattaa käyttää sulattamatta, eli esimerkiksi smoothieihin ja pirtelöihin. Pakastimesta sulatettujen banaanien väri tummuu minun kokemukseni mukaan aika pian sulattamisen jälkeen. Yleensä ottaen voisin sanoa, että kun puhutaan makeista hedelmistä ja marjoista, ylikypsinä ne sopivat ainakin näihin tarkoituksiin:

  1. smoothieihin ja pirtelöihin
  2. mehuihin
  3. kiisseleihin
  4. jogurtin tai viilin mausteeksi, haluttaessa lisätyn sokerin, hunajan tai siirapin kanssa
  5. puuron, murojen tai myslin kanssa
  6. leivontaan, esim. banaanikakku, marja- ja hedelmäpiirakat
  7. hilloksi keittämiseen
  8. jäätelön tai mehujäiden tekemiseen
  9. hedelmä- tai marjarahkaan
  10. salaatteihin, jos niissä ei haittaa ylikypsä ulkonäkö

Ylikypsällä tarkoitan tässä siis sellaisia ylikypsiä, jotka eivät ole vielä homehtuneet. Jos homehtumaan ehtii päästä, silloin heitän biojätteeseen.

Hedelmistä osa sopii myös pääruokiin. Ainakin ananas, persikka, omena ja päärynä sopivat esimerkiksi broileri- ja sianliharuokiin – varsinkin itämaisesti maustettuihin sellaisiin.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Nuupahtaneet yrtit

Nuupahtaneet yrtit voi kuivata, sitten hienontaa ja säilyttää purkissa, ja käyttää sieltä kuivattujen yrttien tapaan. Silloin kuin en tee niin, yleisimmät käyttökohteeni nuupahtaneille yrtille ovat seuraavat:

  1. leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteessä
  2. uuniruoan osana
  3. keitossa tai keiton päälle ripoteltuna
  4. pizzan täytteenä, joko tomaattikastikkeeseen hienonnettuna tai pizzan päälle paiston jälkeen
  5. salaatin komponenttina
  6. kylmissä tai kuumissa kastikkeissa
  7. pataruuissa
  8. suolaisen pannukakun taikinassa, täytteessä tai päälle ripoteltuna
  9. suolaisten lettujen taikinassa, täytteessä tai päälle ripoteltuna
  10. uunimunakkaassa tai sen päälle ripoteltuna
  11. munakkaan täytteessä
  12. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinassa
  13. suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana
  14. pyttipannussa tms. pannupaistoksissa tai niiden päälle ripoteltuna
  15. minkä tahansa sopivan ruoan päälle ripoteltuna

Nuupahtanutta basilikaa uunimunakkaassa. Täytteinä myös paketillinen viimeisen käyttöpäivän mozzarellaa, tähteeksijääneitä varhaisperunoita ja niille tarkoitetun kastikkeen loput.
Tomaatti-mozzarellapannukakkupalojen päällä nuupahtanutta rucolaa.

Nuupahtaneet yrtit varsineen voi käyttää yrttiöljyyn: https://yhteishyva.fi/reseptit/yrttioljy/recipe-22237

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Silloin kun kyse ei ole makeutetuista maitotuotteista, käytän maitotuotepurkkien loppuja mieluiten näihin tarkoituksiin:

  1. sellaisenaan tai maustettuna syönti kylmänä, tai maidon tapauksessa esimerkiksi kuumaksi kaakaoksi tai puuroksi tehtynä
  2. paksuja maitotuotteita voi käyttää leivän/hampurilaisen/tortillan tms. päällisenä tai täytteenä, erityisesti sopivilla mausteilla maustettuna
  3. uuniruoan osana – maitoa ja kermaa voi yleensä ottaen käyttää uuniruoan ainoana nesteenä (joista erityisesti suosittelen uunipuuroja ja makaronilaatikkoa), hapanmaitotuotteita taas suosittelen käyttämään uuniruokiin vain maltillisina määrinä, ja ohuita hapanmaitotuotteita mieluiten pastalla/riisillä/perunalla tai kananmunalla sidottuna. Piimää ja viiliä käyttäisiin lämpimiin pääruokiin vain hyvin pieniä määriä ja harkiten, mutta olenpa kuullut piimästä makaronilaatikossakin: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000005057399.html
  4. keitossa. Maitoa saa kulumaan paljon erityisesti pinaattikeittoon, mutta sitä voi käyttää myös kasvissosekeittojen ainoana liemenä, kunhan huolehtii, ettei pala pohjaan. Kerma ja paksut hapanmaitotuotteet sopivat hyvin moneen keittoon, joskin turkkilaiselle jogurtille suositellaan suurustamista ja se onkin ehkä mielestäni parhaimmillaan vasta keiton pinnalla, erityisesti mausteisen keiton tapauksessa. Piimää ja viiliä en käyttäisi keittoihin.
  5. pizzan päällä, jos kysessä on creme fraiche tai smetana. Ohjeita sellaiseen löytyy googlaamalla valkoinen pizza.
  6. hapanmaitotuotteiden tapauksessa salaatin tai pääruuan kylmänä kastikkeena, erityisesti maustettuna esimerkiksi tuoreilla yrteillä/valkosipulilla/sitruskuoriraasteilla/sitrusmehuilla
  7. osana lämpimiä kastikkeita – tähän löytyy Googlella paljon ohjeita
  8. smoothiessa tai pirtelössä – hapanmaitotuotteiden tapauksessa huomioi happamuus. Kerma kannattaa mieluummin vaahdottaa erikseen ja tarjota vasta pirtelön päälle otettavaksi. Ylimääräiset kermavaahdot voi pakastaa.
  9. leipätaikinassa – maitoa voi käyttää leipätaikinan ainoana nesteenä antaen hyvän maun. Hapanmaitotuotteista tulee leipätaikinaan happamuutta sitä enemmän, mitä suurempi osuus taikinan nesteistä on hapanmaitotuotteita. Happamuutta voi halutessa tasapainottaa lisäämällä taikinaan maun mukaan sokeria tai siirappia. Esimerkiksi piimälimpussa tykkään itse siitä, että puolta litraa piimä kohden on 1 dl siirappia ja lisäksi siirappivedellä voitelu. Suomalaisiin perinteisiin kuuluu myös piimärieska (löytyy Googlella), johon suuresta piimän osuudesta huolimatta ei lisätä makeutusta.
  10. suolaisen pannukakun taikinassa tai täytteessä *
  11. suolaisten lettujen taikinassa tai täytteessä *
  12. uunimunakkaassa – korkeintaan 1½ dl viittä kananmunaa kohden. Piimää, viiliä, jogurttia ja rahkaa en käyttäisi uunimunakkaaseen, mutta muita hapanmaitotuotteita sekä maitoa ja kermaa kyllä.
  13. munakkaan täytteessä, jos kyse on paksusta hapanmaitotuotteesta – sopivin maustein ja sattumin
  14. liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinan nesteenä – piimää, viiliä, jogurttia ja rahkaa en ole tähän kokeillut, mutta muut sopivat hyvin
  15. suolaisen piirakan/pasteijan täytteessä yhdessä riisin/pastan/perunan ja valinnaisten sattumien ja ja halutessa mausteiden kanssa
  16. jälkiruuissa

* Maito on hyvää pannukakku- ja lettutaikinan ainoana nesteenä, mutta kermaa ja hapanmaitotuotteita käyttäisin tavallisen suolaisen taikinan nesteenä vain pieniä määriä. Hapanmaitotuotteista tulee maustettuina hyviä kastikkeita suolaisen pannukakun/lettujen kanssa tarjottavaksi. Kerma taas sopii vatkattuna makeiden pannukakkujen ja lettujen kanssa tarjottavaksi, mielellään hillon/marjojen/hedelmien/siirappien kanssa. Makeita lettuja tehdään myös rahkapohjaisina, mikä löytyy googlaamalla syrnikit. Blinitaikinaan taas voi käyttää myös hapanmaitotuotteita esimerkiksi bulgarianjogurttia, turkkilaista jogurttia, tai kermaviiliä, kuten löytyy googlaamalla blinit.

Amerikkalaistyyppisiin makeisiin pannukakkuihin voi käyttää ainoana nesteenä viiliä, jogurttia tai piimää. Silloin tulee happamampia pannukakkuja kuin mihin olen tottunut, mutta makeiden täytteiden kanssa on kuitenkin toiminut. Olen käyttänyt tätä reseptiä, joka on alun perin kirjastosta lainaamastani kirjasta, jonka nimeä en ole ottanut ylös:

Amerikkalaistyyppiset pannukakut

3 dl vehnäjauhoja (210 g)

1 rkl sokeria

½ tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

3 dl viiliä, maustamatonta jogurttia tai piimää

1 rkl sulatettua voita

1 kananmuna, jonka voi tarvittaessa myös jättää pois

voita paistamiseen

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola, leivinjauhe ja sooda. Sekoita kananmunan rakenne tasaiseksi erillisessä astiassa esim. juomalasissa. Sekoita jauhoseoksen joukkoon viili/jogurtti/piimä ja kananmuna. Taikinasta kuuluu tulla melko sakeaa. Paista lettupannulla hitaasti keskilämmöllä ruskeiksi molemmin puolin niin, että yhdessä pannukakussa on taikinaa noin 1-2 rkl. Käännä pannukakku aina silloin, kun se on kohonnut. Tarjoa makeiden täytteiden kanssa, esim. hillo, marjat, hedelmät, (vaahtera)siirappi, hunaja, kermavaahto, vaniljajäätelö, vaniljakastike…

Tämän otsikon alle sopivia jälkiruokia on olemassa vaikka kuinka paljon, mutta itse haluan nostaa niistä esille kaksi omaa erityistä suosikkiani: piimäpohjainen omenapiirakka ja mustikkapiirakka valkoisella täytteellä.

Piimäpohjainen omenapiirakka

4 dl piimää (400 g, voi korvata osittain tai kokonaan maustamattomalla jogurtilla tarvittaessa. Osan voi korvata myös turkkilaisella/kreikkalaisella/bulgarialaisella jogurtilla, kermaviilillä, smetanalla, creme fraichellä tai tuorejuustolla.)

4 dl sokeria (340 g)

1½ dl sulatettua voita (135 g)

6½ dl vehnäjauhoja (420 g)

1 rkl leivinjauhetta

omenaviipaleita noin 5-6 kotimaisesta omenasta

kanelia ja sokeria pinnalle

halutessa tomusokeria jäähtyneen piirakan pinnalle

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita mukaan piimä, sokeri ja sulatettu voi. Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Lado päälle omenaviipaleita sen verran kuin niitä mahtuu yhteen kerrokseen. Ripottele niiden päälle kanelia ja sokeria. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Jäähtyneelle piirakalle voi halutessa sihdata tomusokeria. Piirakan voi nauttia joko sellaisenaan tai kermavaahdon/vaniljajäätelön/vaniljakastikkeen kanssa. Sopii myös pakastettavaksi.

Mustikkapiirakka valkoisella täytteellä

Pohja:

100 g voita

1 dl sokeria (85 g)

1 kananmuna

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

150 g mustikoita (voi myös käyttää esimerkiksi mansikoita, omenoita, päärynöitä tai persikoita)

2 dl kermaviiliä, jonka voi korvata osittain tai kokonaan turkkilaisella/kreikkalaisella/bulgarialaisella jogurtilla, tavallisella maustamattomalla jogurtilla, smetanalla, creme fraichella tai maustamattomalla tuorejuustolla

1 dl sokeria (85 g)

1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vaahdota sähkövatkaimella voi ja sokeri tasaiseksi. Riko joukkoon kananmuna, ja vatkaa sähkövatkaimella uudelleen tasaiseksi. Eri astiassa sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhoseos voiseokseen nuolijalla, ei sähkövatkaimella. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 5-10 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä ja on niin kiinteä, että täyte ei uppoa pohjaan.

Sekoita kermaviiliin kierrevispilällä kananmuna, sokeri ja vaniljauute. Levitä mustikat (tai muut marjat tai hedelmät pilkottuina) pohjan päälle. Kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 20-30 min, kunnes täyte on hyytynyt. Voi tarjota kuumana, lämpimänä tai kylmänä. Sopii myös pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Keitetty pasta, riisi, risotto, peruna, perunamuusi, couscous ja puuro; Kypsät lihat, kanat ja kalat; Kypsät liha/-kana-/kalapullat, -pihvit, -murekkeet, -kebakot ja -puikot; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa ei sattumia seassa; Kuumana tarjotut kastikkeet, joissa sattumia seassa; Ruuanlaitosta jääneet liemet; Kylmänä tarjotut kastikkeet; Kypsennetyt vihannekset ja sienet; Kypsentämättömät pienennetyt vihannekset ja sienet; Paistetut tai keitetyt kananmunat, munakkaat, munakokkeli ja munavoi; Kuivahtanut leipä; Keitot; Pataruuat; Viimeisen käyttöpäivän liha-/kana-/kalatuotteet ja pehmeät juustot; Juustonkannikat tai raastetut juustot; Nahistuneet vihannekset ja sienet; Ylikypsät hedelmät ja marjat; Nuupahtaneet yrtit; Maitotuotepurkkien loput, jotka uhkaavat jäädä pilaantumaan

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Tähteiden jatkojalostus: kypsät lihat, kanat ja kalat

Nyhtöpossun tähteitä.

Tässä kirjoituksessa kerron tapojani hyödyntää tähteeksi jäänyt kypsä liha, kana ja kala. Kyseessä voi olla esimerkiksi tähteeksi jäänyt paisti, joulukinkun tähteet, nyhtöpossun jämät, paistetun jauhelihan loput tai mikä tahansa kypsä liha. Luettelen yleisluontoisia tapoja uusiokäyttää näitä tähteitä sekä reseptejä ja blogilinkkejä. Sen lisäksi, että näistä tähteistä voi tehdä uutta ruokaa, niitä voi myös pakastaa. Silloin kun teen näistä tähteistä uusioruokaa, käytän yleensä pienet määrät näitä tähteitä paistinpannulla, kattilassa, mikrossa valmistettaviin ruokiin, kylmänä syötäviin ruokiin sekä taikinapohjaisiin ruokiin. Isot määrät näitä tähteitä käytän yleensä uuniruokiin, joista tarvittaessa pakastan ylimääräiset sopivan kokoisina annoksina.

Pelkkä reseptilista kypsien lihojen, kanojen ja kalojen hyödyntämisestä täällä.

Siirry kohtaan: Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Siirry sivulle: Broileri/kana/kalkkuna, Kala, Kinkku ja paisti yms.

Tähteeksi jäänyttä kypsää lihaa, kanaa ja kalaa käytän mielelläni leivän/hampurilaisen/tortillan/tacon tms. päällisenä tai täytteenä, uuniruuan osana, keitossa, pizzan täytteenä, pastan/riisin/perunan kastikkeessa, suolaisen pannukakun täytteessä, suolaisten lettujen täytteessä, uunimunakkaassa tai munakkaan täytteessä, suolaisen piirakan/pasteijan ainesosana sekä pyttipannu– ja wok-tyyppisissä ruuissa. Kypsää nahatonta luutonta/ruodotonta kalaa ja kanaa (tai broileria tai kalkkunaa) sekä porsaan kinkkua ja naudan paistia käytän myös salaattiin, mutta muita lihoja oikeastaan en, koska en yleensä pidä niiden mausta kylmänä. Sellaisenaan syötynä uudelleenlämmitettynä uusien lisukkeiden kanssa toimii usein myös.

Nopeat jauhelihavoileivät tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta.

Hienonnetuista lihoista/kanoista/kaloista tulee myös hyviä pihvejä lettupannulla, kun niihin sekoittaa korppujauhoja, kananmunaa, nestettä ja mausteita ja paistaa lettupannun koloissa voissa tai muussa rasvassa. Hyvä perusohje siihen on mielestäni tämä allaoleva. Se on alun perin Kati Jaakosen kirjasta Kotiruokaa ohje nimeltään Tonnikalapihvit.

Pihvit kypsästä lihasta, kalasta tai kanasta

300 g kypsää lihaa/kalaa/kanaa

1 dl korppujauhoja

2 kananmunaa

2 dl nestettä esim. maitoa/kermaa/tähdekastiketta/tähdelientä/sosemuodossa olevaa keittoa

paistamiseen voita tai muuta rasvaa

mausteita maun mukaan ja sen mukaan, onko lihassa/kalassa/kanassa/nesteessä jo valmiiksi mausteita – jos ei ole, käytän itse tähän määrään esim. 1½ tl suolaa, 1 tl sipulijauhetta, 1 tl paprikajauhetta, ½ tl valkosipulijauhetta ja jos kyseessä kala niin myös 1 tl tilliä ja 2 tl sokeria

Sekoita mausteet nesteeseen. Vispaa kierrevispilällä sekaan kananmunat. Vispaa sekaan korppujauhot. Jätä turpoamaan muutamaksi minuutiksi.

Sillä aikaa hienonna liha/kala/kana. Kypsä kala hienontuu helposti haarukalla. Lihat ja kanat pilkon terävällä veitsellä niin hienoksi kuin jaksan. Sekoita hienonnettu liha/kala/kana taikinaan. (Tässä vaiheessa voi siirtää taikinaan jääkaappiin odottamaan nälkää, tai paistaa heti.)

Kuumenna lettupannu. Laita sen koloihin voita tai muuta rasvaa. Nosta lusikalla taikinaa koloihin, ja madalla taikinaköntit. Paista ruskeiksi molemmin puolin. Alla kuva tällä reseptillä tehdyistä kalapihveistä.

Kalapihvejä ylläolevan reseptin mukaan tehtynä. Samaan pihvitaikinaan voi käyttää sekä tähteeksijäänyttä kalaa/lihaa/kanaa että tähteeksijääneitä nesteitä esim. kastikkeita tai liemiä tai sosemaisia keittoja. Näihin kalapihveihin meni tähteeksijääneet voi-valkoviinikastikkeet. Tämän satsin pihvit päätyivät seuraavana päivänä hampurilaisen väliin.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Jos kypsää lihaa/kanaa/kalaa on noin 100-200 grammaa, sen voin jemmata esimerkiksi suolaiseen pannukakkuun. Itse käytän allaolevaa reseptiä.

Suolainen pannukakku tähteistä

3 dl vehnäjauhoja (tai hiivaleipäjauhoja, jos tykkää sen mausta)

4 kananmunaa

6 dl täysmaitoa (osan voi korvata tähteeksijäänellä kastikkeella, keitolla, perunamuusilla tai puurolla, jos on – ja/tai pienellä määrällä kerma-/hapanmaitotuote-/mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja)

1½ tl suolaa (tai vähemmän, jos neste on suolaista)

50 g sulatettua voita (tai muuta rasvaa – hyviä tähän ovat esim. tähteeksijääneet pekonin ja muiden lihajalosteiden, lihan ja kanan paistorasvat, mutta ei kalan)

100-200 grammaa tähteeksijäänyttä kypsää lihaa, kanaa tai kalaa suupalan kokoisina paloina (kastikkeineen, jos ovat kastikkeessa) TAI kuutioitua lihajalostetta

(tähteeksijääneitä kypsiä kasviksia suupaloiksi pilkottuna, jos on)

(tähteeksijäänyttä keitinperunaa, perunamuusia, riisiä, risottoa, pastaa tai couscousia, jos on)

(halutessa kypsentämättömiä kasviksia tai sieniä ohuina viipaleina päälle yhteen kerrokseen tai paista ensin ja sitten max 100 grammaa taikinan sekaan suupalan kokoisina)

(halutessa tuoreita yrttejä silputtuna kourallinen, jos on)

(halutessa 100-200 grammaa juustoraastetta pinnalle – käy mikä tahansa raastettava juusto mitä sattuu olemaan, käy myös pehmeät juustot pienittyinä)

uunipellille voita tai muuta rasvaa voiteluun, tai leivinpaperi

Jos käytät useampaa nestettä, sekoita niitä keskenään sellaisessa suhteessa, että lopputuloksena tuleva neste on ohutta. Nesteitä sekoittaessa on kuitenkin syytä huomioida, että maitotuotteisiin ei kannata sekoittaa kiiviä eikä ananasta kuumentamattomissa muodoissaan, koska ne voivat muuttaa maitotuotteen maun karvaaksi. Sekoita kulhossa keskenään jauhot, kananmunat, neste ja suola (jos neste ei ole suolaista). Jätä turpoamaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita taikinaan voisula (tai muu rasva), ja kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä päälle täytteitä (juustot ja raa’at ohuet kasvikset/sienet vasta viimeisenä) korkeintaan sen verran, että niitä on vain yhdessä kerroksessa ja täytteiden välistä näkyy taikinaa. Ripottele päälle juustot, jos käytät niitä, ja haluttaessa raakoja kasvis- tai sieniviipaleita niin, että ne eivät koske toisiinsa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20-30 min, kunnes pinta on ruskistunut. Leikkaa paloiksi. Voidaan syödä lämpimänä tai kylmänä. Sopii aamupalalle, välipalalle, lounaalle, päivälliselle, iltapalalle ja illanistujaisiin. Sopii myös pakastettavaksi.

Suolaisen pannukakun reseptin olen muokannut kokemuksen myötä tämän Vappu Pimiän reseptin pohjalta: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001062331.html

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Jos kypsää lihaa/kanaa/kalaa on jäljellä sen verran, että kypsäpaino on puolisen kiloa, yksi hyvä käyttökohde on pellillinen liha-/kana-/kalapiirakkaa. Siihen hyvä resepti on mielestäni tämä:

Liha-/kana-/kalapiirakka pellillinen

Pohja:

300 g voita

300 g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 3/4 dl vettä kylmänä

1 tl suolaa

Täyte:

2 sipulia silputtuna kuullotettuna tai 2 tl sipulijauhetta

500 g kypsää lihaa hienonnettuna (johon sekoitan 1 tl suolaa, jos ei jo maistu suolatulta)

4 dl keitettyä riisiä (tai keitä 1½ dl raakaa riisiä kypsäksi)

3 dl kuohukermaa

2 kananmunaa

muna-kermaseokseen ½-1 tl suolaa maun mukaan

halutessa: 3-4 valkosipulin kynttä hienonnettuna ja kuullotettuna, 1 tl paprikajauhetta, ripaus mustapippuria, 1 tl chilijauhetta

Lisäksi:

voita pellin voiteluun

1 kananmuna pinnan voiteluun

Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola. Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja nypi se käsin sekaisin jauhojen kanssa. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina käsin nopeasti tasaiseksi (eli sekoita vain sen verran että on tasaista, älä vaivaa sitkoa). Painele taikina suorakaiteen muotoiseksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita keskenään kypsä hienonnettu liha ja kypsä riisi. Vispaa kananmunien rakenne rikki kierrevispilällä, ja vispaa sekaan kerma. Sekoita kananmuna-kermaseokseen ½-1 tl suolaa maun mukaan ja halutessa muut mausteet. Sekoita tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin vetäytymään.

Jaa taikina kahteen osaan, joista toinen saa olla vähän suurempi. Kauli isompi taikinapala pellin kokoiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Nosta voidellulle pellille. Levitä täyte taikinalevylle tasaisesti niin, että taikinaa jää joka reunasta näkyviin vajaa viitisen senttiä. Kauli lopputaikina levyksi ja nosta se kanneksi täytteen päälle. Voitele kannen reunat vedellä. Käännä pohjan reunat kannen päälle. Sulje haarukalla painellen. Pistele kanteen haarukalla reikiä. Riko kananmuna lasiin, sekoita sen rakenne tasaiseksi haarukalla ja voitele piirakan kansi sillä tasaiseksisekoitetulla kananmunalla. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia.

Lihapiirakan resepti on alun perin jostakin blogista, jota en ole enää löytänyt netistä.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Sellaisille lihoille, kanoille ja kaloille, joiden oma maku sellaisenaan jo totaalisesti kyllästyttää, suosittelen lasagnettea, wokkia tai currya. Alla suosimani lasagnetteresepti, jonka olen muokannut Snellmanin sivujen tämän reseptin pohjalta: https://snellman.fi/fi/reseptit/helppo-lasagnette/

Lasagnette tähdelihasta/-kanasta/-kalasta

7 lasagnelevyä tai 200 g lasagnettepastaa

Kastike:

300 g kypsää lihaa/kanaa hienonnettuna tai kalaa suupaloina

1 sipuli kuullotettuna tai 1 tl sipulijauhetta

1 purkki eli 400 g tomaattimurskaa

2 dl vettä

suolaa sen mukaan, onko liha jo valmiiksi suolaista – jos liha on jo sopivan suolaista, laitan suolaa 4 maustemitallista. Jos liha on suolatonta, laitan suolaa 7 maustemittaa.

(halutessa: 2 valkosipulin kynttä kuullotettuna tai ½ tl valkosipulijauhetta, 3 rkl chilikastiketta, 1 tl basilikaa, 1 tl timjamia)

Päällinen:

2 dl kuohukermaa

1 maustemitta suolaa

150-300 g juustoraastetta (tähän käy kaikki raastettavat juustot mistä tykkää)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kattilassa kypsä liha/kana/kala, mausteet, tomaattimurska ja vesi. Anna kiehahtaa hetki.

Riko lasagnelevyt, jos käytät niitä. Ripottele kastikkeen joukkoon rikotut lasagnelevyt tai lasagnettelevyt niin, että ne eivät jää päällekkäin, vaan kaikkien ympärillä on kastiketta. (Päällekkäiset rikotut lasagnelevyt, jotka eivät ympäröidy kastikkeella tässä vaiheessa, jäävät helposti koviksi lopputuloksessa.) Sekoita hyvin.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita keskenään kuohukerma, suola ja juustoraaste. Kaada kerma-juustoseos pasta-kastikeseoksen päälle uunivuokaan. Paista uunissa 200-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes pinta on saanut väriä.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Alla suosimani wokkiresepti, jonka olen muokannut tämän reseptin pohjalta: https://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/juurekset/recipe/887-itamainen-liha-kasvisvokki

Wokki tähteeksijääneestä kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

300 g kypsää lihaa, kanaa tai kalaa

n. 400-500 g kasviksia mitä sattuu olemaan (käy sekä kypsät että raa’at, sekä tuoreet että pakasteet)

2 rkl soijakastiketta

1 rkl viinietikkaa tai sitruunamehua

1 rkl fariinisokeria tai muuta sokeria, valkoista tai tummaa (tai hunajaa tai siirappia)

(1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna, jos on)

(halutessa 1 tuore chili tai 1 tl kuivattua chiliä)

(halutessa 1 valkosipulin kynsi)

öljyä tai lihasta irronnutta rasvaa

Tarjoiluun halutessa riisiä tai nuudelia

Pilko kasvikset tikkumaisiksi suikaleiksi, jos ne eivät ole esikypsennettyjä (pakastevihannekset ovat). Esikypsennetyille riittää, että ovat suupaloina. Hienonna valkosipulin kynsi ja tuore chili, jos käytät niitä. Leikkaa kypsä liha/kana/kala suupaloiksi (kypsä kala kannattaa jättää isommiksi paloiksi, koska sekoittaessa se hajonnee joka tapauksessa). Sekoita pikkukupissa keskenään soijakastike, viinietikka/sitruunamehu ja (fariini)sokeri (tai hunaja tai siirappi).

Kuumenna öljy tai rasva paistinpannulla tai wokissa. Paista kasvikset kovalla lämmöllä koko ajan käännellen rapeankypsiksi tai läpikypsiksi makusi mukaan. Kun kasvikset ovat halutussa kypsyysasteessa, sekoita mukaan inkiväärit, valkosipulit ja chilit, jos käytät niitä. Sekoita mukaan kypsä pilkottu liha/kana/kala. Lisää soijakastikeseos ja sekoita. Tarjoa riisin tai nuudelin kanssa tai sellaisenaan.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Liha-/kana-/kalacurrylle suosittelen allaolevaa ohjetta. Se perustuu tähän: https://www.taste.com.au/recipes/beef-coconut-curry/52e40d16-f107-4d13-af75-d76760a6133c Sen kanssa tarjottavaksi sopii raitakastike ja naanleipä, joiden ohjeet perustuvat näihin: https://www.valio.fi/reseptit/raita/ ja https://www.soppa365.fi/reseptit/suolainen-leivonta/naanleipa

Curry kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton, kananmunaton, soijaton, pähkinätön, paistorasvan valinnalla maidoton)

900 g kypsää lihaa/kanaa/kalaa ilman nahkoja ja luita/ruotoja

50 g voita, gheetä tai muuta rasvaa (esim. lihan/kanan paistorasvat, jos on)

2 sipulia hienonnettuna

2 valkosipulin kynttä hienonnettuna

2 cm pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna

1½ tl jauhettua kurkumaa

½-1 tl chilijauhetta TAI hienonnettua tuoretta chiliä maun mukaan, esim. 1 kpl

½ tl jauhettua sarviapilaa (jos ei löydy, voi korvata curryjauheella, joista Santa Maria -merkkinen maistuu enimmäkseen sarviapilalta)

2 tl jauhettua korianteria

1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa

2 tl paprikajauhetta

4 dl kookosmaitoa

(2 curryn lehteä, jos on)

suolaa maun mukaan – itse laittaisin curryyn 4 maustemitallista suolaa ja lisäksi liha-/kana-/kalapaloihin 9 maustemitallista (vajaa 2 tl) suolaa, jos ne maistuvat suolattomilta

(halutessa pippuria)

Tarjoiluun:

basmatiriisiä (tai muuta riisiä) JA/TAI naanleipiä, halutessa raitakastiketta

Pilko kypsät lihat tai kanat kuutioiksi. Jos käytät kypsää kalaa, se kannattaa jättää isoiksi paloiksi ja lisätä vasta lopussa, jotta se hajoaa mahdollisimman vähän.

Paista rasvassa sipulisilppu pehmeäksi. Lisää valkosipuli, inkivääri, chili jos käytät sitä, ja mausteet. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia.

Lisää liha-/tai kanakuutiot (kypsät kalat vasta lopussa). Ruskista, jos eivät ole jo ruskistuneita. Lisää kookosmaito, (curryn lehdet, jos on), suola ja halutessa pippuria. Kiehauta. Laita kansi päälle, ja säädä hellan levy pienimmälle ei-nollalle.

Anna hautua vähintään puoli tuntia. Jos liha ei ole tarpeeksi mureaa, anna hautua, kunnes se on mureaa (esim. vielä toiset puoli tuntia). Maista suolaisuus sopivaksi. Jos käytät kypsää kalaa, lisää se lopussa. Sekoita vain sen verran, että kaikki kalapalat ovat kastuneet, ja siirrä kattila heti pois levyltä. Kalacurry kannattaa tarjota heti. Liha- ja kanacurryt sopivat hyvin myös pitempään seisotukseen ja uudelleenlämmitykseen, jolloin maustuu lisää. Jos kalacurrya ei syö heti, voi olla hyvä idea tarjota kastike ja kalapalat erikseen.

Curryn kanssa tarjottavaksi sopii hyvin raita (ohje alla), basmatiriisi (tai muu riisi mitä löytyy) ja naanleipä (ohje alla).

Raita (gluteeniton, viljaton, kananmunaton, soijaton, pähkinätön, lihaton)

2 dl turkkilaista, kreikkalaista tai bulgarialaista jogurttia TAI kermaviiliä (voi olla yhdistelmä yhtä tai useampaa näistä tarvittaessa)

10 cm pala kurkkua suikaleina TAI cantaloupemelonia pieninä kuutioina

2 tl juoksevaa hunajaa

(2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna, jos on)

½ tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa

½ tl chilijauhetta

½ tl suolaa

(halutessa mustapippuria maun mukaan)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, mutta paranee merkittävästi, jos antaa maustua yön yli.

Naanleivät

4 dl vehnäjauhoja

1 dl maitoa

2 rkl maustamatonta jogurttia

15 g hiivaa TAI puoli pussia kuivahiivaa

½ tl suolaa

1 kananmuna

4 rkl voisulaa

Sekoita keskenään maito ja jogurtti. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi, jos käytät tuorehiivaa, tai vähän kädenlämpöä kuumemmaksi muttei sormiapolttavaksi, jos käytät kuivahiivaa. Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoseokseen tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Sekoita maitoseokseen suola ja kananmuna.

Alusta maitoseokseen jauhot ja lopussa 1 rkl voisulaa. Vaivaa taikina käsin pehmeäksi, noin 10 minuuttia. Peitä kulho, ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön noin yhdeksi tunniksi, tai kunnes taikina on kaksinkertaistunut.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Jauhota leivinpöytä, ja kumoa taikina siihen. Vaivaa parin minuutin ajan. Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli taikinasta noin 25 cm pitkiä pisaranmuotoisia leipiä. Nosta niitä pellille sen verran kuin niitä mahtuu kerralla niin, että ne eivät ole päällekkäin. Voi jakaa useammalle pellille.

Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 4-5 minuuttia, tai kunnes pinnat ovat saaneet väriä ja leivät kypsiä. Voitele sulatetulla voilla heti paistamisen jälkeen. Voita voi joutua sulattamaan enemmänkin kuin ohjeen määrän. Tähteeksijääneet naanleivät voi säilyttää seuraavaan päivään tai pakastaa.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Kypsästä tähteeksijääneestä lihasta ja/tai kanasta tulee minun kokemukseni mukaan hyvä bolognesekastike. Kypsää kalaakin voi käyttää, mutta se kannattaa lisätä vasta aivan lopussa, ja ottaa lisäyksen jälkeen heti pois levyltä. Hienoksipilkottuna en erota valmiin bolognesekastikkeen mausta, minkä eläimen lihaa siinä oli, joten bolognesekastike on mielestäni oikein hyvä tapa käyttää sellaisia lihoja, joiden omaan makuun olen jo kyllästynyt. Jos kuitenkin bolognesekastikkeesta haihduttaa nesteet pois, silloin sen lihan ominaismaku taas tulee esille. Siksi tähdelihaa kannattaa käyttää bolognesekastikkeessa vain säästeliäästi niin, että aiemmasta kypsytyksestä kuivunut liha ei ime kaikkia nesteitä itseensä. Jos kuitenkin liha näyttää imevän itseensä liian suuren osan tomaattimurskasta, kannattaa lisätä mukaan toinenkin purkki tomaattimurskaa.

Bolognesekastike kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton, kananmunaton)

200 g kypsää lihaa/kanaa/kalaa hienoksi pilkottuna

400 g tomaattimurskaa

1 sipuli hienonnettuna TAI 1 tl sipulijauhetta

1 tl sokeria

suolaa maun mukaan ja riippuen siitä, maistuuko liha jo suolatulta (jos maistuu suolattomalta, lisään tähän suolaa 6 maustemitallista – jos liha maistuu normaalisuolaiselta, lisään tähän suolaa 4 maustemitallista)

(halutessa 1 valkosipulin kynsi hienonnettuna)

(halutessa ½ tl oreganoa, ½ tl basilikaa ja 1/4 tl timjamia)

(halutessa ripaus mustapippuria)

(halutessa 1 paketti pekonia kuutioituna)

(1 rkl voita tai muuta rasvaa paistamiseen, jos käytetään sipulia ja/tai valkosipulia muttei pekonia)

Jos käytät vähintään yhtä näistä: sipuli/valkosipuli/pekoni, paista ne kypsiksi kattilan pohjalla. Lisää samaan kattilaan (tai tyhjään kattilaan, jos et paistanut mitään) hienonnettu kypsä liha ja tomaattimurska (ja sipulijauhe, jos käytät sitä). (Jos käytät kalaa, käytä se nahattomana ja ruodottomana ja lisää se vasta aivan lopussa isoina paloina, ja siirrä kattila heti pois keittolevyltä.) Kiehauta. Laita kansi päälle, ja säädä hellan levy pienimmälle ei-nollalle. Hauduta vähintään puoli tuntia. Sekoita mukaan suola, sokeri ja halutessa muita mausteita. Tarjoa esimerkiksi pastan ja parmesaaniraasteen kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Kaikki kypsät lihat, kanat ja nahattomat ruodottomat kalat sopivat kiusaustyyppisiin ruokiin, jonka ylimääräiset voi tarvittaessa pakastaa. Alla tapa, jolla itse teen kiusaukset.

Kiusaus kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton, kananmunaton)

1 kg kiinteitä perunoita kuorittuina

200 g kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa

5-6 dl kuohukermaa

1 sipuli TAI 1 tl sipulijauhetta

suolaa maun mukaan – itse laitan kerman sekaan 2 tl ja lisäksi liha-/kana-/kalapaloihin sekoitan 2 maustemitallista, jos ne maistuvat suolattomilta

(halutessa 1 valkosipulin kynsi, mustapippuria, tuoreita tai kuivattuja yrttejä, 1 tl sokeria)

Jos käytät sipulia ja/tai valkosipulia, silppua ne ja kuullota voissa tai muussa rasvassa. Siirrä jäähtymään. Leikkaa perunat suikaleiksi. Pilko kypsät lihat/kanat/kalat suupaloiksi. Voitele uunivuoka. Lado siihen puolet perunasuikaleista. Ripottele päälle kypsät liha-/kana-/kalapalat. Ripottele päälle myös sipuli- ja/tai valkosipulisilppu, jos käytät. Lado päälle loput perunasuikaleista. Sekoita kermaan mausteet. Kaada kermaseos uunivuokaan perunasuikaleiden päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin tunti, kunnes pinta on ruskistunut ja perunat ovat kypsiä. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Riisivuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja kypsästä riisistä (gluteeniton, voi tehdä myös kananmunattomana ja maidottomana)

keitettyä riisiä

kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa saman verran kuin kypsän riisin tilavuus, tai vähemmän

nesteitä sen verran, että kaikki riisit kastuvat, mutta eivät ui – esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä: tähteeksijääneitä kastikkeita/keittoja/liemiä (lämmitettyinä, jos kiinteytyneet kylmässä), kermaa, tomaattimurskaa, munamaitoa (1 muna per 2 dl maitoa + 1-2 maustemittaa suolaa), pieni määrä hapanmaitotuotteiden, mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja

(suolaa, jos nesteet ja sattumat eivät ole suolaisia – suolattomiin nesteisiin esim. 1 maustemitta suolaa per 1 dl nestettä ja suolattomiin lihoihin/kanoihin/kaloihin esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g)

(lihan tai kanan paistorasvat sulatettuna päälle, jos on)

(halutessa mausteita)

(halutessa juustoraastetta)

(halutessa kypsiä vihanneksia/sieniä pilkottuna suupaloiksi tai soseutettuna nesteiden sekaan)

Pilko kypsät lihat/kanat/kalat suupaloiksi. Voitele uunivuoka. Sekoita kypsät lihat/kanat kypsän riisin kanssa uunivuoassa, tai asettele riisi ja kypsät liha/kanat/kalat kerroksittain uunivuokaan niin, että päällimmäinen kerros on riisiä. Sekaan tai kerrosten väliin voi halutessa laittaa myös juustoraastetta ja/tai kypsiä vihanneksia/sieniä.

Sekoita nesteet ja niihin tarvittaessa suolaa ja mausteita. Nesteitä sekoittaessa on syytä huomioida, että maitotuotteisiin ei kannata sekoittaa kypsentämättömiä kiivejä tai ananaksia, koska niiden entsyymeillä on kyky muuttaa maitotuotteiden maut karvaiksi. Kaada nesteseosta riisiseoksen päälle sen verran, että riisiseos peittyy, mutta seos ei näytä keitolta. Jos nestettä tuli liikaa niin että riisit uivat väljästi, seokseen voi sekoittaa esimerkiksi 1 tasaiseksisekoitettua kananmunaa per 2 dl ylimääräistä nestettä. Jos kaikki riisit eivät kastuneet, lisänesteeksi voi kaataa päälle esimerkiksi tomaattimurskaa, kermaa tai munamaitoa, joihin voi olla aiheellista sekoittaa suolaa esimerkiksi 1 maustemitta per 1 dl nestettä. Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (esim. 40 min). Anna mielellään vetäytyä pöydällä 5 min. Voidaan tarjota pääruokana tai lisäkkeenä riippuen siitä, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Riisivuoan voi tehdä myös raa’asta riisistä. Silloin en suosittele sekoittamaan kypsää kalaa suureen nestemäärään, koska suuri nestemäärä pitkässä kypsennyksessä helposti hajottaa kypsän kalan epämiellyttävän näköiseksi ja hajuiseksi. Kypsä kala kuitenkin säilyy hyvänä, jos sitä ei sekoita suureen nestemäärään, vaan vain ripottelee pinnalle niin kuin tein tässä lohi-riisivuoassa.

Riisivuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja raa’asta riisistä (gluteeniton, kananmunaton, voi tehdä maidottomana)

kypsää lihaa/kanaa/kalasta

raakaa riisiä vähintään 100 grammaa (1 dl + 1 rkl) per 100 g yllämainittuja

ohuita nesteitä 2.5 dl per 100 grammaa raakaa riisiä – nesteinä voi olla esimerkiksi yhtä tai useampaa näistä yhdistettynä sellaisessa suhteessa, että tulee ohutta lirua nestettä: tähteeksijääneitä liemiä/keittoja/kastikkeita, vettä, liha-/kana-/kalalientä, kermaa, maitoa, tomaattimurskaa, pieni määrä hapanmaitotuote-/mehupurkkien tai vihersmoothien loppuja – kuitenkaan ei sekaisin maitotuotteita raakojen ananasten tai kiivien kanssa

suolaa, jos neste ja liha/kana/kala eivät ole suolaisia – suolattomaan nesteeseen esimerkiksi 1 maustemitta suolaa per 1 dl nestettä ja suolattomaan lihaan/kanaan/kalaan esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g

(halutessa mausteita ja/tai maustekastikkeita)

(halutessa juustoraastetta)

(halutessa vihanneksia/sieniä raakoina tai kypsinä – suupaloiksi pilkottuina tai nesteen sekaan soseutettuna)

(lihan tai kanan paistorasvat sulatettuina, jos on)

Sekoita kaikki ainekset voidellussa uunivuoassa (mutta jos käytät kypsää kalaa, älä sekoita sitä nesteisiin, vaan ripottele pinnalle vasta kypsentämisen loppuvaiheessa folion poistaisen jälkeen). Peitä vuoka foliolla. Kypsennä 180-asteisen uunin keskitasolla ensin puoli tuntia. Ota folio pois, ja kypsennä vielä 20 minuuttia, kunnes neste näyttää hävinneen, mutta pinta ei ole palanut. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen 5 minuuttia. Voi tarjota pääruokana tai lisäkkeenä riippuen siitä, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii pakastettavaksi.

Lohi-riisivuoka kypsästä kalasta ja raa’asta riisistä.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pastavuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja kypsästä pastasta (voi tehdä maidottomana ja kananmunattomana)

keitettyä pastaa (jos se on pitkää, kannattaa pilkkoa se ensin suupaloiksi)

kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa

nesteitä sen verran, että pastaseos kastuu kokonaan, mutta ei näytä keitolta – esim. yhtä tai useampaa näistä: tähteeksijääneet kastikkeet/keitot/liemet, kermaa, tomaattimurskaa, munamaitoa (1 kananmuna per 2 dl maitoa + 1-2 maustemittaa suolaa), pieni määrä hapanmaitotuote-/mehupurkin tai vihersmoothien loppuja – kuitenkaan ei sekaisin maitotuotteita ja raakaa ananasta/kiiviä

suolaa, jos nesteet ja lihat/kanat/kalat eivät ole suolaisia – suolattomaan nesteeseen esim. 1 maustemitta suolaa per 1 dl ja suolattoman lihan/kanan/kalan sekaan esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g

(halutessa mausteita ja/tai maustekastikkeita)

(halutessa juustoraastetta – voi laittaa pastaseoksen tai nesteen sekaan, väliin ja/tai pinnalle – pintajuustot voi halutessa sekoittaa korppujauhoihin tai kermaan)

(halutessa kypsiä vihanneksia/sieniä suupaloina, pienempinä tai nesteen sekaan soseutettuna)

Voitele uunivuoka. Sekoita siinä keskenään pasta sekä kypsä liha/kana, tai lado kerroksittain pastaa, kypsää lihaa/kanaa/kalaa ja pastaa niin, että päällimmäinen kerros on pastaa. Sekaan tai väliin voi halutessa laittaa juustoraastetta.

Kaada päälle nesteseosta (joka on tarvittaessa suolattu ja maustettu) sen verran, että kaikki pastat kastuvat, mutta seos ei näytä keitolta. Jos nestettä tuli liikaa, mukaan voi sekoittaa kananmunaa esim. 1 tasaiseksisekoitettu kananmuna per 2 dl ylimääräistä nestettä. Jos nestettä ei tullut tarpeeksi, nesteeksi voi lisätä esimerkiksi tomaattimurskaa, kermaa tai munamaitoa, joihin voi olla tarpeen lisätä suolaa 1 maustemitta per 1 dl nestettä.

Pinnalle voi halutessa ripotella juustoraastetta. Juustoraasteen voi halutessa sekoittaa korppujauhoihin tai kermaan. Korppujauhoja käytettäessä hyvä suhde on 1 dl korppujauhoja per 1 dl juustoraastetta. Kermaa käytettäessä voi laittaa esimerkiksi 2 dl kuohukermaa per 150 g juustoraastetta (3 dl). Jos juusto ei ole voimakassuolaista kuten esim. pecorinoa, kermaan voi sekoittaa suolaa esimerkiksi 1 maustemitta per 1 dl kermaa.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä (esim. 40 min). Anna mielellään vetäytyä pöydällä 5 minuuttia uunistaottamisen jälkeen. Voi tarjota pääruokana tai lisäkkeenä sen mukaan, kuinka ruokaisaa siitä teki. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pastavuoan voi tehdä myös keittämättömästä pastasta. Allaoleva ohje perustuu tähän Kotikokin Palermon pasta -ohjeeseen: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/59953/Palermon%20pasta/

Pastavuoka kypsästä lihasta/kanasta/kalasta ja raa’asta pastasta

400 g raakaa pastaa (jos se on pitkää, kannattaa katkoa se ensin)

300 g kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa suupaloina tai kalat vähän isompina

1 litra ohutta nestettä: esim. yhdistelmä yhtä tai useampaa näistä niin, että lopputuloksena syntyvä neste on ohutta lirua: tähteeksijääneitä keittoja/kastikkeita/liemiä, liha-/kana-/kalalientä, vettä, maitoa, tomaattimurskaa, pieni määrä hapanmaitotuote-/mehupurkin tai vihersmoothien loppuja – kuitenkaan ei sekaisin maitotuotteita ja kuumentamatonta ananasta/kiiviä

2 dl kermaa tai jotain kerman paksuista nestettä

suolaa, jos nesteet ja sattumat eivät ole suolaisia – suolattomaan nesteeseen esim. 1 maustemitta suolaa per 1 dl nestettä ja suolattoman lihan/kanan/kalan sekaan esim. 1 maustemitta suolaa per 100 g

1 dl vehnäjauhoja

4 rkl voita tai muuta rasvaa (esim. lihan, kanan, pekonin tai muun lihajalosteen paistorasvaa)

2 dl juustoraastetta juustosta mitä sattuu löytymään (100 g)

halutessa mausteita

Kuumenna rasva kattilassa. Sekoita mukaan vehnäjauhot ja kiehauta sekoittaen. Lisää nesteet ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Hauduta muutama minuutti. Sekoita mukaan juustoraaste ja mausteet. Sekoita voidellussa uunivuoassa keittämätön pasta ja kypsät liha-/kana-/kalapalat. Kaada kattilasta juustokastike päälle. Sekoita hyvin. Kypsennä 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai kunnes pasta on kypsää. Uunistaoton jälkeen anna mielellään vetäytyä 5 minuuttia. Sopii pakastettavaksi.

Päivitys 31.3.2020:

Pastavuoan keittämättömästä pastasta voi tehdä myös kokonaan ilman keittämistä ja pannulla paistamista. Sen voi tehdä esim. käyttämällä tätä savusiika-pastavuoan reseptiä, josta savusiian voi korvata muulla ylimääräisellä kypsällä kalalla/kanalla/lihalla/lihajalosteella.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Paimenen paistos (shepherd’s pie) kypsästä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, viljaton)

Perunamuusikerros:
1 kg perunoita (punnittu kuorineen, jauhoisia tai yleisperunoita)
vettä perunoiden keittämiseen sen verran, että perunat peittyvät
4 dl täysmaitoa
40 g voita
2 tl suolaa
1 kananmuna
Lihakerros:
200 grammaa kypsää lihaa/kanaa/ruodotonta nahatonta kalaa pilkottuna
400 grammaa tomaattimurskaa
1 tl suolaa, jos liha ei ole voimakassuolaista (maista kastikkeen suolaisuus sopivaksi ennen uuniin laittoa)
1 tl sokeria
(halutessa: 1 sipuli TAI 1 tl sipulijauhetta, 1 valkosipulin kynsi tai useampikin maun mukaan, yrttimausteita esim. timjamia/oreganoa/basilikaa ½-1 tl kutakin tai vain yhtä tai kahta niistä maun mukaan)

(halutessa juustoraastetta)


Jos käytät sipulia ja/tai valkosipulia, silppua ne ja kuullota pienen kattilan pohjalla voissa. Lisää kypsä pilkottu liha/kana/kala (kala kannattaa jättää aika isoiksi paloiksi ja lisätä kastikkeeseen vasta aivan lopussa, jotta se hajoaa mahdollisimman vähän), suola ja tomaattimurska (tyhjään pieneen kattilaan, jos et käyttänyt sipuleita). Kiehauta, laske lämpö pienimmälle ei-nollalle ja jätä hautumaan siksi aikaa, kun valmistelet perunakerroksen.


Kuori perunat ja pilko ne lohkoiksi. Keitä ne kypsiksi vedessä, joka juuri ja juuri peittää perunat. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.


Kun perunat ovat kypsiä, kaada niistä vesi pois. Survo perunat. Lisää maito, voi ja suola. Sekoita tasaiseksi muusiksi. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa, voita ja/tai maitoa. Riko kananmuna ensin juomalasiin, ja sekoita sen rakenne tasaiseksi haarukalla. Sekoita kananmuna perunamuusiin kierrevispilällä hyvin sekoittaen.


Voitele noin 1½ litran vetoinen uunivuoka. Sekoita liha-tomaattikastikkeeseen 1 tl sokeria ja maun mukaan suolaa (ja halutessa muita mausteita). Maista ja mausta kastikkeen suolaisuus (ja muu mausteisuus) sopivaksi. Levitä kastike uunivuoan pohjalle. Levitä sen päälle perunamuusi. Perunamuusin sekaan ja/tai päälle voi halutessa laittaa juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. Uunistaoton jälkeen anna mielellään vetäytyä 5 minuuttia. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pyttipannu tähteeksijääneestä lihasta/kanasta/kalasta (gluteeniton, voi tehdä maidottomana)

keitettyjä perunoita kuorittuina TAI raakoja perunoita kuorittuina
kypsää lihaa/kanaa/kalaa – sama tilavuusmäärä kuin perunakuutioita tai vähemmän
1 sipuli
suolaa maun mukaan (ja halutessa muita mausteita)
voita tai muuta rasvaa paistamiseen
1-2 kananmunaa per syöjä
Pilko kuoritut perunat kuutioiksi. Pilko muutkin kypsät ainekset kuutioiksi (kypsät kalat kannattaa jättää aika isoiksi paloiksi, koska ne hajonnevat joka tapauksessa). Silppua sipuli.
Laita paistinpannulle rasvaan paistumaan mielellään vain sen verran perunoita kerrallaan, että ne mahtuvat yhteen kerrokseen. Siirrä mielellään perunakuutioita niin, että ne kaikki koskevat kuumaan pannuun eivätkä ole päällekkäin. Tarvittaessa perunamäärän voi jakaa useammalle paistinpannulle. Anna perunoiden alapintojen ruskistua rauhassa. Kun ne ovat ruskistuneet, sekoittele niin, että toisetkin puolet pääsevät koskemaan kuumaan pannuun.

Kun perunoissa on tarpeeksi ruskistuspintoja, siirrä perunat pois pannulta (esim. tarjoiluastiaan). Jos käytit raakoja perunoita, tarkista tässä vaiheessa, että perunat ovat kypsiä. Jos eivät ole vielä kypsiä mutta ruskistuspinnat ovat hyvät, madalla lämpöä ja hauduta perunat kypsiksi. Yleensä kuitenkin perunakuutiot ovat kypsiä siinä vaiheesa, kun pinnat ovat ruskistuneet. Siirrä kypsät perunat pois pannulta.


Ruskista pannulla muut kypsät ainekset. Lisää pannulle sipulisilppu. Paista sekoitellen, kunnes sipulisilppu on läpikuultavaa. Lisää takaisin pannulle ruskistetut perunakuutiot. Tässä vaiheessa ei enää haittaa, vaikka tavaraa olisi monessa kerroksessa. Lisää suolaa (ja halutessa muita mausteita maun mukaan), ja sekoita tasaiseksi. Siirrä valmis pyttipannu tarjoiluastiaan.
Paista kananmunia syöjien määrän ja maun mukaan haluttuun kypsyysasteeseen. Ripottele paistettujen munien päälle suolaa. Tarjoile pyttipannu paistettujen munien kanssa. Lisukkeeksi sopii esim. raikas salaatti tai raaste, keitetyt tai höyrytetyt vihannekset ja/tai suolakurkku.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Pizza tähteeksijääneestä lihasta/kanasta/kalasta (1 pellillinen)


Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
25 g hiivaa
50 g sulatettua voita
1 tl suolaa
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota siihen suola ja hiiva. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja alustamisen loppuvaiheessa voisula sen lämpöisenä, että se on sula, mutta ei niin kuuma, ettei pystyisi käsillä siihen koskemaan. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota peitettynä puolisen tuntia.


Tomaattikastike (tästä riittää kahteen pellilliseen – ylimääräiset voi esim. pakastaa):
400 g tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
½ tl suolaa
1 tl sokeria
½ tl oreganoa
½ tl basilikaa
1/4 tl timjamia
Laita kattilaan tomaattimurska, laakerinlehti, suola ja sokeri. Kiehauta. Madalla lämpö matalimmalle ei-nollalle ja hauduta ilman kantta tunti. Poista laakerinlehti. Lisää oregano, basilika ja timjami. Sekoita tasaiseksi ja siirrä kastike jäähtymään.
Pizzan päälle:
juustoraastetta maun mukaan
kypsää lihaa/kanaa/nahatonta ruodotonta kalaa – korkeintaan 200 g + halutessa muita täytteitä

Pizzan kokoaminen:
Lämmitä uuni 250 asteeseen. Voitele uunipelti tai uunipannu ja levitä pizzataikina siihen. Levitä päälle tomaattikastiketta. Ripottele tomaattikastikkeen päälle juustoraastetta. Ripottele juustoraasteen päälle mahdolliset täytteet. Täytteitä kannattaa lisätä vain sen verran, että ne eivät ole päällekkäin, ja niiden välistä näkyy vielä juustoa. Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet vähän väriä, juusto sulanut ja pizza näyttää valmiilta. Paistoaika riippuu pohjan paksuudesta ja koosta sekä täytteiden määrästä. Heti uunistaottamisen jälkeen ripottele pizzan päälle oreganoa, jos tykkäät.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Sekalaisia tähteitä, joissa voi olla mukana kypsää lihaa/kanaa/kalaa, voi käyttää myös uunimunakkaaseen.

Blogipostauksia, joissa olen käyttänyt tähteeksijäänyttä kypsää lihaa/kanaa/kalaa:

Poropizza poronkäristyksen tähteistä.
Kypsät naudan entrecotepihvit minestronekeitossa.
Poro-pastavuoka poronkäristyksen tähteistä.
Porokiusaus poronkäristyksen tähteistä.
Possu-riisivuoka grilliribsien tähteeksijääneistä lihoista ja paistoliemestä.
Paimenen paistoksen tapaista ruokaa poronkäristyksen tähteistä.
Valkoinen pizza nyhtöpossun jämistä.

Lasagnette nyhtöpossun tähteistä.
Possu-riisilaatikko nyhtöpossun tähteistä.
Nyhtöpossutaco.
Nopeat jauhelihavoileivät tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta.
Nopea riisiä ja jauhelihaa tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta ja pikariisistä.
Makaronia ja jauhelihaa tähteeksi jääneestä paistetusta jauhelihasta.
Minestrone-tyylinen keitto tähteeksi jääneistä lihoista ja muista tähteistä.
Nopea jauhelihacouscous ylijääneestä paistetusta jauhelihasta.

Siirry kohtaan: Alku, Pihvit, Suolainen pannukakku, Piirakka pellillinen, Lasagnette, Wokki, Curry, Bolognesekastike, Kiusaus, Riisivuoka kypsästä riisistä, Riisivuoka raa’asta riisistä, Pastavuoka kypsästä pastasta, Pastavuoka raa’asta pastasta, Paimenen paistos, Pyttipannu, Pizza, Blogilinkkejä

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.

Tähteiden jatkojalostus: perunamuusi, riisi, puuro, pasta, perunat, risotto ja couscous

Ylijäänyttä perunamuusia, keitinperunoita ja riisiä.

Tässä kirjoituksessa kerron, miten hyödynnän tähteeksi jääneitä perunamuusia, riisiä, pastaa, puuroa, perunoita, risottoa ja couscousia. Luettelen yleisluontoisia tapoja uusiokäyttöön sekä reseptejä ja blogilinkkejä. Sen lisäksi, että näistä tähteistä voi tehdä uutta ruokaa, näistä soveltuvat myös sellaisenaan pakastettavaksi muut paitsi perunat ja perunamuusi. Yleisesti ottaen hyödynnän pienet määrät näitä tähteitä paistinpannulla, kattilassa ja mikrossa tehtäviin ruokiin sekä taikinoihin ja uunimunakkaisiin. Isot määrät näitä tähteitä uusiokäytän yleensä uuniruokiin sekä sämpylä- ja leipätaikinoihin, joiden lopputuloksista ylimääräiset pakastan sopivan kokoisina paloina.

Siirry sivulle: Perunamuusi, Riisi, Puuro, Perunat, Pasta

Siirry kohtaan: Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Pelkkä reseptilista sekalaisten tärkkelystähteiden hyödyntämisestä täällä.

Tähteeksi jääneet perunamuusi, keitetyt perunat, riisit ja pastat, puurot, risotto sekä couscous sopivat hyvin leipätaikinoihin esim. limppu, vuokaleipä, sämpylät, rieskat ja teeleivät. (Perunan ja perunamuusin kanssa on syytä huomioida, että perunalla on taipumus löysyttää taikinaa kypsennysvaiheessa.) Pieninä määrinä niitä voi lisätä taikinoihin muuttamatta taikinan reseptiä. Ne sopivat hyvin myös lettutaikinoihin ja pannukakkuihin, munakkaisiin, uuniruokiin, pannullapaistamiseen (sellaisenaan tai muiden ainesten kanssa) ja keittoihin. Salaattiin käyttäisin näistä kaikkia muita paitsi risottoa, perunamuusia ja puuroa. Hienojakoisessa muodossa nämä sopivat myös liha-/kana-/kala-/kasvismureke-/pyörykkä-/pihvitaikinaan korppujauhoja tai muita jauhoja korvaamaan. Usein ruoka tuntuu myös riittävän eriltä, kun näitä tarjoaa sellaisenaan (uudelleenlämmitettynä), mutta eri lisukkeiden kanssa.

Sämpylät tai leipä tähteistä

tähteeksijääneitä yhtä tai useampaa näistä: perunamuusi, keitetyt perunat, riisit ja pastat, puurot, risotto, couscous, joulun imelletty perunalaatikko, porkkanalaatikko tai -sose, lanttulaatikko tai -sose, bataattilaatikko tai -sose

(tähteeksijääneitä porkkana- ja juustoraasteita, jos on)

(pieniä määriä hapanmaitotuotepurkkien loppuja, jos on)

nestettä hienojakoisiin tähteisiin sekoitettuna sen verran, että seos on nestemäistä – esim. yhtä tai useampaa näistä: (täys)maito, jogurtti/piimä (jos tykkää happamasta), tähteeksijäänyt sosekeitto/kesäkeitto/pinaattikeitto/valkokastike/juustokastike

25 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa per 5 dl/500 g nestettä

1 rkl sokeria tai siirappia per 5 dl/500 g nestettä (tai enemmän maun mukaan – jos neste on hapanta, voin itse laittaa tähän määrään neljäkin ruokalusikallista sokeria)

½ rkl suolaa per 5 dl/500 g nestettä

n. 12 dl vehnäjauhoja (780 g) per 5 dl/500 g nestettä – voi korvata osittain tai kokonaan hiivaleipäjauholla, jos tykkää sen mausta

½ dl voisulaa tai n. 50 g (tai muuta rasvaa maun mukaan)

Jos tähteinä on keitettyjä perunoita, raasta ne raastimen pienemmillä koloilla tai muusaa ne nesteen kanssa. Jos tähteenä on pastaa, hienonna se veitsellä tai soseuta nesteen kanssa. Sekoita tähteisiin niin paljon nestettä, että se on vetelää nestemäistä kaadettavaa. Punnitse tai mittaa seos. Määritä tarvittavat suolan, sokerin, jauhojen ja voisulan määrät sen mukaan, paljonko nesteseosta tuli. Esimerkiksi jos nestettä tuli noin 1 litra tai 1 kg, käytä esimerkiksi 2 rkl sokeria, 1 rkl suolaa, n. 24 dl (1540 g) vehnäjauhoja ja 1 dl (n. 100 g) voisulaa. Tarvittaessa tähde-nesteseokseen voi sekoittaa lisää nestettä helpottamaan oikeiden ainesosamäärien määrittämistä.

Lämmitä seos tuorehiivan tapauksessa kädenlämpöiseksi, tai kuivahiivan tapauksessa vähän kädenlämpöä kuumemmaksi muttei sormiapolttavaksi. Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen nesteeseen tai sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Sekoita nesteseokseen suola ja sokeri.

Sekoita jauhot mukaan vähitellen koko ajan kädellä sekoittaen. Jauhojen lisäämisen voi lopettaa siinä vaiheessa, kun taikina irtoaa kulhon reunoista. Perunamuusia paljon sisältävä taikina yleensä löystyy kypsennettäessä, joten jos ei halua sellaisista sämpylöistä tai leivistä matalahkoja, voi halutessa lisätä jauhoja enemmänkin, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että osa jauhoista jäisi kuiviksi. Kuitenkin perunamuusia sisältävät taikinat ovat mielestäni todella hyvänmakuisia ja suutuntumaisia matalina. Kun taikinassa on sopiva määrä jauhoja, sekoita mukaan voisula sen lämpöisenä, että se on sula, mutta ei polta sormia.

Anna taikinan kohota kulhossa peitettynä noin puoli tuntia. Muotoile kohonneesta taikinasta sämpylöitä ja/tai leipiä voidelluille tai leivinpaperoiduille pelleille. Useamman kuin yhden kokoisia tehdessä kannattaa jakaa kuitenkin niin, että samalla pellillä on vain yhden kokoisia tuotoksia. Muotoiluun voi käyttää halutessa apuna jauhoja, mutta se ei ole pakollista. Anna kohota vielä pelleillä.

Paista sämpylöitä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min. Isompia leipiä paista 200-asteisen uunin alatasolla, kunnes pinta on ruskistunut ja leipä kumisee pohjaan koputettaessa.

Jos tähteeksi on jäänyt jotain kypsää lihaa/kanaa/kalaa/vihanneksia/sieniä ja/tai kastikkeita, niitä voi tarjota valmiiden sämpylöiden tai leipien päällisinä/täytteinä.

Ylimääräiset voi pakastaa esim. pakastuspusseissa. Tarvittaessa ne voi viipaloida tai halkaista ennen pakastamista.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Sekalaisista tärkkelystähteistä voi tehdä hyvän suolaisen pannukakun, johon voi halutessa lisätä muitakin sattumia. Resepti alla.

Suolainen pannukakku tärkkelystähteistä mitä löytyy

3 dl vehnäjauhoja (voi korvata osittain tai kokonaan hiivaleipäjauhoilla, jos tykkää sen mausta)

6 dl (täys)maitoa (voi korvata osittain tai kokonaan perunamuusilla, vellillä, puurolla tai sosemaisella joululaatikolla, joka tai joiden sekoitus ohennetaan maidolla helpostisekoitettavaksi)

4 kananmunaa

1½ tl suolaa

50 g voita sulatettuna

sattumiksi yhtä tai useampaa tähdettä näistä, jos on: keitetty peruna/riisi/pasta, risotto, couscous, uuniperunat, lohkoperunat, paistinperunat

halutessa sattumiksi myös muita tähteitä esim. kypsää lihaa/kanaa/kalaa/vihanneksia/sieniä TAI liha-/kalajalosteita

sattumiksi myös viimeisen käyttöpäivän pehmeitä juustoja, jos on

halutessa juustoraastetta ja/tai mausteita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa kierrevispilällä vehnäjauhot, maito, kananmuna, suola ja voisula (ja halutessa mausteita). Pienennä sattumat suupalan kokoisiksi tai pienemmiksi. Mahdolliset perunat voi mielensä mukaan joko pilkkoa, raastaa tai muussata.

Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle sattumia korkeintaan sen verran, että sattumat eivät ole päällekkäin ja niiden välistä näkyy taikinaa. Ripottele halutessasi päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (noin 25-30 min). Leikkaa paloiksi. Voi tarjota sellaisenaan tai esim. suolaisten täytteiden/kastikkeiden tai puolukkahillon kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Vastaavanlaisen suolaisen pannukakun sekalaisista tärkkelystähteistä voi tehdä myös gluteenittomana. Itse käytän alla olevaa riisi- ja maissijauhoista tehtävää reseptiä.

Gluteeniton suolainen pannukakku sekalaisista tärkkelystähteistä

3 dl riisijauhoja (180 g)

2 dl maissijauhoja (100 g)

2 tl suolaa

1 rkl sokeria

4 kananmunaa

6 dl (täys)maitoa, jonka voi korvata osittain tai kokonaan perunamuusilla, puurolla, vellillä tai sosemaisella joululaatikolla, joka tai joiden sekoitus ohennetaan maidolla helpostisekoitettavaksi (tarkista gluteenittomuus, jos tarpeen)

50 g voita sulatettuna

sattumiksi yhtä tai useampaa tähdettä näistä, jos on: keitetty peruna/riisi/pasta, risotto, couscous, uuniperunat, lohkoperunat, paistinperunat

halutessa sattumiksi myös muita tähteitä esim. kypsää lihaa/kanaa/kalaa/vihanneksia/sieniä TAI liha-/kalajalosteita

sattumiksi myös viimeisen käyttöpäivän pehmeitä juustoja, jos on

halutessa mausteita ja/tai juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa kierrevispilällä keskenään kananmunat ja maito. Sekoita mukaan suola ja sokeri (ja halutessa muita mausteita). Lisää riisi- ja maissijauhot. Sekoita kierrevispilällä niin kauan, että taikinassa ei enää näy möykkyjä. Sekoita mukaan sulatettu voi.

Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Pienennä sattumat suupalan kokoisiksi tai pienemmiksi. Perunat voi valintansa mukaan ainakin pilkkoa, muusata tai raastaa. Ripottele sattumia taikinan päälle korkeintaan sen verran, että ne eivät ole päällekkäin ja niiden välistä näkyy vielä taikinaa. Ripottele halutessa päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinnassa on ruskistumista (n. 20-30 min). Leikkaa paloiksi. Tarjoa sellaisenaan tai suolaisten täytteiden/kastikkeiden kanssa. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Myös uunimunakas on hyvä käyttötapa sekalaisille tähteille. Alla tapa, jolla itse teen uunimunakkaat.

Uunimunakas sekalaisista tähteistä (voi tehdä gluteenittomana, maidottomana, kasvisruokana)

5-12 kananmunaa

1½ dl nestettä per 5 kananmunaa (esimerkiksi yhdistelmä näistä mitä sattuu olemaan: perunamuusia, maidolla ohennettua puuroa, velliä, maitoa, kermaa, tähteeksijäänyttä kastiketta/keittoa/lientä/vihersmoothieta, pieni määrä hapanmaitotuote- tai mehupurkin loppuja, maidolla ohennettuja joululaatikoiden tai soseiden loppuja)

½ tl suolaa per 5 kananmunaa (tai vähemmän, jos neste on voimakassuolaista)

sattumiksi yhtä tai useampaa näistä tähteistä, jos löytyy: keitettyjä perunoita/riisiä/pastaa, risottoa, couscousia, uuniperunoita, lohkoperunoita, paistinperunoita

sattumiksi halutessa myös jotain näistä, jos löytyy: tähteeksijäänyt kypsä liha/kana/kala/vihannekset/sienet TAI liha-/kalajalosteita

sattumiksi myös viimeisen käyttöpäivän pehmeää juustoa, jos on

halutessa mausteita ja/tai juustoraasteita – juustoraasteita esim. 50-100 grammaa per 5 kananmunaa

Jos käytät useampaa eri nestettä, sekoita ne keskenään. Kuitenkaan samaan ruokaan ei kannata sekoittaa maitotuotteita ja kuumentamatonta ananasta/kiiviä, joiden entsyymit kykenevät muuttamaan maitotuotteiden maut karvaiksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa keskenään kananmunat, nesteseos ja suola. Voitele sopivan kokoinen vuoka. Esimerkiksi kymmenen kananmunan taikinalle sopiva vuokakoko on suurin piirtein 25 x 30 cm, ja viiden kananmunan taikinalle siten suunnilleen puolet pienempi.

Pienennä sattumat suupalan kokoisiksi tai pienemmiksi. Perunat voi esimerkiksi pilkkoa, muusata tai raastaa. Levitä voidellun vuoan pohjalle sattumat. Jos sattumia on enemmän kuin yhtä eri sorttia, ne voi oman mielihalun mukaan laittaa kerroksiin tai sekoittaa keskenään vuoassa. Tässä vaiheessa voi myös halutessa laittaa juustoraastetta/pehmeää juustoa kerrosten väliin tai päälle, sekoittaa sen yhdessä muiden sattumien kanssa tai sekoittaa juustoraasteen/pehmeän juuston munaseokseen.

Kaada munaseos vuokaan sattumien (ja mahdollisen juuston) päälle. Munaseosta kannattaa olla ainakin sen verran, että kaikki sattumat kastuvat. Jos kaikki sattumat eivät kastuneet, kannattaa sekoittaa lisää munaseosta ja kaataa sattumien päälle. Päälle voi vielä halutessa laittaa juustoraastetta tai pehmeää juustoa sopivan kokoisina paloina. Juustojen sijaan tai niiden lisäksi voi päällimmäiseksi laittaa myös esimerkiksi ohuita raakoja sieni- tai tomaattiviipaleita, jotka päällimmäisenä ollessaan tiivistyvät sopivasti kypsennyksen aikana.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta on ruskistunut (n. 20-35 min). Leikkaa paloiksi. Tarjolle sopii tuoreet yrtit, jos on. Sopii pakastettavaksi.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Kotikokin sivuilla on resepti nimeltään Ihana laiskan äidin rieska, johon voi käyttää reseptin mukaan keitettyjä perunoita, kaurapuuroa tai keitettyä riisiä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/17833/Ihana%20laiskan%20%C3%A4idin%20rieska/

Olen kokeillut kyseistä reseptiä keitetyillä perunoilla, jolloin en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Silloin siinä oli mielestäni liikaa perunaa, liian vähän muuta taikinaa ja liikaa voita. Jatkossa jos tekisin tuolla ohjeella rieskaa keitetyistä perunoista, huolehtisin, että perunaa tulee tilavuudeltaan vähemmän kuin jauhoja. Puurolla ja riisillä en ole kyseistä reseptiä vielä kokeillut.

Allaolevissa kuvissa on linkkejä blogikirjoituksiini, joissa olen käyttänyt tähderisottoa, -puuroa, -perunamuusia, -riisiä ja/tai -perunoita.

Risottoleipiä risoton tähteistä.
Pellillinen rieskaa, johon on käytetty useammanlaista tähdettä yhtä aikaa: perunamuusia, kaurapuuroa, keitettyä riisiä ja keitettyjä perunoita.
Gluteeniton suolainen pannukakku, jonka taikinaan on käytetty kolmenlaista tähdettä: perunamuusia, keitettyä riisiä ja keitettyjä perunoita. Täytteenä on ylemmässä palassa grillibroileria ja majoneesia, alemmassa savukalaa ja kermaviilikastiketta.

Siirry kohtaan: Alku, Sämpylät tai leipä, Suolainen pannukakku, Gluteeniton suolainen pannukakku, Uunimunakas, Blogilinkkejä

Alla linkit muihin ruokahävikkiin liittyviin kirjoituksiini.